Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Nico Salo on mukana salibandyn miesten MM-joukkueessa. Helsingissä pelattavat kotikisat alkavat perjantaina. Suorat lähetykset Ylen kanavilla.

– Perhe on maailman tärkein asia elämässä.

Sen yksi maailman parhaista salibandyn pelaajista, kaksinkertainen maailmanmestari Nico Salo, ilmoittaa oppineensa vuoden 2021 aikana.

– Aiemmin se on ollut ehkä enemmänkin sellaista puhetta, mutta nyt se on selkeä ykkönen.

27-vuotias Salo kirjoitti heinäkuussa sosiaalisessa mediassa (siirryt toiseen palveluun), että "elämämme kauhein ja kaunein viikko takana".

– Siinä päivityksessä kirjoitin, että viikko, mutta kyllä se on ollut koko vuosi, Salo huomauttaa.

Salo ja hänen kumppaninsa Janniina Alho, loppuvuodesta 2014 rakastunut pariskunta, olivat yrittäneet saada lasta neljän edellisvuoden ajan. Rankkojen ja pitkien hedelmöityshoitojen kautta Alho viimein tuli raskaaksi. Ilouutisen he saivat helmikuussa 2021.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pariskunta odotti kaksosia. Toukokuussa raskaudessa ilmeni komplikaatioita, joiden vuoksi Janniina vietti viikon sairaalassa.

Pariskunta taisteli päivä kerrallaan tilannetta seuraten ja toivoen, että molemmat tytöt saataisiin terveenä maailmaan.

Salo kuvaili kesällä sosiaalisessa mediassa elämän synkimmäksi päiväksi sitä, kun he saivat kuulla sairaalassa toisen vauvoista kuolleen. "Tiesimme, että hänen sydämensä käy kovilla, mutta emme osanneet varautua tällaisiin uutisiin", Salo kirjoitti.

– Heinäkuun 15. päivä synnytys sitten käynnistettiin, koska kolme päivää aiemmin toinen tytöistä oli menehtynyt kohdussa. Se aiheutti sen verran riskejä toiselle tytölle, ja myös Janniinan raskausmyrkytyksen oireet pahenivat. Sieltä me saatiin sitten toinen tyttö maailmaan, raskausviikolla 27.

Painoa tytöllä oli syntyessään 901 grammaa. Keskoset voidaan jakaa syntymäviikkojen mukaan luokkiin – erittäin ennenaikainen lapsi on syntynyt ennen raskausviikkoa 28+0.

– Lääkärit antoivat valoa ja toivoa, että tyttö voi selvitä terveenä.

Suuri onni – ja suuri suru, jonka käsittely on vielä kesken

Alkoi sairaalarumba. Salo on laskenut, että heinäkuun 15. päivästä alkaen sairaalassa kului 81 päivää.

– Tietysti päivittäin olimme tytön luona, nukuimme välillä kotona. Aikamoinen vuosi, miljoonia asioita tapahtunut, eikä osaa kaikkia tässä kerralla avata.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sitä tunteiden kirjoa, jonka Salo ja Alho ovat käyneet kevään, kesän ja syksyn aikana läpi, on vaikea pukea sanoiksi.

– On ollut paljon epätoivoa ja tunnetta, ettei voi uskoa tällaista tapahtuvan meille. Synnytys oli lopulta helpotus, kun raskausaika oli niin hankalaa ja täynnä pelkoa, että saammeko kumpaakaan tyttöä terveenä. Kun toinen tyttö syntyi, emme kauhistelleet hänen pienuuttaan, vaan olimme onnellisia, kun kuulimme hänen ääntään, Salo muistaa.

Alho yrittää pukea mennyttä tunteiden vuoristorataa sanoiksi, kun pienokainen samaan aikaan tuhisee sylissä.

– Kuinka paljon on tapahtunut... vaikka ajattelin vuosi sitten, että olemme tosi vahva pari yhdessä, on tämä kaikki tuonut tosi paljon lujuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. Se on syventänyt tunteita, joita on aiemmin ollut, Alho pohtii.

Syyskuun lopulla perhe pääsi vihdoin kotiin. Kun perhe sairalaassa iloitsi terveestä tyttövauvasta, samaan aikaan pinnalla oli suuri suru toisen tytön kuolemasta – ja on tietysti vieläkin.

Salo ja Alho olivat sairaalassa päässeet synnytyksen jälkeen hyvästelemään toisen vauvansa, joka ei selvinnyt. "Kiitimme häntä siitä, kuinka hän jaksoi taistella niin pitkälle, jotta hänen siskollaan olisi hyvät mahdollisuudet aloittaa elämä keskosena", Salo kirjoitti kesällä Instagramissa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"Asioita ehtii järjestää sitten raskauden aikanakin"

Alho hehkuttaa, kuinka hänen miehensä on tukenut kaiken keskellä.

– Hän on tsempannut ihan älyttömästi. Vaikka olen tiennyt, että Nico on luonteeltaan huolehtivainen ja kannustava, on ihailtavaa, miten se on nyt korostunut. Huomaa, että hän on joukkueurheilun parissa kasvanut.

– Joo... on niitä vaikeita hetkiä minullakin ollut, ettei tämä pelkkää tsemppiä ja posia ole ollut. Molemmat olemme tsempanneet toisiamme silloin, kun toisella on ollut vaikeaa, Salo tuumaa.

Tyttö on terve ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Sen keskellä on vaikea muistaakaan, mitä pariskunta joutui käymään läpi jo ennen raskautta.

– Kyllä sen muistaa, että sekin aiheutti paljon tuskaa. Ei minusta tai puolisosta löytynyt mitään selkeää vikaa, se (raskaus) ei vaan jostain syystä onnistunut ilman hedelmöityshoitojen apua.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Salo ja Alho olivat tehneet jo neljä vuotta sitten elämänvalintoja, kuten hankkineet rivitaloasunnon, ajatellen perheen kasvua.

– Se on ehkä vinkki muille pariskunnille, jotka haluavat perhettä perustaa, että asioita ehtii järjestää raskauden aikanakin. Ei kannata elämää etukäteen suunnitella liikaa. Kyllä ne asiat sitten järjestyvät, Salo pohtii.

Nyt päällimmäisenä on mielessä kiitollisuus siitä, että perheessä on kaikkien ongelmien jälkeen terve tyttövauva. Ensimmäinen isänpäivä oli äärimmäisen tunteikas.

"Olen unelmoinut, että pääsen laittamaan pallon maaliin MM-finaalissa"

Salo kiittelee tuesta läheisiä, Taysin henkilökuntaa ja salibandymaajoukkuetta – urheilijan mielessä jossain takaraivon sopukoissa ovat aina olleet myös MM-kotikisat, jotka pelataan Helsingissä 3.–11. joulukuuta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Itse pysyin myös sillä henkisesti kasassa, että kävin tekemässä aamuisin harjoituksen ja ottamassa omaa aikaa. Se on kuitenkin ollut keino, mikä helpottaa omaa oloa ja antaa virtaa päivään.

Kun elämä on vuoden aikana mullistunut, asettuvat koronapandemian takia vuodella siirretyt MM-kisat hieman erilaiseen kontekstiin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Fysiikkatesteissä takapakkia vuoden takaiseen ei ole tullut. Salo sanoo, että jalka ja vireystila kestävät tulevan MM-koitoksen.

Riikan kisoissa 2016 ja Prahan kisoissa 2018 Suomen MM-kultaan johdattanut Salo kantaa kapteeninnauhaa kotikisoissa. Alkulohkossa Suomi kohtaa avajaisottelussa 3.12. Tanskan, lauantaina 4.12. Ruotsin ja sunnuntaina 5.12. Latvian.

– Pienen pojan unelma täyttyy. Olin 16-vuotiaana 2010 päätykatsomossa katsomassa, kun "Mihu" (Mika) Kohonen laittoi palloa takatolpalta maaliin. Se oli ikimuistoinen hetki ja laittoi unelmat ja tavoitteet salibandyn osalta korkealle. Niistä päivistä asti olen unelmoinut, että pääsen laittamaan pallon maaliin MM-finaalissa.

Suomen miehet voittivat Helsingissä 2010 historiansa toisen MM-kullan. Kenties kaikkien aikojen salibandypelaaja Kohonen iski finaalissa kaksi maalia, kun Ruotsi kaatui 6–2.

"Avoin kulttuuri luo yhteishengen, jota on vaikea pysäyttää"

Suomen valmistautuminen ei ole mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Loukkaantumisia on riittänyt ja esimerkiksi lokakuun EFT-turnauksessa Suomi hävisi Ruotsille 3–8 ja Tshekille rangaistuslaukauksilla 4–5.

Salo uskoo vahvasti, että kisojen alkaessa kaikki ovat parhaassa iskussaan. Ennen kisoja Suomi vietti viikon etelässä perinteisellä lämpöleirillään, jossa oli mahdollisuus "parannella haavoja", kuten Salo kuvailee.

– Saadaan ladattua taas paras Suomi näihin kisoihin.

– Meidän vahvuuksia ovat joukkuehenki ja yhteispeli. Joukkueessa on monta jätkää, joilla on hurjia tarinoita takanaan ja perspektiivi elämästä kunnossa. Meidän avoin kulttuuri luo yhteishengen, jota on vaikea pysäyttää. Taisteluhenki ja puolustuspeli ovat niitä, joista ei tingitä. Se tekee Suomesta parhaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vaikka Suomen kisajoukkueessa on viisi ensikertalaista, löytyy ryhmästä myös kokemusta ja osaamista aina kotikisojen 2010-kultajoukkueesta asti. Pelaajina tuolloin Suomea edustivat nytkin kokoonpanossa olevat puolustajat Juha Kivilehto ja Tatu Väänänen.

Suomen joukkuetta valmentaa Petteri Nykky, joka oli edellisten, Prahan MM-kisojen lisäksi luotsaamassa Suomen ensimmäisiin maailmanmestaruuksiin 2008 ja 2010. Lisäksi valmennusportaaseen kuuluvat 2010 kultaryhmän Mika Kohonen ja maalivahtivalmentaja Henri Toivoniemi.

– Se tuo turvaa, että mukana on niitä, jotka ovat kotikisat kokeneet. Se pitää kuitenkin tajuta, että se on samaa peliä, tehdään sitä, mitä osataan ja nautitaan meiningistä. Ihan turha ottaa liikaa painetta.

Suomen avausottelu Tanskaa vastaan pelataan perjantaina kello 18.30. Suora lähetys Ylen kanavilla kello 18.15 alkaen.

Lue lisää:

Kommentti: Suomella on harvinaisia murheita MM-kisojen alla – kestääkö uusi ykkösvahti kotiyleisön paineen ja pystyykö "Alkemisti" virittämään joukkueensa taas huippulentoon?

Tässä on Suomen joukkue Helsingin MM-kisoihin – yli puolet Classicista, aivotärähdyksestä kärsinyt tähtipuolustaja mukana

Salibandyn historialliset superviikot lähestyvät – tässä on Ylen kisatiimi ja MM-kisojen lähetysajat

Salibandyn supertähti Veera Kaupilta painava kannanotto MM-kisajärjestelyistä: "Voisitteko kuvitella vastaavaa miesten turnauksessa?"