Hyppää sisältöön

Salpausselän kisat saamassa ylimääräisen kilpailutapahtuman, josta Hiihtoliitto nettoaa kymmenien tuhansien eurojen korvauksen – "Ennenaikainen joululahja"

Helmikuussa Lahdessa järjestettävä pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin viikonloppu on täydentymässä yhdellä mäkikisalla.

Lahdessa suurmäessä hypätään helmikuussa ylimääräinen maailmancupin osakilpailu. Kuva: imago images/Sammy Minkoff/ All Over Press

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on joutunut muokkaamaan kilpailukalenteriaan viime vuoden tapaan myös kuluvalla maailmancupin kaudella koronapandemian vuoksi.

Alkuviikosta FIS tiedotti maastohiihdon maailmancupin Ranskan kisaviikonlopun (14.–16. tammikuuta) perumisesta. Kisojen piti olla urheilijoille viimeinen kansainvälinen näyttöpaikka Pekingin olympialaisiin ennen siirtymistä kauden pääkisoihin valmistavalle korkeanpaikanleirille.

Mäkihypyn osalta joulukuun alussa selvisi, etteivät japanilaisjärjestäjät pysty viemään läpi kolmea miesten maailmancupin osakilpailuaan Sapporossa 21.–23. tammikuuta.

Ennen joulua kävi ilmi, että kolmesta Japanin-kilpailusta kaksi on siirretty Saksan Titisee-Neustadtiin 22.–23. tammikuuta. Kolmannen kilpailun on saamassa Lahden Salpausselkä, joka isännöi pohjoismaisten hiihtolajien kisaviikonloppuaan heti olympialaisten jälkeen, 25.–27. helmikuuta.

Lahden maailmancupin ohjelmasta löytyvät entuudestaan lauantaina hypättävä suurmäen henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntain joukkuekilpailu.

– Keskustelua on käyty. Ollaan niin pitkällä, että odotetaan sopimuksia. Näyttää tosi hyvältä. Todennäköisyys on aika suuri, että saadaan perjantaille Sapporosta siirtynyt miesten kisa, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo Yle Urheilulle.

Miesten mäkihyppy on media-arvoltaan pohjoismaisista hiihtolajeista aivan omassa luokassaan. Vaikka maailmancupin viikonloppuun lisätystä kilpailusta maksettava tv-raha ei ole yhtä suuri kuin normaalisti, Yle Urheilun tietojen mukaan Hiihtoliitto nettoaa kulujen jälkeen ylimääräisestä kilpailusta yli 50 000 euroa.

– Summat ovat sopimuksessa salaisia, mutta voin sanoa, että tuossa haarukassa liikutaan. Kyllä se oli ennenaikainen joululahja, Hämäläinen kuvailee joulukuun puolivälissä saamaansa tunnustelusoittoa Kansainvälisen hiihtoliiton mäkivastaavalta Sandro Pertileltä.

Lue myös: