Mitä tapahtuu kaikkien aikojen nopeimmille ralliautoille? Toyota-pomo kertoo, miksi niitä ei haluta luovuttaa ulkopuolisille

Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindströmin mukaan myös keräilijät ovat olleet kiinnostuneita WRC-autoista.

Kaj Lindsröm odottaa jo nyt jännityksellä Monte Carlon avauserikoiskoetta. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP

Viisi vuotta rallin MM-sarjassa olleet WRC-autot ovat nyt historiaa. Kaikkien aikojen ylivoimaisesti nopeimmat ralliautot ovat olleet fanien mieleen, mutta jakaneet myös mielipiteitä.

Joidenkin mielestä autojen aerodynamiikka on ollut jopa liian hyvää, mikä on osaltaan vienyt ralliautoilua enemmän rata-autoilun suuntaan. Ensi vuonna lähtöviivalla ovat uuden sukupolven Rally 1 -autot, joiden teknisiä ominaisuuksia viedään taas yksinkertaisempaan suuntaan. Mutta mitä näille nykyisille autoille oikein tapahtuu?

– Autoissa on paljon sellaista tekniikkaa, mitä käytetään myös tulevaisuudessa, joten ei näitä autoja senkään takia haluta luovuttaa ulospäin, Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström kertoo uudessa Tomin nuoteista -podcastin jaksossa.

– Kaikki autot laitetaan kuntoon ja osa niistä menee Japanin ja Euroopan museoihin. Ihan kaikkien autojen osalta loppusijoituspaikkaa ei olla vielä päätetty. Itsekään en ihan tarkkaan tiedä, mihin autot lopulta laitetaan.

Tomin nuoteista: MM-rallisarjan kausipaketointi.

Myös keräilijät ovat olleet Toyotan WRC-autoista kiinnostuneita.

– Moni halukas on sanonut, että tallissa on kyllä tilaa, jos sellaisen auton sinne saisi.

Rallin MM-sarja eroaa monista muista urheilulajeista siinä mielessä, ettei siinä ole pitää taukoa kausien välillä. Viimeisen osakilpailun jälkeen tiimit alkavat testata lähes välittömästi seuraavaa kautta varten. Esimerkiksi Kalle Rovanperällä loma ei suinkaan alkanut Monzan viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

– Lähden heti huomenna ajamaan testiä. Sen jälkeen onneksi saan parin viikon joululoman, mutta sitten hommat jatkuvat taas, Rovanperä sanoi Monzan kisan tauottua.

Saman asian vahvistaa Kaj Lindström.

– Meillähän ei ole peruskuntokautta ollenkaan, vaan meidän on oltava kisakunnossa koko vuosi, Lindström toteaa naureskellen.

– Olisihan se hyvä, jos tässä olisi muutaman viikkoa aikaa ajatella jotain aivan muita asioita, mutta sellaista ei nyt ole. Tällä kaudella saimme sentään nauttia Suomen kesästä, kun Jyväskylä siirrettiin lokakuulle.

Uuden kauden alkuun on aikaa vain pari kuukautta. Kaj Lindström odottaa Monten Carlon avauserikoiskoetta jo nyt jännityksellä.

– Kyllä siinä vähän enemmän on perhosia vatsasta, kun ei yhtään tiedä, mitkä voimasuhteet tiimien välillä on. Nämä autot on tehty suunnilleen samassa ajassa kuin nykyiset WRC-autot, eli hyvin nopealla aikataululla. Joku saattaa olla onnistunut toista paremmin kehitystyössä sen myötä.

– Kiire kaikilla on joka tapauksessa. Nythän on ollut muutaman vuoden ajan helpompaa, kun autot ovat pysyneet käytännössä samanlaisina.

Lue myös: