Suomalaiset jahtaavat jättipottia PUBGin MM-kisoissa Etelä-Koreassa – "Joka viikko kun on hyvillä sijoilla, niin se riittää finaalipaikkaan"

Seitsemän suomalaispelaajaa ja kaksi valmentajaa kilpailee mestaruudesta Etelä-Koreassa PUBGin MM-kisoissa.

Miro "Rustanmar" Ruotsi jahtaa PUBGin maailmanmestaruutta suomalaisen ENCEn paidassa. Kuva: PUBG Corporation

Seitsemän suomalaispelaajaa kilpailee parhaillaan Etelä-Korean Incheonissa PUBG-räiskintäpelin maailmanmestaruudesta.

Pääkaupunki Soulin kyljessä sijaitsevan Incheonin saaren hotellikeskittymään on kerääntynyt maailman 32 parasta PUBG-joukkuetta. Tarjolla on mestaruus ja osuuksia kahden miljoonan dollarin palkintopotista, joka paisuu vielä pelin pelaajille suunnatun joukkorahoituskampanjan kautta.

Suomalaisen ENCE-organisaation pelaajat Miro "Rustanmar" Ruotsi, Saku "SKUIJKE" Sajakoski, Daniel "D1gg3r1" Luusua, Olli "Tiikzu" Saarikoski ja valmentaja Jari "SENTEX" Sammalniemi ovat Incheonissa jo toista kertaa tänä vuonna. Ensimmäinen reissu tehtiin alkuvuodesta turnauskauden 2021 avanneeseen Global Invitational -turnaukseen, joka päättyi suomalaisjoukkueen 14. sijaan. Nyt tavoitteena on parantaa sijoitusta roimasti.

Pelaajien turnausmatka käynnistyi tälläkin kertaa maahan saapumista seuranneella parin viikon karanteenilla. Tällä kertaa heillä oli kuitenkin käytössään pelitietokoneet jo alusta alkaen eli harjoitteleminen onnistui paremmin kuin viime kerralla, jolloin ENCEn pelaajien aika kului lähinnä suoratoistopalveluita kuluttaen.

– Täällä on ihan hyvät olot, neljän tähden hotelli ja runsaasti ravintolavaihtoehtoja. Hotellilta pelipaikalle on vähän kävelyä, vaikka ollaan saman rakennuksen sisällä. Mittakaava on aika suuri, Miro Ruotsi kuvailee olosuhteita Etelä-Koreassa.

Turnauksen ottelut pelataan Incheonin Paradise City -ostoskeskuksen keskelle rakennetussa studiossa. Koronariskien ja pelaajien keskittymistä häiritsevien asioiden minimoinnin vuoksi pelaajat pelaavat ottelunsa kuutioissa, joissa saa oleilla ainoastaan pelaajia – valmentaja Sammalniemi seuraa otteluita takahuoneessa.

Turnauksen ottelut pelataan ostoskeskuksen aukiolle rakennetussa studiossa. Kuva: PUBG Corporation

Suomalaiset vahvasti mukana finaalipaikkajahdissa

ENCEn viisikon lisäksi suomalaisväriä turnaukseen tuovat norjalaisorganisaatio Heroicin pelaajat Paavo "PaG3" Voutilainen ja Timi "curexi" Tenhula, Heroicin valmentaja Oliver "ball1n" Santasalo sekä Team Liquidin riveissä pelaava Anssi "mxey" Pekkonen.

Ensimmäisen otteluviikon jälkeen Liquid on turnauksen viikkofinaalipisteissä neljäntenä, Heroic viidentenä ja ENCE seitsemäntenä. Viikkofinaalien tulosten perusteella turnauksen finaalivaiheeseen etenee 12 joukkuetta, joten turnauksen kaikki suomalaiset ovat tällä hetkellä hyvissä asetelmissa finaaleita ajatellen.

Turnauksen formaatti on jälleen herättänyt pelaajissa ristiriitaisia tunteita. Peliformaatteja on käytännössä kaksi: WWCD eli "winner winner chicken dinner", jossa vain ottelun voittaja etenee jatkoon, sekä perinteisempi pistekilpailu.

Viikkofinaaleissa pelataan pelin tyypillistä kilpailumuotoa, jossa sekä yksittäisen ottelun sijoituksilla että vastustajista saaduilla tapoilla saa kerättyä joukkueelleen pisteitä. Sama pelimuoto on käytössä myös turnauksen varsinaisessa finaalivaiheessa.

Kuva: ENCE

Viikkofinaaleihin mukaan pääsevät 16 joukkuetta sen sijaan ratkotaan "viikoittaisten selviytymispelien" WWCD-otteluissa, joissa vain voittajalla on merkitystä. 16 joukkueen hypätessä palvelimelle yhtäaikaisesti tavoitteena on Ruotsin mielestä lähinnä pitää koko joukkueen pelaajanelikko hengissä ja hyvin varusteltuna loppumähinöihin asti, jotta mahdollisuus otteluvoittoon ja sen myötä lunastettavaan viikkofinaalipaikkaan pysyy mahdollisimman hyvänä.

Pelimuoto ei kerää suoranaisia kehuja ENCEn pelaajilta.

– Aika erilaista noita selviytymispelejä on pelata kuin normaaleja. Formaatti ei ollut mikään suosikki viime kerralla eikä se ole siitä mihinkään muuttunut, Ruotsi kertoo.

Viikkofinaaleissa joukkueet ovat Ruotsin mukaan pelanneet melko odotetunlaisesti. Reissun alussa otelluissa harjoituspeleissä meno oli vielä melkoista koheltamista eri puolilta maailmaa tulleiden joukkueiden totutellessa vieraampiin vastustajiin, mutta pahin intoilu on karissut tosipelien käynnistyttyä.

– Meillä on tulostettuna pelikartta, mihin on merkittynä kaikkien muiden loottipaikat ja sen pohjalta rakennetaan peliä. Ainakaan tässä ensimmäisinä otteluviikkoina joukkueet eivät kauheasti haasta toisiaan loottausvaiheessa, Ruotsi arvioi.

– Saattaa olla, että kolmannen viikon finaaleissa muuttuu sitten jo pelityyli, jos joukkueet ovat jäämässä pihalle suorasta finaalipaikasta. Heikommin suoriutuneita joukkueita saatetaan haastaa jo ihan eri tavalla ja finaaleissa nähdään varmaan enemmän heikompien kiusaamista. Pelitapa muuttuu tavallaan turnauksen edetessä.

Ruotsi arvelee joukkueiden muuttavan pelityyliään aggressiivisemmaksi turnauksen edetessä. Kuva: PUBG Corporation

ENCEn tavoite mestaruustaistelussa

Ruotsin mielestä suurin yllätys turnauksessa on tähän asti ollut argentiinalaisen KPI-joukkueen huikea suoritustaso. Joukkue voitti ensimmäisen viikon viikkofinaalit tasaisen vahvalla suorittamisella ja nappasi itselleen ensimmäisen finaalipaikan.

– Toinen yllätys on tietysti Gen.G:n pelaaminen. Tyypillisesti joukkue on aina kärkiväännössä, mutta nyt he eivät saaneet mitään aikaan ensimmäisissä yhdeksässä viikkofinaalien ottelussa, Ruotsi arvioi.

Maailmanmestaruutta vuonna 2019 juhlinut eteläkorealainen Gen.G ei ole vielä päässyt tyypilliseen iskuunsa. Joukkue karsiutui toisen otteluviikon viikkofinaaleista. Kuva: PUBG Corporation

Isäntämaa Etelä-Korean PUBG-ylpeys Gen.G korjasi viikkofinaalien pistesaldoaan voittamalla viimeisen ottelun ylivoimaiseen tapaan 13 tapolla höystettynä. Otteluvoitto toi yli puolet joukkueen pistesaldosta kymmenen ottelun viikkofinaalisarjassa ja nosti joukkueen mukaan vääntöön finaalipaikoista.

Haastattelun jälkeisissä toisen otteluviikon selviytymisotteluissa eteläkorealaisten pelivire oli kuitenkin jälleen hukassa. Viikkofinaaleista putoaminen asettaa korealaisille valtavat paineet viimeiseen otteluviikkoon.

Ensimmäisten viikkofinaalien jälkeen ENCE on sen sijaan varsin hyvissä asemissa nappaamaan paikan turnauksen finaaliviikonlopulle. Kymmeneen viikkofinaalien otteluun mahtui hyvän peruspelaamisen lisäksi myös yksi otteluvoitto.

– Heti siitä toisesta pelistä tuli voitto. Oli aika erikoinen loppu, kun (toisena joukkueena pelin lopussa mukana olleen) Ghiblin pelaajat olivat ottaneet hyviä tappoja aiemmin ja lähtivät haastamaan kovalla itseluottamuksella. Kuolivat sitten aika nopeasti.

– Muutenkin pisteitä tuli ihan kivasti (62 pistettä). Finaalipaikan saavuttamisen kannalta on hyvä, että taaksepäin eroa on jo parikymmentä pistettä. Joka viikko kun on finaaleissa mukana hyvillä sijoilla, niin se riittää finaalipaikkaan, Ruotsi arvioi.

Turnauksen voittaja ratkaistaan 17. – 19.12. pelattavissa finaaleissa. 12 viikkofinaaleissa parhaiten menestynyttä joukkuetta etenee suoraan finaaleihin, loput neljä tulevat mukaan "viimeisen oljenkorren" eli WWDC-otteluiden kautta.

Finaaliviikonlopun 15 ottelun aikana eniten pisteitä kerännyt joukkue nappaa mestaruuden ja vähintään 600 000 dollaria palkintorahoja.

ENCEn pelaajilla tavoite on ehdottomasti finaalipaikan saavuttamisessa ja maailmanmestaruudesta taistelemisessa. Jopa mestaruustaistelusta puhuminen on täyttä realismia, sillä joukkue otti ykköspaikan heti turnauksen avanneessa ranking-vaiheessa.

Finaaliviikonlopun pääsylipun metsästäminen näyttää juuri nyt ENCEn kannalta lupaavalta: joukkue voitti tiistaina illan viimeisen WWCD-pelin ja otti paikan jo toisiin viikkofinaaleihinsa. Myös muut suomalaispelaajien joukkueet pääsivät mukaan viikonlopun peleihin.