Kommentti: Jääkiekkolegenda lausui edesmenneestä pelikaveristaan koskettavia sanoja – samalla muistin, mitä näin helmikuussa 1990

Matti “Mölli” Keinonen oli pelaajana poikkeuksellinen taituri, mutta minuun hän jätti lähtemättömän jäljen valmentajana, kirjoittaa Jussi Paasi. 

Matti Keinonen oli pelaajana Suomen maajoukkuelegenda. Myöhemmin hän teki uran valmentajana. Kuva: Lehtikuva

Jääkiekon SM-liigan lauantain otteluita seurataan Yle Puheen Jääkiekkokierroksella kello 15.45 alkaen.

Porin Isomäki, neljäs helmikuuta 1990. Tuota päivää en koskaan unohda.

Ässät kohtasi ykkösdivisioonan ottelussa Vaasan Sportin. Tilanne oli pari minuuttia ennen pelin päättymistä 19–3. Ja mitä teki porilaisten päävalmentaja? Otti maalivahdin pois ja lähetti jäälle kuudennen kenttäpelaajan, jotta 20 maalia tulisi täyteen.

Yleisö syttyi tempusta ja kannusti pelin loppuhetket vimmatusti. Patapaidat olivat dominoineet sarjaa, mutta kahtakymmentä maalia Isomäen yleisö ei ollut vielä kokenut. Vieraspelissä pari viikkoa aiemmin Ässät oli murskannut Imatran Ketterän 20–6.

Yleisö mylvi, mutta maalivahdin pois ottaminen ei lopulta tuottanut tulosta. Latvialaispuolustaja Vladimir Durdin laukoi kiekon tolppaan viimeisellä minuutilla. Yksikään katsojista ei kuitenkaan jäänyt kylmäksi.

Olin tuolloin teini-ikäinen, hillitön jääkiekkofani. Kausi 1989–90 oli Porissa yhtä juhlaa. Ässät porskutti voitosta voittoon, Artot Javanainen ja Heiskanen tekivät uskomattoman määrän maaleja ja tehopisteitä.

Heiskanen voitti pistepörssin. Hän iski 44 ottelussa käsittämättömät 58 maalia ja 52 syöttöpistettä. Javanainen sai lopulta voittaa maalikuninkuuden 59 osumalla. Heiskanen ja Javanainen sopivat keskenään ennen runkosarjan viimeistä ottelua, että ensin mainittu ei tekisi yhtään maalia, jotta “Java” saisi tittelin itselleen.

Ikimuistoinen kausi päättyi tietysti nousujuhliin, kun Ässät palasi SM-liigaan. Porilaiset voittivat Joensuun Kiekko-Pojat suoraan kolmessa pelissä.

Kaikesta ylenpalttisesta maalitehtailusta ja piste-ennätyksistä huolimatta se helmikuinen Ässien ja Sportin peli – siis sen loppuhuipennus – on jäänyt kirkkaimpana muistona mieleeni tuolta divarikaudelta.

Yleisö janoaa yhä viihdettä

Kuka olikaan tuo valmentaja, joka halusi palavasti viihdyttää yleisöä ja saada 20 maalia täyteen?

Matti “Mölli” Keinonen.

Keinosen pelaajaura jäi minulle melko tuntemattomaksi, iästäni johtuen, mutta kiekkolegenda teki minuun valmentajana lähtemättömän vaikutuksen.

Keinonen tiesi, mitä häpeilemätön yleisön kosiskelu tarkoittaa. Muistan, kuinka kavereiden kanssa puhuimme päiväkausia siitä, mitä Ässät–Sport-ottelun loppuhetkillä oikein tapahtui. Keinonen sai tempullaan teinipoikien kiekkosydämet sykkimään.

Peliurallaan hänen kerrottiin olleen samanlainen viihdyttäjä. Keinonen oli ylivertaisen hyvä luistelija, jonka pirueteista tuli miehen tavaramerkki. Toinen raumalaistaiturin valtti oli korvasta korvaan yltänyt hymy. Virne, joka sai vastustajat hermostumaan. Maajoukkueessakin loistanut Mölli veti yleisöä jäähalleihin ympäri Suomea.

Keinonen kuoli viime sunnuntaina. Keskiviikkona Veli-Pekka Ketola piti koskettavan muistopuheen Isomäen areenassa. Se kuultiin Yle Puheen Jääkiekkokierroksella. Muistelin Ketolan sanoja kuunnellessani niitä teininä kokemiani hetkiä, jotka Keinonen mahdollisti. Samalla muistin, mitä me katsojat eniten peliltä janoamme.

Me kaipaamme elämyksiä. Jääkiekon, kuten kaiken huippu-urheilun tarkoitus on viime kädessä viihdyttää yleisöä. Ilman katsojia koko touhua ei olisi olemassa.

Ottelutapahtuma on muuttanut muotoaan 90-luvun jälkeen totaalisesti. Nyt katsojien viihtyvyyteen tarvitaan muutakin kuin itse peli. Ruokaa, juomaa, erilaisia ohjelmanumeroita.

Se kaikkein tärkein viihde on kuitenkin yhä siellä, missä se oli 90-luvun alussa. Kaukalossa. Pelaajat ja valmentajat tarjoavat meille näytelmän, joka viihdyttää – tai sitten ei.

Nykyistä SM-liigaa tiiviisti seuratessani huomaan, että viihde loistaa välillä poissaolollaan, siis pelistä. Taktisuus korostuu koko ajan enemmän ja enemmän, pahimmillaan robottimainen suorittaminen ei tarjoa minkäänlaisia yllätyksiä, vähämaaliset ottelut alleviivaavat varovaista pelaamista, josta virheet yritetään minimoida. Sarjapisteet pitää saada, vaikka sitten umpitylsällä pelillä.

Toki pelin taktinen seuraaminen ja trap-puolustusmuodostelman analysointi voi olla joidenkin mielestä viihdyttävää. Väitän silti, että valtaosa lätkäyleisöstä janoaa edelleen sitä, mitä Mölli meille tarjoili. Persoonia. Taituruutta. Elämyksiä. Viihdettä.

Möllin perintöä kannattaa vaalia.

Lue myös: