Risto Laine kehitti Sport 2000 -luokasta niin suositun, etteivät kaikki autot mahtuneet kisoihin – rakettimaista nousua seurasi yhtä nopea tuho

Risto Laine loi Suomeen 1990-luvulla Sport 2000 -luokan, joka nousi kotimaan suosituimmaksi rataluokaksi. Laine muisteli Tomin Nuoteista -podcastissa luokan nopeaa nousua ja tuhoa.

Sport 2000 -rata-autoiluluokan menoa Vetelin radalla kesällä 1998. Kuva: Lehtikuva

Sport 2000 -luokka nousi rakettimaisesti kotimaan suosituimmaksi rataluokaksi 1990-luvun puolivälissä. Projektin takana oli Risto Laine, joka oli myös erittäin lahjakas karting-kuljettaja nuorempana. Oman ajouransa jälkeen Laine siirtyi järjestöpuolelle. Rata-autoluokan promoottorin tehtävät tulivat hänelle tavallaan vahingossa.

– Homma alkoi niin, ettei minulla ollut mitään tekemistä rata-autoilun kanssa. Olin liitossa töissä ja siellä alettiin puhua uudesta rataluokasta. Totesin, että meneeköhän tämä nyt taas niin, että julkaistaan säännöt ja keväällä ihmetellään, kun kukaan ei tullut ajamaan, eikä kukaan katsomaan. Jarmo Mahonen sanoi, että hoida sinä sitten tämä projekti, kun olet niin saakelin viisas, Laine muistelee lähes kolmenkymmenen vuoden takaista keskustelua.

– Otin haasteen vastaan ja aloin rakentaa projektia eteenpäin.

Risto Laine, kartingista rallin MM-sarjan tallipäälliköksi

Tiedotus uudesta luokasta oli tuohon aikaan haastavampaa kuin nykyisin.

– Se oli heti alkuun selvää, että tarvitsemme tulevalle luokalle paljon julkisuutta. Siihen aikaan ei ollut vielä nettiä yleisesti käytössä, eikä sosiaalista mediaa. Saimme kuitenkin lehtiä mukaan ja sitä kautta asiaa julki. Teijo Lahti ja Tino Aaltonen olivat ensimmäisiä, jotka alkoivat rakentaa omaa tiimiä. Helsinki Motor Show'ssa tapahtui sitten luokan varsinainen virallinen julkaiseminen. Se oli näyttävä tilaisuus. Oli valoa ja kaikenlaista show'ta.

Vahva panostus kisatapahtumiin – "Kaikki tehtiin ammattimaisesti"

Sport 2000 -luokan ensimmäinen kausi ajettiin vuonna 1996. Autoja oli silloin viivalla kymmenkunta, mutta jo seuraavana vuonna luokka paisui kotimaan ylivoimaisesti isoimmaksi ja todennäköisesti myös kaikkien aikojen seuratuimmaksi.

– Koko juttu perustui siihen, että halusimme pitää kustannukset järkevinä. Säännöt rakennettiin sen mukaan. Lisäksi autot olivat sellaisia ulkonäöltään, joita liikkeissä myytiin. Ehkä vielä tärkeämpää oli kuitenkin se, että saimme kilpailijat itse uskomaan tähän juttuun. Ei mikään toimi, jos vain ulkopuolinen promoottori on asiasta innoissaan.

Myös kisatapahtumiin alettiin panostaa entistä enemmän.

– Loimme tapahtumasta tavallaan radiolähetyksen. Kaikki tehtiin ammattimaisesti. Mainokset tulivat valmiina, niitä ei luettu ruutupapereilta, mukana oli erilaisia tunnareita, teemamusiikkia ja niin edelleen. Kaikki päivät oli suunniteltu etukäteen, paitsi tietysti kisalähtöjen osalta. Meillä oli hienoa porukka tekemässä viikonloppuja. Käytännössä kaikki heistä etenivät alalla tunnetuiksi nimiksi.

Sport 2000 -luokan kausi 1998 käynnistyi Ahvenistolla 16.–17.5.1998. Mukana oli silloinen ennätysmärä autoja ja kuljettajia, yhteensä 29. Kuva: Lehtikuva

Luokka kuihtui nopeasti – "Sääntöjen vapauttaminen oli virhe"

Parhaimmillaan Sport 2000 -luokassa oli autoja niin paljon, etteivät kaikki edes mahtuneet kisalähtöihin, vaan karsintoja piti suorittaa. Automaahantuojilla oli kilpailujen yhteydessä isot asiakastilaisuudet ja kaikki toimi hienosti. Luokka kuitenkin kuihtui lähes yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin.

– En tietenkään ollut kaikkien kilpailijoiden keskuudessa pidetty henkilö, sillä pidin luokkaa todella kovissa pihdeissä. Sitten alkoi kuulua muutamista tiimeistä sellaista, että autoihin pitäisi saada parempia osia, jotka nostivat tietysti kustannuksia. Esimerkiksi suorakytkentälaatikko. Yritin sanoa, että ei tätä kannata alkaa muuttaa kalliimpaan suuntaan, enkä siihen suostunut.

Laine siirtyi tässä vaiheessa muihin tehtäviin ja seuraavana vuonna Sport 2000 -luokan sääntöjä muutettiin.

– Valitettavasti sen jälkeen yli neljästäkymmenestä autosta valtaosa katosi. Olen sitä mieltä, että sääntöjen vapauttaminen oli virhe.

Risto Laineen tie vei pian Suzukin rallitiimiin, jonka parissa hän työskenteli useita vuosia. Käytännössä hän toimi tallipäällikkönä, vaikka sääntöjen puitteissa hänellä ei tuota titteliä saanut ollakaan. Nykyisin Laine on Hanaa-autourheilulehden päätoimittaja, jonka lisäksi hän pyörittää samalla nimellä kulkevaa moottoriurheilumessutapahtumaa.

Lue lisää: