Kohudokumentti ravisteli käsityksiä tyttöjen urheilemisesta poikien kanssa – ylivertainen pelaajakasvattaja HJK hylkäsi vanhan ajattelun

Yle Urheilu tarkasteli, mistä seuroista tyttöjen maajoukkueisiin on viimeisen kahden vuoden aikana noustu. Yksi seura nousi ylitse muiden.

HJK ja Honka kohtasivat toisensa Helsinki Cupissa kesällä 2020. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Jalkapallon naisten pääsarjassa Kansallisessa Liigassa pelaa ensi kaudella viime vuoden tapaan kuusi joukkuetta Etelä-Suomesta, kun TiPS luopui sarjapaikasta ja Nurmijärven Jalkapalloseura otti paikan vastaan. (siirryt toiseen palveluun)

Yle Urheilun selvityksen mukaan myös tulevaisuuden huippupelaajista suurin osa ponnistaa pääkaupunkiseudulta. Tarkastelimme tänä ja viime vuonna tyttöjen maajoukkueisiin (16–19-vuotiaat) nousseita pelaajia. Kymmenestä eniten tyttöjen maajoukkuepelaajia tuottaneesta seurasta kuusi oli pääkaupunkiseudulta.

Yksi seura nousi ylitse muiden: HJK. Tammikuun 2020 ja marraskuun puolivälin 2021 aikana tyttömaajoukkueisiin nousseista 208 pelaajasta 38 edusti seuratasolla HJK:ta.

Vertailun vuoksi: toiseksi eniten pelaajia tuli Ilveksestä: 18 pelaajaa, eli 20 vähemmän kuin HJK:sta.

Luku ei yllätä HJK:n tyttöjen ja naisten huippuvaiheen päällikköä Joonas Sareliusta.

– Kyse ei ole siitä, että olisimme nyt tai viime vuonna tehneet taikatemppuja, jotta meillä olisi nyt paljon maajoukkuepelaajia. Olemme tehneet useamman vuoden töitä ja nyt poimitaan työn hedelmiä. Maajoukkuepelaajien määrä on hyvä, mutta toivottavasti jatkossa entistä isompi, Sarelius aloittaa.

Seurassa aloitettiin tyttöpuolen rakenteiden uudistaminen jo 2015, jolloin myös Sarelius aloitti seurassa työt tyttöjen ja naisten jalkapallon parissa. Aiemmin HJK:ssa oli satunnaisia edustusjoukkueita, mutta tavoitteeksi otettiin perustaa jokaiseen ikäluokkaan akatemiajoukkue motivoituneille, jalkapalloon panostaville tyttöpelaajille, jotka tavoittelivat ammattimaisuutta.

– Itse aloitin 2006-syntyneiden kanssa syksyllä 2015, silloin he olivat 9–10-vuotiaita. Nyt heistä kahdeksan tai yhdeksän pelaajaa on ikäluokan maajoukkueissa, Sarelius kertoo.

HJK alkoi panostaa tyttöjen toimintaan kunnolla 2015. Kuva harjoituksista 2020. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Joka ikäluokassa HJK:lla on akatemiajoukkueen rinnalla myös kaupunginosajoukkue, jossa vähemmän tavoitteellisesti pelaavat pelaajat pystyvät harrastamaan. Seura panostaa valmennukseen, harjoitteluoloihin ja tukitoimintoihin. Reilu vuosi sitten seura päätti, ettei se enää erottele erikseen akatemiajoukkueita sukupuolen perusteella.

– Tyttöjen ja poikien joukkueilla on nykyään ihan samanlainen valmennus, samanlainen valmennuslinja, tismalleen samanlaiset kenttävuorot, samat olosuhteet ja samat tukitoiminnot, puhutaan sitten maalivahti- tai fysiikkavalmennuksesta tai mistä vaan, Sarelius kertoo.

Yksi tekijä HJK:n menestyksen takana liittyy kovempiin peleihin: noin kuusi vuotta sitten HJK:n tyttöjen akatemiajoukkueet alkoivat säännöllisesti pelata myös poikien sarjassa.

Suomessa tyttöjen pelaaminen poikien sarjoissa on noussut keskusteluun Guðjón Ragnarssonin ohjaaman Tytöt – Pidetään pallo -dokumenttielokuvan myötä. Elokuvassa Ragnarsson seuraa islantilaisen tyttöjen koripallojoukkueen arkea neljä vuotta. Maan koripalloliitto ei anna joukkueen pelata poikien sarjassa, mitä seuraa konflikti. Islannin mestaruuden tyttöjen sarjassa voittanut joukkue ei suostu ottamaan mitaleja vastaan, vaan pudottaa ne maahan, ja tempaus päätyy aina lehtien sivuille saakka.

Liikuntatieteen tohtori Outi Aarresola pohti Helsingin Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), voiko tyttöjen ja poikien tasoero johtua eritasoisesta valmennuksesta.

– Jos vaikka palloilussa tytöt ovat jossain iässä huonompia ja häviävät (pojille), pitää kriittisesti kysyä, mistä ero johtuu ja onko kyse siitä, että tytöt ovat saaneet huonompaa valmennusta, Aarresola huomautti.

Myös Joonas Sarelius on seurannut keskustelua.

– Jos puhumme nuoremman ikäluokan joukkueista, ehkä siinä vedetään turhaan rajoja, kuka pelaa ja ketä vastaan. Pitäisi pystyä ajattelemaan niin päin, että kaikki saavat itselleen sopivia pelejä, ovat ne sitten tyttöja tai poikia vastaan. Mutta mielestäni tästä ei tarvitse futiksessa enää edes hirveästi keskustella.

Naisten A-maajoukkueen pelaajista esimerkiksi Natalia Kuikka on pelannut juniorina säännöllisesti poikia vastaan. Kuva: imago images/Sports Press Photo/ All Over Press

Kuusi vuotta sitten kaikki eivät kuitenkaan olleet kehityksestä mielissään. Osa poikajoukkueiden valmentajista ja vanhemmista vastusti ajatusta.

– Se oli aikamoinen vääntö. Silloin moni oli sitä vastaan, että miksi HJK:n tyttöjoukkueet pelaavat poikia vastaan. Onneksi maailma on muuttunut, Sarelius huokaa.

– Joillekin poikajoukkueiden valmentajille saattoi olla kova pala, jos ne häviävät tyttöjoukkueille. Mutta se on vähentynyt, eikä sitä enää juuri näe.

Poikien pelit eivät ainoa ratkaisu

Tänä vuonna HJK voitti oman sarjansa eli Eteläisen Liigan 2006-, 2007-, ja 2008-syntyneissä tytöissä. Sen lisäksi kyseisten ikäluokkien joukkueet juhlivat myös Suomen mestaruutta syksyllä. Molemmat sarjat se vei toista kertaa peräkkäin.

Joonas Sarelius painottaa, ettei menestys ole tullut pelkästään poikien kanssa pelaamisesta.

– Se on yksi monesta asiasta, jotka pelaajiamme kehittävät. On tärkeää, että motivoituneet pelaajat harjoittelevat ja kilpailevat keskenään, jolloin he saavat arkeen kilpailullisuutta ja ympärille hyviä pelaajia. Sen jälkeen pitää olla erinomainen valmennus ja tämän päälle kaikki tukitoiminnot.

Helmareiden kantavista voimista moni on kertonut pelanneensa nuorena poikien kanssa tai heitä vastaan. Esimerkiksi keskikentän avainpelaajiin lukeutuva Eveliina Summanen pelasi Lappeenrannassa PEPOn B-poikien kanssa ja kemiläislähtöinen, nykyään Yhdysvaltojen kovassa NWSL-liigassa ammatikseen pelaava Natalia Kuikka pelasi puolestaan juniorina usein poikia vastaan. Tinja-Riikka Korpela aloitti poikien kanssa, kuten myös Nora Heroum.Helmareissa kesäkuussa debytoinut Vilma Koivisto pelasi RoPSissa samanikäisten poikien kanssa pitkään.

Myös jääkiekon puolelta on lukuisia esimerkkejä poikajoukkueissa pelanneista Naisleijonista. Päävalmentaja Pasi Mustonen toivoo Pekingin talviolympialaisiin valmistautuvien Naisleijonien harjoittelevan säännöllisesti arjessaan poikien kanssa.

Sarelius toivoo puolestaan, että seuroissa panostettaisiin myös tyttöjen toimintaan sen sijaan, että parhaat lähetettäisiin suoraan poikien puolelle.

– Ymmärrän, että se voi olla pikkupaikkakunnilla hyvä ratkaisu, jos tytölle ei pystytä tarjoamaan hyvää ja laadukasta joukkuetoimintaa ja ympäristöä kehitykselle. Mutta kuten ensimmäiseksi sanoin, myös tyttöjen puolella tulisi laittaa rakenteet kuntoon. Jos seuroissa aina ajatellaan, että tämä on helppo ratkaisu, laitetaan tyttö poikien puolelle, mikään seura ei laita rakenteitaan kuntoon.

Vuonna 2001-syntyneiden maajoukkue eteni 2018 MM-lopputurnaukseen. Alle 17-vuotiaiden MM-kisat pelattiin marraskuussa 2018 Uruguayssa. Kuva: Palloliitto

Suomessa jalkapallo on tyttöjen ja naisten keskuudessa suositumpaa kuin koskaan aiemmin: rekisteröityjä pelaajia oli marraskuussa yli 37 200. (siirryt toiseen palveluun) Myös HJK:ssa tyttöpelaajien määrä on kasvanut.

38:sta tyttömaajoukkueisiin viimeisen kahden vuoden aikana nousseesta pelaajasta kaikki eivät suinkaan ole aloittaneet jalkapalloa HJK:ssa: osa on siirtynyt 10-vuotiaana, osa 12-vuotiaana ja osa 15-vuotiaana. Moni on kuitenkin edustanut sinivalkoisia koko peliuransa.

– Tavoite on, että 80 prosenttia perustettavan akatemiajoukkueen pelaajista tulee meidän kaupunginosajoukkueista ja uskon, että se toteutuu aika hyvin.

Joonas Sareliuksen luulisi olevan tyytyväinen kehitykseen, mutta hän on huolissaan.

– Niiden seurojen määrä, jossa joka ikäluokassa on hyvä, laadukas paikka motivoituneille pelaajille, on laskettavissa yhden käden sormilla, jos sitäkään. Meillä on paljon yksittäisiä hyviä joukkueita yksittäisistä ikäluokista, jotka perustuvat sattumaan. On ollut hyvä valmentaja, jonka avulla joukkueesta on tullut todella hyvä.

– Niitä seuroja, joissa on systemaattista toimintaa sen eteen, että joka ikäluokasta tulee hyvä, on aivan liian vähän.

HJK:ssa löytyy motivoituneille pelaajille joukkue joka ikäluokasta. Kuva kesän 2019 Helsinki Cupista. Kuva: Yle/Alexander Beijar

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla moni seuroista on yhdistänyt voimansa tietyissä ikäluokissa. Sarelius toivoo, että seuroissa ryhdyttäisiin toimiin odottelun sijaan.

– Jos ajatellaan tyttöjen ja naisten jalkapalloa, meillä on vähän ehkä sellainen odotustila, että ulkopuolelta tulisi joku ihminen tai toimija, joka tekisi nämä asiat. Niin kauan kun odotellaan, että joku ulkopuolinen tulee ja toteuttaa, saamme odotella aika pitkään. Ei se niin mene. Me olemme ne ihmiset ja jos haluamme, että tytöillä on laadukas paikka tavoitella oman uransa huippua, niin sitten niin tapahtuu.

Palloliitto myöntää ongelman

Palloliiton nuoruusvaiheen kehityspäällikkö Markus Paananen vastaa työssään 10–15-vuotiaiden tyttöjen urheilutoiminnan kehittämisestä. Hän ymmärtää Sareliuksen kritiikin.

– Meillä on todella paljon hyviä valmentajia ja seuroja, mutta perusedellytykset eivät ole riittävän tasalaatuisia. Hyvissäkin seuroissa, ehkä HJK:ta lukuunottamatta, tulee haasteita ja joukkueiden tasossa on eroa ikäluokittain, Paananen myöntää.

Palloliitossa on ryhdytty tuumasta toimeen.

– Siksi meillä on tuki- ja toimintamalli seurojen tukemiseen. Pyrimme vakiinnuttamaan toimintaa ja toimintatapoja ja kehittämään tasalaatuisuutta. Tavoitteena on, että heilahtelua olisi vähemmän, mikä nostaisi suomalaisen jalkapallon tasoa.

Paananen työskenteli ennen Palloliittoon siirtymistään Ilveksessä valmennuspäällikkönä ja oli luomassa tamperelaisseuraan parempaa ympäristöä. Hän muistuttaa, etteivät tulokset muutoksen jälkeen näy yhdessä yössä.

– Yleensä muutosten tulokset näkyvät 3–6 vuoden viiveellä. Jotkut seurat ovat jo aloittaneet toiminnan parantamisen, ja se näkyy muutaman vuoden päästä. Mutta en silti usko, että se on valtakunnallista ja riittävää. Meidän täytyy saada koko Suomi ja kaikki seurat mukaan, Paananen painottaa.

Länsi-Suomi paitsiossa

Myös tyttöjen ja naisten A-maajoukkueen mukana yli vuosikymmenen kulkenut Marko Saloranta on huomannut ongelman.

– Toivoisin, että suurseuroissa olisi enemmän ehjiä putkia. Mutta ehkä suurempi haaste on, että meillä on isoja kaupunkeja ja alueita kokonaan ilman huippuseuroja.

Kansallinen Liiga on painottunut hyvin vahvasti etelään, ja samanlainen tilanne on myös B-tytöissä. Esimerkiksi länsirannikolta ei TPS:n pudottua pääsarjasta kauden 2020 päätteeksi ole löytynyt pääsarjajoukkuetta liigassa eikä B-tytöissä.

– Isojen seurojen pitäisi olla rehellisiä omalle toiminnalleen. Ei tarvitse lähteä ulkomaille katsomaan, vaan voisi vierailla ja ottaa mallia vaikka Tampereelta, Saloranta sanoo ja viittaa Ilveksen esimerkkiin.

TPS putosi Kansallisesta Liigasta kauden 2020 päätteeksi. Kuva: Yle/ Arash Matin

Nykyisin U16- ja U17-tyttöjen päävalmennuksesta vastaava Saloranta toivoo, että seurat yhdistäisivät enemmän voimiaan.

– Pitäisi aidosti ottaa hattu käteen ja olla valmis yhteistyöhön.

Hän iloitsee kehityksestä, sillä asenteet eivät vielä muutama vuosi sitten olleet tyttöjen puolella.

– Se riippui piiristä. Pääkaupunkiseudulla oli aika vaikeaa. Nykyään tämä on joustavampaa. Aiemminkin toiminta on ollut joustavaa jossain paikoissa, kun on ollut riittävän avoimin mielin toimivia valmentajia. Nykyään tämä on helpompi järjestää. Säännöt ovat joustavammat ja silmät avautuneet, että tytötkin osaavat pelata jalkapalloa.

Salorannalla on kuitenkin vielä yksi tärkeä asia mielessä. Hän ei halua verrata toimintaa muihin kotimaisiin seuroihin. Tähtäimen tulisi olla ulkomailla, kuten alle 17-vuotiaiden tyttöjen marraskuussa EM-karsintaturnauksessa Saksalle kärsitty 0–5-tappio osoittaa.

– Meidän tulisi verrata parhaita pelaajiamme parhaiden maiden samanikäisiin pelaajiin. Olemme vähän liian aikaisin tyytyväisiä. Mittaria ei ole ollut, jopa Kansallista Liigaa pelanneilla on samoja haasteita.

Jalkapallon Kansallisessa Liigassa pelaajien keski-ikä on ollut viime vuosina 21,5 vuoden luokkaa. Kuva: Tomi Hänninen

HJK ja Ilves eivät suinkaan ole Suomen ainoat tyttöjen jalkapalloon selvästi panostaneet seurat. Sekä Paananen että Saloranta nostavat Ilveksen ja HJK:n lisäksi esiin espoolaisen EPS:n ja oululaisen ONS:n. EPS voitti tänä vuonna muun muassa B-tyttöjen SM-sarjan.

Yle Urheilun selvityksessä suurin osa tyttömaajoukkueisiin nousseiden pelaajien seuroista oli pääkaupunkiseudulta.

– Pääkaupunkiseudun etu on, että on eniten väestöä ja pelaajia, siellä kovemmat sarjat syntyvät aiemmin. Pääkaupunkiseudulla seurat ovat myös rohkeasti palkanneet päätoimisia valmentajia tyttöjen puolelle, mikä näkyy. Myös tieto ja osaaminen siirtyvät tehokkaammin, koska tapaamisia eri toimijoiden välillä järjestetään useammin, Paananen kertoo.

Urheilutoiminnan nuoruusvaiheen kehityspäällikkö Paananen muistuttaa, että nuorten maajoukkuepelaajien seuroja katsoessa on hyvä tiedostaa, että moni pelaaja on voinut siirtyä suurempiin seuroihin vasta teini-iässä.

– Pelaajien urapolut ovat erilaisia. Joskus täytyy siirtyä suurempaan seuraan, että pääsee seuraavalle tasolle. Molemmat tekevät tärkeää työtä, niin aloittava kuin vastaanottava seurakin.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen MM-karsintalohkossa pelataan tiistaina kaksi ottelua. Ruotsi kohtaa kotikentällään Slovakian ja Georgia matkaa Irlannin vieraaksi. Suomi pelaa seuraavan kerran MM-karsintoja ensi vuoden huhtikuussa.

Lue myös: