Suomalaismaalivahti tukalassa tilanteessa NHL:ssä, valmentaja luvannut muutosta – Antti Raanta sai kaudelleen uuden alun

Carolina Hurricanesiin siirtynyt Antti Raanta on jäänyt alkukaudella Frederik Andersenin varjoon. Peliaika on jäänyt pieneksi, eikä aivotärähdys Floridaa vastaan helpottanut tilannetta.

Antti Raanta torjui Carolina Hurricanesille voiton Vegasista keskiviikkona. Kuva: Stephen R. Sylvanie / USA Today / AOP

Ei Antti Raannan NHL-kauden ihan näin verkkaisesti ollut tarkoitus liikkeelle lähteä. Arizonasta Carolinaan kesällä siirtynyt raumalaisvahti oli keskiviikkona vasta toista kertaa aloittavana maalivahtina Carolinan kokoonpanossa.

Minuutteja tositoimissa Raannalle on kertynyt marraskuun puolivälin tienoilla vasta 133. Carolinan toinen maalivahti Frederik Andersen on pelannut 11 ottelua ja 642 minuuttia.

Syitä Raannan, 30, vähäiselle vastuulle on ollut kaksi: Andersenin huima vire sekä parin viikon takainen loukkaantuminen Floridassa.

On selvää, ettei Raanta tehnyt Carolinan kanssa kesällä kaksivuotista, neljän miljoonan jenkkitaalan tulot takaavaa sopimusta Hurricanesin kanssa seuratakseen otteluita kaukalon laidalta. Yksikään maalivahti ei istu vaihtoaitiossa mielellään, eikä Raanta tee tähän poikkeusta.

– Uudessa joukkueessa haluaa heti näyttää, että on luottamuksen arvoinen. Tätä kautta syksy on ollut hieman vaikea. On tässä vähän itseluottamuksen kanssa ollut tekemistä, kun vielä kaveri vierellä on vetänyt aikamoisen syksyn, Yle Urheilun Vegasista tavoittama Raanta kertasi.

Andersen on torjunut alkukaudella yhdeksän voittoa, torjuntaprosentti on 93,8 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,78.

Yleensä roolit ovat näin päin. Frederik Andersen (vas.) valmistautuu pelaamaan ja Antti Raanta on varavahti penkillä. Kuva: James Guillory / USA TODAY Sports

Floridassa kolahti päähän

Eikä tuurikaan ollut aiemmin syksyllä Raannan puolella.

Pelattuaan vain yhden – voitokkaan – ottelun lokakuun lopulla, Raanta pääsi kauden toiseen otteluunsa Floridassa marraskuun alussa. Raanta heitettiin tositoimiin toiseen erään sen jälkeen, kun Florida oli ensimmäisessä erässä mankeloinut taululle tylyt 4–0-lukemat.

Lukossa kiekkokasvatuksensa saanut Raanta ehti pelata vain kuusi minuuttia ennen törmäystä Panthers-hyökkääjä Ryan Lombergin kanssa.

Raanta lähti rohkeasti vastaan katkaisemaan läpiajoyritystä, mutta tulikin Lombergin yliajamaksi. Suomalaisvahti sai aivotärähdyksen. Toipumiseen meni viikon päivät.

Lomberg lensi tilanteesta suihkuun, mutta Raanta ei lähtenyt osoittelemaan voimahyökkääjän suuntaan sormella.

– Jos olisin aloittanut sen pelin, enkä tullut kesken kaiken mukaan, olisin ehkä jättänyt menemättä koko tilanteeseen. Mietin, että jos menen irtokiekkoon, saan puolittaisen läpiajon pois. Jos en olisi mennyt, joku olisi varmasti tullut kysymään, että miksei maalivahti tullut vastaan, Raanta sanoi.

– Siinä vielä kävi niin, että pää oli normaalia alempana, kun yritin saada painetta mailaan ja silloin maalivahti yleensä laskee toisen polven jäähän. Olkapää tuli sitten suoraan päähän. Olisiko siitä kahden minuutin jäähyn voinut antaa tai olla antamatta mitään. Ei se minun mielestäni mikään tahallinen ruma temppu ollut. Selvisin siitä säikähdyksellä.

Valmentaja luvannut enemmän vastuuta

Keskiviikkona Raanta pääsi aloittamaan ottelun toista kertaa kuluvalla kaudella. Carolina voitti läntisen konferenssin suosikkeihin kuuluvan Vegasin tämän kotijäällä lopulta lukemin 4–2. Raanta torjui ottelussa 21 kertaa ja säilytti tappiottoman voittosaldonsa (2–0) liigassa.

– Totta kai voiton jälkeen on hyvä fiilis. Oli kiva päästä takaisin pelihommiin ja saada voitto sieltä mukaan. Tein pelissä paljon hyviä asioita ja muutenkin oma tekeminen treenejä myöten alkaa tuntua siltä, miltä sen pitääkin tuntua. Olen nyt pyrkinyt jättämään turhan miettimisen pois, että menisi vaan peleihin ja pelaisi.

Vaikka Andersen on aloittanut yhdessätoista ottelussa Raannan kahta vastaan, todennäköistä on, että jatkossa vastuunjakoon löytyy parempi tasapaino. Tämä lienee valmennusjohdonkin ajatuksissa, eikä vähiten maalivahtikaksikon loukkaantumishistorian vuoksi. Kaksi laadukasta maalivahtia jakanevat vastuuta jatkossa enemmän.

– Kun käsky käy, täytyy olla valmis. Valmentajilta on tullut viesti, että pelejä kyllä tulee, alkukausi nyt vain meni näin. Freddie pelasi tosi upeasti ja otteluohjelmakin mahdollisti yhdellä veskarilla menemisen. Itselle tämä voitto antoi paljon ja tästä saan kaudelle ikään kuin uuden alun, Raanta intoili.

"Tuon joukkueen takana on kiva pelata"

Vaikka Raanta ei ole vielä saanut vastuuta ylen määrin, hän on todella nauttinut ajastaan uudessa seurassa. Enemmänkin haastajan asemasta kausiin lähteneen Arizonan sijaan maalivahti edustaa nyt seuraa, jonka ainoa tavoite on voittaa Stanley Cup. Seurakulttuuri ja päävalmentaja Rod Brind’Amour ovat tehneet Raantaan suuren vaikutuksen.

– Tuon joukkueen takana on kiva pelata. Välillä tulee tilanteita, mutta sitten saattaa tulla kymmenen minuutin tauko. Sillä tavalla se on joskus hankalaakin. Vapaamatkustajia täällä ei ole. Tämä on päävalmentajansa näköinen joukkue, jossa joka jätkä taistelee aina loppuun asti. Valmentaja vaatii todella paljon, mutta ei mitään hulluuksia.

– Ja jos jengi ei taistele, saamme kuulla kunniamme tauolla tai pelin jälkeen, Raanta naurahti.

Vaikka Raanta edusti viime vuodet Arizonaa, hän on nähnyt NHL:ssä myös sen, miten todella kovan luokan joukkueet operoivat. Stanley Cupia Chicagossa kesällä 2015 juhlinut Raanta näki, miten aikansa suurpelaajat rakensivat tuuliseen kaupunkiin kulttuuriin, joka johti kolmeen mestaruuteen vuosina 2010–2015.

– On tässä samanlaisia aihioita. Joukkueessa on paljon todella hyviä ja aika nuoriakin jätkiä, jotka haluavat eteenpäin ja joukkueena oppia sen, mitä viimeisen askeleen ottaminen vaatii.

Antti Raanta ja Sebastian Aho alkukauden Chicago-voiton jälkeen. Kuva: James Guillory / USA TODAY Sports

Siirto Carolinaan on ollut Raannalle miellyttävä myös siitä syystä, että nyt hänellä on suomalaisia joukkuetovereita ensimmäistä kertaa Chicago-vuosien jälkeen. Sekä New Yorkissa että Arizonassa tämä oli joukkueen ainoa suomalainen. Nyt samasta pukuhuoneesta löytyvät Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen ja Jesperi Kotkaniemi.

– ”Sepellä” (Aho) on täällä myös tyttöystävä, niin se on kiva perheelle, että saadaan suomalaisia välillä kylään. On vaimollekin helpompaa, kun hän pääsee käymään asioita läpi toisen suomalaisen kanssa. Itse ei perheellisenä enää pysy nuorten kyydissä aina mukana, mutta onhan se kiva joskus käydä golfaamassa tai istua iltaa ruoan kanssa, Raanta totesi.

Lue myös: