Valentino Rossi nautti jättisuosiota, mutta matkaan sisältyi yksi iso häpeätahra – tällainen oli legendan äskettäin päättynyt ura

42-vuotiaana viimeisen MotoGP-kilpailunsa ajanut Valentino Rossi on yksi urheiluhistorian tunnetuimmista nimistä – ja syystä.

Kun MotoGP-kuljettajat marraskuussa aloittivat jo ensi kauteen valmistautumisen Jerezin testijaksolla, kuljettajaluettelosta puuttui ensi kertaa vuosikymmeniin Valentino Rossin nimi.

Takavuosina lajin megatähden kuljettajauran päättymisen spekuloitiin johtavan jopa koko MM-sarjan ahdinkoon, mutta uusi kuljettajasukupolvi on tarttunut haasteeseen. Vasta tulevaisuus näyttää, miten yli neljännesvuosisadan ajan MM-näyttämöillä loistaneen kuljettajan poissaolo vaikuttaa lajin suosioon.

1990-luvun puolivälissä sunnuntai-illan Urheiluruuduissa nähtiin säännöllisesti välähdyksiä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjasta. Raporteissa toistui yleensä kaksi asiaa: Mick Doohan tehtaili mestaruuksia 500cc-luokassa ja Valentino Rossi -niminen italialaisteini piti omaa show'taan voitokkaissa 125cc-kilpailuissaan.

Tempauksissaan Rossi saattoi kuin liidellä kunniakierrostaan jalkatapeilla seisten, kädet sivulle levitettynä ja Italian lippu selässään hulmuten. Välillä hän poimi radan varresta kyytiin kanaksi pukeutuneen avustajansa tai ammuskeli lasten jousipyssyllä palkintokorokkeella.

Muistan noita raportteja katsoessani pohtineeni, oliko tämä Rossi mahdollisesti sukua sille Graziano Rossi -nimiselle kuljettajalle, jonka olin itse pikkupoikana nähnyt kilpailemassa Imatranajoissa vajaat pari vuosikymmentä aiemmin. Imatralta mieleeni oli jäänyt mielenkiintoiselta kuulostaneen nimen lisäksi Graziano Rossin kypärän alta hulmunnut poninhäntä.

Graziano Rossi ylsi omalla urallaan 250cc-luokan MM-pronssille kaudella 1979. Hänen samana vuonna syntynyt poikansa Valentino käytti sittemmin läpi oman uransa isältään perimäänsä numeroa 46, josta vuosien varrella tuli yksi hänen tavaramerkeistään.

Graziano ja Valentino Rossi yhteiskuvassa vuonna 1997. Kuva: Mondadori Portfolio/Archivio Mar

Isänpäiväviikonloppuna katsomoissa keltaisena liehunut lippumeri, keltaiset savupommit ja tuhannet "Grazie Vale" -kyltit loppuunmyydyllä Ricardo Tormon radalla Valenciassa saattelivat "The Doctorin" eläkkeelle.

42-vuotiaana viimeisen MotoGP-kilpailunsa ajanut Valentino Rossi on yksi urheiluhistorian tunnetuimmista nimistä – ja syystä. Rossi ajoi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa 26 kautta neljällä eri vuosikymmenellä, kahmien yhdeksän maailmanmestaruutta ja 115 osakilpailuvoittoa.

Maailmanmestaruuksistaan seitsemän hän voitti kuninkuusluokassa, jossa hän kipusi palkintokorokkeelle kaikkiaan 199 kertaa. Tällä kaudella hän janosi vielä yhtä palkintosijaa, mutta kahdensadan podiumin raja jäi lopulta rikkoutumatta. Samalla katkesi käsittämätön, 25 kautta yhtäjaksoisesti kestänyt palkintoketju. Oli aika lopettaa.

– Valentinon merkitys lajille on ollut äärettömän suuri. Hänen ansiostaan kiinnostus levisi yli lajirajojen ympäri maailman. Kyse ei ollut enää pelkästään moottoriurheilufaneista. Italiassakin kaikki isoäideistä pikkulapsiin kiinnostuivat MotoGP-sarjasta, koska he halusivat seurata, että mitähän se Valentino taas tekee, Ducatin urheilujohtaja Paolo Ciabatti kuvaili Yle Urheilulle Valenciassa.

– Lajin suosio kasvoi, koska samalla ihmiset huomasivat, kuinka kovaa kamppailu radalla on ja miten paljon kuljettajat esimerkiksi itse tekevät fyysisesti töitä pyörän päällä, Ciabatti jatkoi.

Valentino Rossi debytoi MM-sarjan 125cc-luokassa Malesian Shah Alamissa kaudella 1996. Avauskausi toi hänelle yhden osakilpailuvoiton ja kakkossijan. Seuraavana vuonna hän rohmusi 13 palkintosijaa (11 voittoa), ja saapui loppuvuonna 1997 Helsingissä järjestettyyn kansainvälisen moottoriliiton FIM:n palkintogaalaan tuoreena maailmanmestarina.

Valentino Rossi voitti vuonna 1997 ensimmäisen maailmanmestaruutensa 125cc-luokassa. Kuva: EPA/All Over Press

Vastauksia vain harjoituksista

Siinä missä 500cc-luokan mestari Mick Doohan esiintyi toimittaja Mikko Hannulan haastattelussa yrmeänä ja teki tiettäväksi, ettei vierailu Suomeen juuri napannut, nuori Valentino kuulemma suorastaan änkesi mikrofonin ja kameran eteen. Rossi teki itsestään nopeaan tahtiin sekä fanien että toimittajien lemmikin. Jättisuosio, meriittilista ja paksu tilipussi toivat sittemmin tiettyihin tilanteisiin mukaan myös supertähden elkeitä.

Oma ensimmäinen kokemukseni paikan päällä nykypäivän MotoGP-kilpailuissa tapahtui Estorilissa kaudella 2004. Heti varikolle saavuttuani vastaan käveli australialainen Frank, johon olin törmännyt muutama vuosi aiemmin rallijuttukeikalla Lopella.

Äimisteltyämme hetken hassua yhteensattumaa kerroin hänelle saapuneeni tekemään tv-juttua Mika Kalliosta ja Aki Ajon tallista. Toiveenani oli myös Valentino Rossin haastattelu. MotoGP-ympyröissä pyörinyt Frank vihjasi Rossin haastattelun olevan aika mahdotonta, mutta voivansa esitellä minut saman tien italialaistähden media-ajasta vastanneelle Yamaha-tallin tiedottajalle.

Kuinka ollakaan, vain kaksi tuntia varikolle saapumisestani seisoin lehdistöhuoneen ovella paikallisen kameramiehen ja Yamahan tiedottajan kanssa, joka pienen anelun jälkeen oli myöntänyt minulle mahdollisuuden esittää kolme kysymystä Rossille aika-ajon jälkeisen lehdistötilaisuuden päätteeksi.

– Muista, että kysymyksesi saavat liittyä vain aika-ajoon ja harjoituksiin, tiedottaja evästi minua juuri ennen kuin Rossi astui kameramme eteen. En kuitenkaan välittänyt tiedottajan ohjeesta, koska olin tekemässä haastatteluani taustoittavaan inserttiin vasta seuraavalle viikolle. Kysyinkin Rossilta ensimmäiseksi, mikä tekee hänestä niin ylivoimaisen?

Kysymystäni seurasi Rossin lyhyt italiankielinen puhetulva. Sitten hän vilkaisi tiedottajaansa ja sanoi englanniksi:

– Harjoitusten jälkeen puhun vain harjoituksista. Näkemiin!

Sitten hän käveli pois. Rossin mediavastaava näytti sillä hetkellä yhtä hölmistyneeltä kuin suomalaistoimittajakin – joka oli päässyt ensin kokemaan aloittelijan tuurin ja joutunut heti perään tuntemaan itsensä Kummeli-sketsisarjan Mauno Ahoseksi.

Seuraavina vuosina haastattelupyyntöni eivät johtaneet enää edes Rossin sittemmin vaihtunutta mediavastaavaa pidemmälle. Kun kysyin haastattelua kaksi viikkoa etukäteen, olin liikkeellä liian myöhään. Kolme kuukautta etukäteen kysyttynä "se nyt vain oli mahdotonta".

Katsojat saattelivat Rossin tyylikkäästi eläkkeelle. Kuva: Getty Images

Ensimmäisen 125cc-luokan maailmanmestaruutensa 1997 jälkeen Rossi siirtyi 250cc-luokkaan, jossa hän otti avauskaudellaan MM-hopeaa ja seuraavana vuonna toisen maailmanmestaruutensa. Sen jälkeen hän hyvästeli italialaisen Aprilia-tallinsa ja siirtyi mahtitalli Hondalle 500cc-luokkaan. Debyyttikausi kuninkuusluokassa toi kaksi osakilpailuvoittoa ja MM-hopeaa. Seuraavana vuonna hän valloitti historian viimeisen 500cc-maailmanmestaruuden.

Läpi kauden kestänyt taistelu maanmies Max Biaggia vastaan nosti Rossin statuksen uusiin sfääreihin, sillä Biaggi oli nelinkertainen 250cc-maailmanmestari. Sitten alkoi nelitahtisten MotoGP-pyörien aikakausi, jota Rossi suorastaan dominoi. Sen myötä hän alkoi kaivata uusia haasteita. Häntä myös turhauttivat vihjailut siitä, että maailmanmestaruudet olivat Hondan ylivoimaisen kaluston ansiota.

Rossi näyttikin ottavan jättimäisen haasteen hypätessään vuosikymmenen ajan rämpineen Yamahan puikkoihin kaudella 2004. Rohkea veto osoittautui pian unelmaliitoksi, jonka Rossi avasi voitokkaalla MM-taistelulla ykköshaastaja Sete Gibernauta vastaan. Samalla Rossista tuli Eddie Lawsonin jälkeen vasta toinen kuljettaja MM-historiassa, joka pystyi peräkkäisiin mestaruuksiin eri merkkisillä pyörillä.

Valentino Rossi juhli vuonna 2004 mestaruutta Yamahan riveissä. Kuva: AFP via Getty Images

Ensimmäinen iso loukkaantuminen

Kirurgintyön tarkkuuteen ajamistaan verrannut "The Doctor" vei mestaruuden myös 2005, mutta joutui seuraavilla kausilla taipumaan ensin Nicky Haydenille ja sitten Casey Stonerille. Tappiot saivat Rossin vaihtamaan rengasmerkkiä.

Kaudeksi 2008 Yamahan varikkoboxiin ilmestyi myös uusi, pöyhkeä haastaja Jorge Lorenzo. Tallikaverit erotettiin pilttuussa välisermein. Virallisesti syynä oli se, että Rossin pyörässä olivat Bridgestonen ja Lorenzon pyörässä Michelinin renkaat. Todennäköisesti järjestelyllä haluttiin tehdä myös marssijärjestys selväksi. Rossi ajoikin vielä kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta, jotka lukeutuvat hänen uransa hienoimpien joukkoon.

Kaudesta 2010 tuli yksi Rossin uran käännekohdista, kun hän katkaisi jalkansa Mugellon osakilpailun harjoituksissa. Se oli samalla vasta Rossin uran ensimmäinen iso loukkaantuminen. MM-kulta karkasi ulottumattomiin, mutta harva osasi aavistaa, mitä seuraavaksi olisi edessä. Kaudeksi 2011 Rossi siirtyi Ducatille korvaten Hondalle vaihtaneen Stonerin.

Kahden italialaisen liitto voisi kruunata megatähden uran, toisaalta siirto oli iso riski. Ducatilla oli nimittäin maine vikurana pyöränä, jolla pystyi ajamaan vain Stoner. Lähes kaikki muut kuljettajat, joista yhtenä Mika Kallio, olivat olleet pyörän ajettavuuden kanssa suurissa vaikeuksissa. Nyt haasteeseen tarttui kuitenkin ihmemies Rossi, joka vei tiimiin mukanaan teknisen luottohenkilöstönsä crew chief Jeremy Burgessin johdolla.

Rossin kahdesta Ducati-kaudesta tuli kuitenkin grande fiasko. Kun hän aiemmin oli saalistanut kaudessa jopa 16 palkintosijaa, nousi hän Ducatilla palkintopallille yhteensä vain kolmesti. Voittosarake jäi nollille.

Uran suurin häpeätahra

Kasvaneista spekulaatioista huolimatta Rossi ei lopettanut uraansa, vaan palasi Yamahalle, jolla Jorge Lorenzo oli yltänyt sillä välin jo kahteen MM-kultaan. Rossin paluu osui samaan hetkeen, kun kehään astui jälleen myös uusi haastaja, Marc Marquez.

Marquez oli voittanut Ajo Motorsportin kuljettajana 125cc-luokan maailmanmestaruuden ja juhlinut myös Moto2-luokassa kultaa. MM-sarjan promoottori kehittelikin hänestä lajin tulevaisuuden keulakuvaa. Rookie-kuljettajan siirtyminen suoraan tehdaskuljettajaksi oli muutamaa vuotta aiemmin tehdyllä säännöllä kielletty, mutta sääntö poistettiin, jotta Marquez saatiin istutettua Hondan tehdastalliin MM-radat hyvästelleen Casey Stonerin tilalle.

Nyt jo kuusi MotoGP-luokan MM-kultaa voittanut Marquez on myös pääsyy siihen, ettei Rossin maailmanmestaruuksien määrä enää viime vuosikymmenellä kasvanut. Tasaisuuteen viimeiset mestaruusjahtinsa perustanut Rossi ylsi kuitenkin vielä kolmesti peräkkäin MM-hopealle kausilla 2014–2016.

Kauden 2015 loppuhuipennuksesta tuli hänelle kuitenkin myös huikean uran suurin häpeätahra. Rossi ja Marquez olivat aiemmin käyneet radalla lukuisia hurjia, mutta rehtejä kamppailuja ja kunnioitus oli molemminpuolista. Kauden 2015 lähestyessä loppuaan MM-kullasta väänsivät keskenään enää Rossi ja Lorenzo, mutta mestaruusmahdollisuutensa menettänyt Marquez hämmensi tilannetta aggressiivisella ajollaan sekä kommenteillaan, joissa lupasi tukensa maanmiehelleen Lorenzolle.

Tilanne kärjistyi Malesian osakilpailussa, jossa Marquez silminnähden härnäsi Rossia ärhäköillä ohitusyrityksillään. Se meni kirjaimellisesti Rossin tunteisiin. Hän hidasteli kaarteessa ja potkaisi Marquezin kumoon. Päätöskilpailuun Rossi sai tempustaan lähtöruuturangaistuksen ja menetti lopulta jo ulottuvillaan olleen maailmanmestaruuden Lorenzolle vain viidellä pisteellä.

Marquez härnäsi Rossia ärhäköillä ohitusyrityksillään Malesiassa vuonna 2015. Kuva: EPA/All Over Press

Viimeinen osakilpailuvoitto

Viimeisen osakilpailuvoittonsa Rossi ajoi kaudella 2017 Hollannin Assenissa ja palkintopallille hän kiipesi viimeistä kertaa viime vuonna Jerezissä. Viime vuoden päätteeksi hän joutui myös tekemään tilaa Yamahan tehdastallissa Fabio Quartararolle.

Viimeisen kautensa Rossi ajoi Yamahan satelliittitallissa, mutta sai käyttöönsä edelleen tehdaskaluston. Tuloksellisesti kausi oli täysi mahalasku, eikä virallinen ilmoitus uran päättymisestä elokuisen Itävallan osakilpailun yhteydessä yllättänyt ketään. Yhtenä osatekijänä Rossin päätöksessä saattoivat olla myös edelliskaudella samalla kisanäyttämöllä ajetun osakilpailun tapahtumat.

Silloin Rossi kävi kenties vain senttien päässä kuolemasta, kun pyörän romu lensi hänen ohitseen toisten kuljettajien kolarin seurauksena. Kilpailun keskeyttämisen jälkeen Rossi katsoi varikolla tapahtumaa uusintana kasvot lakananvalkoisina.

Vuosikymmen sitten monet uskoivat, että Rossin hyvästellessä kilparadat kiinnostus MotoGP-sarjaan tulisi putoamaan dramaattisesti. Uusi kuljettajasukupolvi sekä sääntöjen myötä kaventuneet kalustoerot ovat kuitenkin olleet yhdistelmä, jonka ansiosta kamppailu radalla on viime kausina ollut kaikkien aikojen tasaisinta ja kokonaisuutena kovatasoisinta.

Yhtenä esimerkkinä viime kevään Qatarin osakilpailu, jossa MotoGP-luokan 15 parasta kuljettajaa ajoivat ruutulipulle alle yhdeksän sekunnin sisällä. MM-sarjan riippuvuus laji-ikonistaan on pienentynyt, kun uudet nahkapukuiset gladiaattorit ovat käyneet hienoja taistelujaan radalla.

Osan heistä, kuten vaikkapa kahden viimeisimmän kauden MM-hopeamitalistit Francesco Bagnaian ja Franco Morbidellin, voi nähdä myös Rossin jättämän perinnön vaalijoina. Molemmat ovat kuuluneet Rossin kaudella 2014 startanneeseen VR46-kuljettaja-akatemiaan ja voittaneet jo myös maailmanmestaruuden Moto2-luokassa.

Lähellä siirtyä Ferrarille

Ensi kaudella Rossin VR46-talli debytoi myös MotoGP-luokassa. Toinen tallin kuljettajista, Luca Marini, on Rossin velipuoli äidin kautta. Tavallaan ironisesti tallin kalustona ei kuitenkaan ole Yamaha, jolla Rossi kilpaili suurimman osan urastaan, vaan virheliikkeeksi osoittautunut Ducati. Nyt pyörävalinta näyttää kuitenkin kaikkea muuta kuin riskipeliltä, sillä italialaistallin pyörä on noussut sarjan kilpailukykyisimmäksi, viimeisimpänä esimerkkinä Ducati-kuljettajien kolmoisvoitto kauden päätöskilpailussa sekä nopein vauhti Jerezin testeissä.

On hyvin mahdollista, että jatkossa Rossi kilpailee yhä enemmän nelipyöräisillä. Tämän hetken suunnitelmien uskotaan liittyvän rata-autoilun GT-luokkaan. Ralli-innostustaan Rossi on aikanaan ruokkinut ratin takana Walesin ja Uuden-Seelannin MM-ralleissakin, mutta eniten kokemusta hänellä on Monzan rallista, mukaan lukien seitsemän voittoa. Eniten huomiota takavuosina herätti kuitenkin Rossin ja Ferrarin yhteistyö.

Rossi testasi Ferrarin F1-autoa useita kertoja kausien 2004 ja 2010 välillä ja Michael Schumacherin kerrotaan katsoneen Rossin avaustestin dataa hämmästyneenä. Graziano Rossi on myöhemmin vahvistanut, että Valentino oli vuosien 2006 ja 2007 aikana erittäin lähellä siirtymistä Ferrarin F1-kuljettajaksi.

Rossi ajoi Ferrarin F1-autolla useita testejä. Kuva: Getty Images

Tutut rituaalit

Ferrarin entinen pääjohtaja Luca di Montezemolo kertoo yrittäneensä saada Rossille käyttöön kolmannen auton, minkä sääntöpykälät ja muiden tallien vastustus kuitenkin estivät. Rossin itsensä mukaan Ferrari olisi sen jälkeen halunnut kokeilla häntä ensin asiakastallinsa autolla, mutta siihen Rossi ei ollut halukas. Hän päätti jatkaa kaksipyöräisissä ja ylsi vielä kahteen maailmanmestaruuteen.

Isänpäiväviikonloppuna Valenciassa Rossi teki tutut rituaalinsa viimeistä kertaa MotoGP-kuljettajana.

Numeroa 46 kantava pyörä tuodaan ulos varikkoboxista ja käynnistetään. Rossi kävelee sitä kohti, pysähtyy pari metriä ennen pyörää ja painaa päänsä polviin. Seuraavaksi vuorossa on kyykistyminen pyörän vieressä, sen oikealla puolella. Sitä Rossi on vuosien saatossa kuvaillut hetkeksi, jolloin hän "puhuu" pyörälleen. Sitten "The Doctor" hyppää pyörän selkään ja kurvaa varikkosuoralle. Varikkosuoran lähestyessä loppuaan hän nousee jalkatapeille seisomaan ja asettelee nahkapukunsa etumuksen ja takamuksen kohdilleen.

Ja kuten aina, hän oli jäähyväisviikonloppunaankin varikkomuurilla tarkkailemassa lähtövalojen toimintaa Moto3-luokan startatessa. Kuljettajalegendan sekä moottoriurheilufanien onneksi jäähyväiskilpailua ei tarvinnut ajaa Valenciassa enää tyhjien katsomoiden edessä.

Lue myös: