Hyppää sisältöön

Janne Ahonen kertoo, miksi hän palaa SM-kisoihin – viittaa kintaalla puheille nuorten mäkihyppääjien herättelystä: "Jäitä hattuun"

Janne Ahonen, 44, kertoi lauantaina Ylen suorassa lähetyksessä kilpailevansa mäkihypyn SM-kilpailuissa Lahdessa.

Janne Ahonen on toiminut kilpauransa jälkeen mm. Ylen Urheilustudion asiantuntijana. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Mäkihypyn maailmanmestari ja maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja Janne Ahonen yllätti mäkihypyn ystävät lauantaina Ylen suorassa lähetyksessä, kun hän myönsi kilpailevansa parin viikon päästä käytävissä suurmäen SM-kilpailuissa Lahdessa.

Ahosen mukaan idea syntyi yllättäen.

– Se lähti vähän vahingosta. Tämä on ehkä syy siihen, että en ole lopettamispäätöstä- tai ilmoitusta ikinä tehnyt, enkä tule tekemäänkään, Ahonen linjasi.

– Minulle selvisi muutama päivä sitten, että Lahdessa kilpaillaan suurmäen SM-kilpailut ja sitten kävin miettimään, että pitäisiköhän ihan piruuttain ottaa osaa. Siitä mentiin kaksi päivää eteenpäin ja olin jo käynyt mäessä ja ilmoittanut itseni kilpailuihin.

Ahosen hyppy Lahden mäessä kantoi lopulta 125 metriä.

Ahonen päätti kilpailu-uransa ensimmäisen kerran vuonna 2008, mutta palasi kansainväliselle huipulle kaudella 2009–2010. Hän päätti toistamiseen uransa keväällä 2011, mutta kertoi paluustaan pari vuotta myöhemmin. Ahonen kilpaili Sotshin olympialaisissa 2014 ja myös Pyeongchangissa neljä vuotta myöhemmin ennen kuin ilmoitti lokakuussa 2018 päättävänsä mäkihyppyuransa.

Lokakuussa 2018 Ahonen kuitenkin totesi kilpauransa lopettamispäätöksen yhteydessä, että aikoo jatkossakin hypätä omaksi ilokseen, jos siltä tuntuu.

Ahosen piti hypätä vuoden 2019 SM-kisoissa suurmäestä, mutta kilpailu Rukalla peruttiin kovan tuulen takia. Ahonen väläytti myös keväällä 2020 hyppäävänsä SM-kisoissa, mutta silloin paluu ei vielä toteutunut.

Ei tarkoitus herätellä nuoria suomalaishyppääjiä

Parhaillaan käynnissä oleva Keski-Euroopan mäkiviikko sytyttää viisinkertaisen mäkiviikon voittajan.

– Mäkiviikko on aina kova juttu. Muistan pikkupojasta asti niitä seuranneeni ja myöhemmin pääsin siellä kilpailemaan. Omalla kohdallani siitä muodostui jotenkin sellainen erikoisuus, että se sytytti melkein aina enemmän kuin jopa arvokisat, Ahonen muistelee.

Ahosen viimeisestä mäkiviikon voitosta ja samalla edellisestä mäkiviikon suomalaisvoitosta on kulunut jo viisitoista vuotta.

Tänä vuonna Antti Aallon ja Niko Kytösahon mäkiviikko on toistaiseksi sujunut mollivoittoisesti, sillä suomalaisia ei nähty kummassakaan tähän mennessä käydyssä kilpailussa toisella kierroksella. Perinteisessä Garmisch-Partenkirchenin uudenvuoden kilpailussa mukana oli vain Kytösaho, jonka sijoitus oli lopulta 42:s.

Janne Ahonen on viisinkertainen Keski-Euroopan Mäkiviikon voittaja. Kuva: EPA/All Over Press

Ahosen mukaan sekä Aallolla että Kytösaholla on kuitenkin edellytyksiä yltää jopa maailmancupin osakilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

– Antilla pari edellistä kautta näytti hyviltä, alkoi tulla kohtuullisia sijoituksia jo kympin joukossakin, mutta nyt sitten syystä tai toisesta ottanut vähän takapakkia. Ja oikeastaan sama Nikolla. Uskon, että potentiaali siellä on, kun se vaan saadaan kaivettua ulos. Kilpailu on nykyään kovaa. Hyvän hypyn ja kohtalaisen hypyn ero on tällä hetkellä todella kova.

Ahonen tyrmää väitteet, joiden mukaan hän osallistuisi Lahden SM-kisoihin herätelläkseen suomalaishyppääjiä.

– Ei tässä mistään sellaisesta ole kysymys. Hauskaa lähden pitämään. Jäitä hattuun niin itselle kuin kaikille muillekin. Ei sinne kannata lähteä mahdottomia tavoittelemaan, vaan pitämään hauskaa.

Lue myös: