Riehakkaan mitalituuletuksen takaa löytyy karu asetelma – Petter Kukkonen asettaa ehdon jatkolleen päävalmentajana, eikä sitä täytä edes olympiakulta

Petter Kukkonen on johtanut yhdistetyn maajoukkuetta keväästä 2012. Vaikka mitalitili aukesi viimein vuoden 2021 MM-kisoissa, kokonaiskuvaa tarkasteltaessa viime vuosien tuloskehitys ei mairittele päävalmentajaa.

Petter Kukkonen haluaa nostaa yhdistetyn joukkueen kokonaissuoritusta merkittävästi alkavalla kaudella. Ilkka Herolan henkilökohtainen menestys ei riitä päävalmentajalle. Kuva: Heidi Koivunen

Kun yleisö äänestää vuoden 2020 sykähdyttävintä urheiluhetkeä ensi tammikuun Urheilugaalassa, varteenotettava voittajakandidaatti löytyy suomalaisten perinnelajista yhdistetystä, jota palkinnot ovat kiertäneet sitten vuoden 2007 ja Hannu Mannisen MM-kullan.

Vaikka mitalin väri ei ollut yhtä kirkas kuin Mannisella, yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen tuuletti helmikuussa Ilkka Herolan MM-hopeaa antaumuksella, josta huokui palkinto pitkästä työstä – aivan kuten Mannisen tapauksessa 14 vuotta aiemmin.

Katso video kuvaa klikkaamalla.

Vuonna 2012 Suomen maajoukkueesta vetovastuun ottanut Kukkonen sai avattua valmentajaurallaan mitalitilin aikuisten sarjassa, minkä merkitys ei voinut jäädä suurelta yleisöltä huomaamatta.

Samalla Herolan hopea lääkitsi paitsi urheilijaa itseään ja Kukkosta myös muuta joukkuetta, jonka ilonaiheet ovat olleet vähissä viime vuosina.

Itse asiassa niin vähissä, että mikäli joukkueen tulokset eivät kohene, Kukkonen kertoo vetäytyvänsä päävalmentajan paikalta ensi keväänä. Edes olympiakulta ei kääntäisi vaakakuppia jatkon kannalle.

– Jos tulos on samanlainen kuin viime kautena, en varmasti jatka valmentajana, koska koen silloin epäonnistuneeni. Vaikka Ilkka voittaisi olympiakultaa, mutta muut urheilijat ovat sijoilla 30–40, silloin päävalmentaja ei ole onnistunut, Kukkonen linjaa.

Edessä on kausi, jota voi kuvailla asetelmalla tulos tai ulos. Kukkosen sopimus on toki katkolla olympiasesongin päätteeksi, mutta hänen kontrahtinsa sisältää option lisävuodesta. Sille ei toistaiseksi ole käyttöä, jos tarkastellaan Suomen yhdistetyn viime vuosien tuloskehitystä maailmancupissa.

Ilkka Herola (oik.) ylsi helmikuussa MM-hopealle, joka oli Suomen yhdistetylle ensimmäinen aikuisten arvokisamitali 14 vuoteen. Kuva: ODD ANDERSEN/Getty Images

Nousu ja äkillinen romahdus

– Ainut asia, jota tavoittelen ja mistä unelmoin, on nostaa koko joukkueen taso sinne, missä olimme esimerkiksi kaudella 2017–18, Kukkonen kiteyttää pelin hengen talvelle.

Kausi 2017–2018 oli suomalaiselle yhdistetylle erityinen kausi. Maiden välisessä vertailussa eli Nations Cupissa joukkueen saavuttamat pisteet olivat korkeimmat (2 247 pistettä) sitten kauden 2008–2009, jolloin Anssi Koivuranta juhli maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa.

Eero Hirvonen oli maailmancupin kokonaispisteissä kuudes ja Ilkka Herola kymmenes. Kausi 2017–2018 on toistaiseksi ainoa, jolloin Herola ei ole ollut paras suomalainen cupin pisteissä Kukkosen yhdeksän kautta kestäneen päävalmentajapestin aikana.

Herolan asema maajoukkueessa kertoo, millainen Kukkosen aikakausi on ollut. Jos päävalmentajan johtotähti debyyttikaudella 2012–2013 on heti 17-vuotias Herola, joka löytyi cupin loppupisteistä sijalta 40, pohja ponnistamiselle kohti kärkeä ei ollut kehuttavassa kunnossa.

Petter Kukkonen on johtanut Suomen yhdistetyn maajoukkuetta keväästä 2012. Kuva vuodelta 2015. Kuva: Jarno Kuusinen / All Over Press

Nousu oli kuitenkin lähtöasetelmiin nähden nopea. Esimakua toi Herolan kolmossija Lillehammerin maailmancupissa joulukuussa 2015, ja Hirvonen pani astetta paremmaksi olemalla toinen Lahden maailmancupissa tammikuussa 2017. Kaudella 2016–2017 niin Herola kuin Hirvonen mahtuivat kokonaispisteissä kymmenen parhaan joukkoon.

Huonolta ei näyttänyt taustallakaan. Kausina 2016–2017 ja 2017–2018 tähtikaksikon takana myös Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho onnistuivat kerran mieheen murtautumaan top 10:een maailmancupin henkilökohtaisessa osakilpailussa.

Suomen yhdistetyn miesten pistesaalis kaudella 2017–2018 oli 2 247. Sittemmin lukemat ovat romahtaneet. Kaudella 2018–2019 pisteitä tuli enää 1 196, sitten 1 054 ja viime kaudella 1 043.

Pistemääriä kaunistaa Herolan keikkuminen kärkijoukossa, kun muu joukkue on tarponut vaikeuksien keskellä. Herolan ja Hirvosen takana maailmancupin pisteitä kahden edellisen kauden aikana ovat saavuttaneet vain kokeneeseen kaartiin lukeutuva Mutru (14 pistettä) ja nuorisosta läpilyöntiä yrittävät Perttu Reponen (15) ja Wille Karhumaa (9).

Kuvainnollisesti pään seinään lyömisestä kertoo, että esimerkiksi Karhumaan edelliset pisteet ovat kahden vuoden takaa. Hän sai kesällä opiskeluoikeuden Lapin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan ja päätti lopulta pitää huippu-urheilusta välivuoden.

Mutru on puolestaan ollut kahden kauden aikana pisteillä vain kahdesti, Mäkiaho edellisen kerran helmikuussa 2019.

– Kyllä siellä tiettyä epätoivoa on välillä ollut. Eikä ihme, kun omasta mielestämme valmistaudumme hyvin, jätkät yrittävät ja uhraavat aikansa tämän homman eteen ja sitten ollaan sellaisessa kunnossa, ettei saada lainkaan maailmancupin pisteitä eikä päästä arvokisoihin. Kun on mukana prosessissa ja osasyyllinen siihen tuskaan, jota koen myös valmentajana, se on varmasti pahinta tässä hommassa, Kukkonen sanoo.

Riiber muutti pelin

Selitys suomalaisten laskevalle tuloskäyrälle löytyy jo vuosia ruoditusta mäkiosaamisesta. Nousukauden taitekohdassa eli kauden 2017–2018 jälkeen laji on ollut mäessä päivästä toiseen loistavan norjalaisen Jarl Magnus Riiberin suvereenia hallintaa.

Riiberin kolme peräkkäistä maailmancupin kokonaisvoittoa on saavutuksena kova, muttei millään lailla poikkeuksellinen. Esimerkiksi Kukkosen päävalmentajakauden alussa mittatikkuna toimi Eric Frenzel, joka voitti cupin kokonaiskilpailun viitenä peräkkäisenä kautena, 2012–2017.

Saksalaistähdellä oli lajissa menestyville tyypillinen voittokaava, jossa pohjustuksena oli yleensä neljän parhaan joukkoon yltävä mäkisuoritus. Viiden kokonaiskilpailun ykköstilansa aikana Frenzel saavutti 37 henkilökohtaista osakilpailuvoittoa (Gundersen-kisat), joista vain kolmessa hän lähti ladulle kärkimiehenä.

Vaikka Riiberillä kokonaiskilpailun ykköstiloja on vasta kolme, hänellä on tilillään jo 34 osakilpailuvoittoa. Niistä peräti 20:ssä hän on lähtenyt hiihto-osuudelle ensimmäisenä.

Frenzelillä oli voitoissaan mäen jälkeen takaa-ajettavaa keskiarvolla puoli minuuttia. Riiberin johto hiihto-osuudelle lähdettäessä on ollut monesti samaa suuruusluokkaa. Norjalainen löytyy hiihtoajoista pääosin kärkikymmenikön huonommalta puolelta yksinkertaisesti siitä syystä, ettei hänen tarvitse päästellä täysillä.

Riiberin hiihtokapasiteetista kertoo kuitenkin, että voitoista kaksi on tullut toiseksi nopeimmalla hiihtoajalla, minkä lisäksi hänen kirikykynsä hakee vertaistaan.

Kukkonen allekirjoittaakin, että Riiber on kuin mäkitykki Halvor Egner Granerud ja hiihtokuningas Johannes Hösflot Kläbo samassa paketissa.

– Hän on multilahjakkuus, kuten on vaikka Primoz Roglic, jonka tapauksessa olen monta kertaa pohtinut, miten joku voi olla mäkihypyn nuorten maailmanmestari ja maailman paras pyöräilijä. Riiberissä on jotain samaa, Kukkonen sanoo.

Jarl Magnus Riiber on yhdistetyn kovin mäkimies, joka pystyy hyvänä päivänä haastamaan uskottavasti myös mäkihypyn erikoismiehet. Kuva: Antti Yrjonen/Getty Images

Riiberiltä voi odottaa huimia mäkiesityksiä myös tulevana talvena, sillä hän voitti Granerudin ja koko muun Norjan mäkimaajoukkueen lokakuun lopulla yhden kierroksen otatuksessa.

– On se kieltämättä aika käsittämätöntä, että yhdistetyn vaatimustaso on tällä hetkellä tuo, Kukkonen päivittelee.

"Jos tulosta ei tule, se on goodbye"

Kun Riiber on nostanut hyppäämisen tasoa, muiden on ollut pakko seurata perässä pysyäkseen voittokamppailussa. Tässä kelkassa suomalaisista on sinnitellyt vain Herola – vaihtelevalla menestyksellä. Kukkonen myöntää, että reagointi joukkueen mäkipuolen ongelmiin oli liian hidasta.

– Emme olleet riittävän rohkeita muuttamaan mäkivalmennusta, vaan hakkasimme monta vuotta päätä seinään. Tuloslistaa pitää kuitenkin aina kunnioittaa. Vuosi voi mennä perseelleen, se on ihan ok, mutta jos menee pari kolme vuotta, silloin pitää olla rohkea.

Maajoukkueen mäkivalmentajaksi keväällä 2020 palkatun itävaltalaisen Falko Krismayrin alaisuudessa edellä mainittu tuloslista ei ole muuttunut ensimmäisellä kaudella merkittävästi sinivalkolaseilla katsottuna.

Näin ollen Kukkonen ei ole ainoa paineen alla olympiakauteen lähtevä valmentaja. Muiden suomalaisten suoritukset Herolan kesällä voittamassa GP-sarjassa antoivat kuitenkin lupauksia, että tuleva talvi olisi edeltäjäänsä parempi.

– Hyppääminen oli kesä-GP:llä ihan uudella tasolla. Tiedän, että paluu kauden 2017–2018 tasolle on mahdollista valmentautumalla oikein. Olen nähnyt nyt toisen kerran, Kukkonen sanoo ja viittaa Krismayrin aikaan mäkivalmentajana.

Päävalmentaja kantaa tulosvastuun, mutta Kukkosen mukaan hänen onnistumistaan ei kuulu arvioida pelkästään Herolan ja Hirvosen kautta, vaan vuosien jälkeen pikemminkin joukkueen kolmanneksi ja neljänneksi parhaan urheilijan tuloksilla.

Nuori joukkue on alkukaudesta suurennuslasin alla. Hirvonen on loukkaantumisen takia poissa ainakin kolmesta kisaviikonlopusta. Tonttia Herolan takana riittää täytettäväksi.

– Saadaanko se osaaminen näytettyä jo Rukalla? Sitä en voi luvata, mutta jossakin vaiheessa kautta sen pitäisi pulpahtaa esiin. Jos ei, se on goodbye meikäläisen osalta ensi keväänä, Kukkonen sanoo.

On kauden tulos mikä tahansa, varmaa on, että yhdistetyn kasvujalusta on parempi kuin Kukkosen astuessa ruoriin keväällä 2012. Maajoukkueen toiminta on ollut taloudellisesti ammattimaisella pohjalla kaudesta 2016–2017, ja lajin parissa olevien alle 10-vuotiaiden juniorien määrä on kahden viime talven aikana tuplaantunut 150:een.

– Huippu-urheilun näkökulmasta näillä nuorilla on kuljettavanaan pitkä polku, joka voi poikia aikuisissa tulosta vasta kymmenen vuoden kuluttua. Jostakin on kuitenkin lähdettävä. Paljon on töitä edessä, Kukkonen sanoo.

Lue lisää: