Hyppää sisältöön

Suomi on ensi kaudella F1-sarjassa tilanteessa, jossa se ei ole ollut kymmeneen vuoteen – nämä nimet ovat potentiaalisia F1-kuljettajia

Suomalaiset ovat saaneet nauttia pitkään menestyksestä ja kahdesta kuljettajasta F1-sarjassa. Ensi kaudella ainoastaan Valtteri Bottas kannattelee suomalaista autourheilua kuninkuusluokassa.

Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen ajoivat vuodesta 2013 lähtien samaan aikaan F1-sarjassa. Kuva: Getty Images

Kimi Räikkösen lopettaessa uransa formula ykkösissä palataan aikaan, jolloin sarjassa on "ainoastaan" yksi suomalainen kuljettaja. Edellisen kerran F1-sarjassa oli yksi suomalaiskuski vuosina 2010–11, jolloin Heikki Kovalainen ajoi Lotuksella ja Caterhamilla.

2000-luvulla sama tilanne on ollut tämän lisäksi vuosina 2003–2006, jolloin Räikkönen ajoi McLarenilla. Suomi on saanut nauttia kahdesta kuljettajasta vuosien varrella väkilukuun suhteutettuna pitkän aikaa.

– Tämä on ollut hieno aikakausi Suomessa, kun on menty pitkään niin, että Suomesta on ollut iso määrä kuljettajia. Se on iso asia, että Kimi lähtee, kun meillä on ollut pidemmän aikaa kaksi kuljettajaa, Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh kommentoi.

– Kimi vei Suomen brändiä eteenpäin, oli urheilijana kiehtova ja sai eri maista paljon faneja itselleen. Hänen lopettamisellaan on iso merkitys, Mildh jatkaa.

Jatkossa suomalaista autourheilua kuninkuusluokassa kannattelee Valtteri Bottas, joka siirtyy Mercedekseltä Alfa Romeolle. Bottas ja suomalaiset saivat nauttia tällä kaudella kärkitallin vauhdista, kun Bottas ajoi MM-sarjassa kolmanneksi.

Kaikkiaan Bottas ajoi Mercedeksellä viiden kauden ajan.

– Bottas pääsi tällä kaudella juhlimaan valmistajien mestaruutta ja otti kunniakkaasti MM-bonukset kolmostilasta. Se on ihan hyvä suoritus. Ehkä hän, kansa ja yleisö odottivat enemmän, että hänellä olisi ollut mahdollisuus mestaruuteen, mutta Lewis Hamilton on maailman vaikein vastustaja, Mildh sanoo.

Ensi kaudella F1-sarjassa ei nähdä suomalaisten välistä taistelua. Kuva: Getty Images

F1-siirtyy uuteen aikaan

Alfa Romeo on taistellut tällä kaudella tyvipäässä, mutta talli saa ensi kaudella uuden mahdollisuuden F1-auton sääntömuutosten takia. Jatkossa autoilla on helpompi ajaa kilpaa eli ohittaa ja ajaa lähempänä muita autoja.

Seuraavaa suomalaista F1-voittajaa jouduttaneen odottamaan kuitenkin pidemmän aikaa.

– Uskon, että Mercedes ja Red Bull ovat edelleen johtavia organisaatioita, mutta McLaren ja Ferrari tulevat varmasti nousemaan. Samalla lailla Alfa Romeo saa tilaisuuden. Voittaminen ei ole välttämättä realistista, mutta nyt lähdetään nollatilanteesta.

– Moni sanoo Bottaksen hiipuvan, mutta väitän, että hän pääsee miellyttävämpään ympäristöön, ja tulee vaikuttamaan myönteisesti tallin kehitykseen varsinkin, kun autot vaihtuvat. Valtterilla tulee olemaan siinä iso merkitys, Mildh sanoo.

Bottas on 32-vuotias, eikä ura kuninkuusluokassa jatku ikuisesti.

Miltä tulevaisuus näyttää suomalaiskuskien osalta?

Tällä hetkellä taustalla kehittyy Mildhin mukaan useita lahjakkaita kuljettajia. Viimeisimpänä esille nousi kartingin maailmanmestaruuden voittanut Tuukka Taponen, 15, joka ajaa jatkossa kartingia Ferraria lähellä olevassa organisaatiossa.

Muita lahjakkaita nimiä ovat William Alatalo ja Patrik Pasma.

– Taponen ajaa Tony Kartilla, joka on lähellä Ferrarin organisaatiota. Hän on näkyvin nimi tällä hetkellä, Mildh sanoo.

– Suomessa on useita lahjakkaita kuljettajia, mutta nyt pitäisi ryhmittäytyä ja järjestäytyä sen mukaan, että näistä kuljettajista saadaan seuraavaa ainesta.

Taponen voitti marraskuussa kartingin maailmanmestaruuden. Kuva: Tomi Hänninen

F1-unelma vaatii paljon rahaa

F1-sarjaan pääsemisessä raha on isossa roolissa. Lähtökohtaisesti kartingkuljettaja tarvitsee noin seitsemän miljoonaa euroa päästäkseen kolkuttelemaan F1-tallin ovia.

– Se on iso summa, mutta täytyy muistaa, että urheilulliset asiat ratkaisevat todella paljon päättäjien silmissä. Hyvä työ, asenne, tapa toimia ja erittäin hyvät ajotaidot tietenkin ratkaisevat.

– Kimi on hyvä esimerkki lahjakkaasta kuljettajasta. Hänellä ei ollut ymmärtääkseni välttämättä edes mahdollisuutta päästä F3-tasolle Formula Renaultilla ajamansa kauden jäkeen, mutta yhtäkkiä hän pääsi F1-sarjaan. Tämä on toki unelmatarina, Mildh sanoo.

Lue myös: