Näin F1-pomo perusteli hämmentävältä näyttänyttä "kaupankäyntiä" Verstappenin rangaistuksesta – Ylen asiantuntija muistutti lajin historiasta

Formula ykkösten Saudi-Arabian osakilpailun tapahtumista puhutaan vielä pitkään. Yksi kuohuttavimmista tilanteista oli, että sarjan kilpailunjohtaja Michael Masi näytti kauppaavan Max Verstappenin rangaistusta kesken kilpailun.

Max Verstappen ja Lewis Hamilton kävivät hurjaa kamppailua Saudi-Arabiassa. Kuva: Lars Baron / Getty Images

Formula ykkösten maailmanmestaruustaistelu on saamassa eeppisen loppuratkaisun, kun Mercedeksen Lewis Hamilton ja Red Bullin Max Verstappen lähtevät tasatilanteesta tulevan sunnuntain päätöskilpailuun Abu Dhabissa. Puntit tasoittuivat, kun Hamilton ajoi voittoon Saudi-Arabiassa ja jätti Verstappenin kakkoseksi.

Hamiltonin ja Verstappenin sunnuntain kaksinkamppailu tarjosi suurta autourheilun draamaa. Kilpailussa nähtiin kaksi uusintalähtöä. Ensimmäinen nähtiin, kun kilpailu jouduttiin keskeyttämään Haas-tallin Mick Schumacherin auton romujen keräämiseksi.

Verstappen esti uusintalähdössä Hamiltonin ohituksen kiilaamalla britin edelle radan ulkopuolelta. Hetki sen jälkeen kilpailu jouduttiin taas keskeyttämään, kun Red Bullin Sergio Perez ja Ferrarin Charles Leclerc sekä Haasin Nikita Mazepin ja Williamsin George Russell kolaroivat.

Sitten todistettiin hämmentäviä hetkiä, kun Red Bull -talli ja kilpailunjohtaja Michael Masi keskustelivat, millainen rangaistus Verstappenille tulisi mutkan oikaisusta. Verstappen oli päässyt kärkeen kiilaamalla Hamiltonin. Päädyttiin ratkaisuun, jossa rytäkässä Hamiltonin edelle noussut Esteban Ocon lähti ykkösruudusta, Hamilton toisesta ja Verstappen kolmannesta ruudusta.

Masin ja Red Bull -tallin urheilujohtajan Jonathan Wheatleyn kaupankäynniltä vaikuttanut keskustelu herätti suurta ihmetystä. Masin mukaan kyse oli kuitenkin täysin normaalista keskustelusta.

– En kutsuisi sitä sopimukseksi. Minulla ei ollut valtuuksia ohjeistaa talleja tekemään mitään siinä tilanteessa. Pystyin vain tekemään talleille tarjouksen, mutta päätös jäi heille. Tuomarit saavat määrätä rangaistuksia, mutta voin esittää heille näkemykseni. Annoin Red Bull -tallille mahdollisuuden luovuttaa sijoituksensa, kilpailunjohtaja Masi taustoitti the-race.com-sivustolle. (siirryt toiseen palveluun)

– Punaisten lippujen aikana piti varmistaa kuljettajien turvallisuus. Mutta se oli täysin normaalia keskustelua, keskustelu vaikutti ehkä hiukan normaalia pidemmältä, mutta vastaavia on käyty aiemminkin, Masi jatkoi.

Max Verstappen sai kovaa arvostelua Saudi-Arabian F1-osakilpailussa. Kuva: All Over Press

"FIA:n tuomarit varmasti helisemässä"

Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh huomauttaa, että kaikenlaista kaupankäyntiä on käyty aiemminkin formula ykkösten historiassa.

– Oikeastaan tällainen toiminta ei ole uutta, koska formula ykköset ovat nopeiden ja älykkäiden aivojen sekä nokkeluuden taistelukenttää. Kisojen aikana on kyettävä tekemään nopeita taktisia päätöksiä, Mildh kommentoi.

– Lajin ytimeen kuuluu, että tallit pyrkivät käyttämään koko ajan hyväkseen kaikki sääntöjen harmaat alueet. Samaan aikaan tallit pyrkivät painostamaan tuomaristoa ja pitämään omia puoliaan. Vastakkain on kovatahtoisia ja taitavia ihmisiä. Kansainvälisen autoliiton (FIA) tuomarit ovat varmasti helisemässä, Mildh arvioi.

Mildhin näkemyksen mukaan FIA haki nopeita ratkaisuja.

– FIA pyrkii tekemään ratkaisunsa tilanteista heti kilpailujen aikana. Tällä tavalla syntyy kaupankäyntitilanne, ottakaa tai jättäkää, muuten mennään käräjille. Kilpailujen jälkeiset ratkaisut protestien kautta pitkittäisivät asioita kaikkien kannalta. FIA varmasti haluaa, että maailmanmestaruus ratkaistaan radalla, Mildh totesi.

Asetelmat kohti Abu Dhabin päätöskilpailua ovat herkulliset.

– Maailmanmestaruuden vie kuljettaja, joka ajaa tästä kaksikosta ensimmäisenä maaliin. Eihän näin huikeaa kamppailua mestaruudesta ole ollut pitkään aikaan. Ihan mitä vain voi tapahtua, nyt mennään vähän tutummalle Abu Dhabin radalle, mutta ei sekään rata ole maailman tilavin. Sielläkin ajetaan aikamoisessa rännissä, Mildh ennakoi.

Lue myös: