Osa Naisleijonien pelaajista ensi viikolla olympiakuplaan – päävalmentaja Mustonen huolissaan ulkomailla pelaavista: "Laiva seilaa tuurilla"

Jääkiekon Naisten Liigassa tehtiin vielä perjantai-iltana ottelusiirtoja, alle vuorokausi ennen käynnistyviä jatkosarjoja. Osa Suomessa pelaavista olympiakoneeseen tyrkyllä olevista pelaajista on kuplassa ennen Pekingiä.

Pasi Mustosella riittää pohdittavaa ennen Pekingin olympialaisia. Kuva: Tomi Hänninen

Yle Urheilu kertoi eilen torstaina, että jääkiekon Naisten Liigassa pelaavat pääkaupunkiseudun joukkueet eivät aloita lauantaina jatkosarjaa. Kiekko-Espoon ja HIFK:n oli määrä pelata tulevana viikonloppuna ja sitä seuraavana viikonloppuna ennen olympiataukoa, mutta ottelut siirtyivät maaliskuulle. Perjantaina siirtyivät lisäksi HPK:n (siirryt toiseen palveluun) ja KalPan ottelut (siirryt toiseen palveluun).

Ratkaisun taustalla on huonontunut koronatilanne. Naisleijonien edellisessä nimetyssä joukkueessa Kiekko-Espoosta ja HIFK:sta oli mukana 11 pelaajaa, ja tehdyn ratkaisun tarkoituksena on pitää mahdolliset Pekingin-koneeseen nousijat terveenä ennen olympialaisten alkua.

Nyt pääkaupunkiseudun joukkueissa pelaavat olympiakoneeseen tyrkyllä olevat pelaajat ovat kokoontumassa olympiakuplaan.

– Aloite lähti upeasti Kiekko-Espoon ja HIFK:n valmentajilta. Sami Haapanen ja Saara Niemi olivat erittäin huolissaan heiltä mahdollisesti valittavien pelaajien olympiaunelman toteutumisesta, kun omikron on villinä liikkeellä koko maassa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla, Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

HIFK:n päävalmentaja Saara Niemi oli huolissaan joukkueensa olympiakandidaattien puolesta. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

– He nostivat pelaajat pois harjoittelusta, jolloin me totesimme, että yritämme järjestää ns. kuplan pääkaupunkiseudulle, ja pääkaupunkiseudun pelaajat siirtyvät siihen. Nyt meillä on mahdollisuus pitää pelaajat terveenä ennen kuin Pekingin-kone nousee. Pitää tehdä kaikki sen eteen. Meidän 20. tammikuuta valittava joukkue tulee joka tapauksessa muuttumaan. Ennen koneen lähtöä joku sairastuu.

Ovatko muualla Suomessa pelaavat maajoukkuepelaajat tulossa kuplaan?

– Meillä ei montaa pelaajaa muualta Suomesta ole. Pelaajien ympärillä on erikoisratkaisuja. Jos pelaaja harjoittelee joukkueen kanssa, hän harjoittelee pelkästään yhden joukkueen, ei sekä poikien että Naisten Liigan. Osa harjoittelee yksin, kunnes siirtyy jossain vaiheessa pääkaupunkiseudun kuplaan, Mustonen jatkaa.

Korona kurittaa Ruotsin sarjaa

Moni maajoukkueen pelaajista pelaa Ruotsin SDHL:ssä, missä korona on jyllännyt otteluohjelmaa uusiksi viime viikkoina. Esimerkiksi sarjakärki Brynäsissä todetut koronatapaukset ovat siirtäneet otteluita eteenpäin. Brynäsissä kiekkoilevista suomalaisista moninkertainen arvokisakävijä Rosa Lindstedt on toipunut loukkaantumisesta pelikuntoon. Maalivahti Eveliina Mäkinen oli Naisleijonien mukana viimeksi marraskuun Kanada-otteluissa.

Mustosen mukaan ulkomailla kiekkoilevien pelaajien tilanne on huolestuttava.

– Se on herran haltuun, se on isoin riskitekijämme. Varmasti mikään joukkue ei tiedä, ketkä kisoihin lähtevät, ja kaikkein vähiten ne maajoukkueet, joiden pelaajia on eniten ympäri maailmaa. Meillä ulkomailla pelaavia on paljon, Ruotsissa iso liuta, Tanskassa yksi, Amerikassa muutama, loput Suomessa. Voimme tehdä tälläisiä ratkaisuja vain osalle pelaajista, Mustonen kertoo.

Eveliina Mäkinen vartioi Suomen maalia marraskuun Kanada-ottelussa. Kuva: Tomi Hänninen/ Yle

Ruotsin pelaajia ei näillä näkymin saada aikaisemmin kisakuplaan.

– Ei. He ovat työnantajan palveluksessa. Se on suurin riski. Ensimmäinen kuviteltu joukkue julkaistaan 20. päivä, silloin Ruotsissa vielä pelataan, osa ehdokkaista pelaa vielä 21. päivä. Sen jälkeen edessä ovat matkustamiset.

Naisleijonat matkustaa Pekingiin 26. päivä, ja sitä ennen joukkue harjoittelee pari päivää Vierumäellä.

– Tämä on sekametelisoppa. Laiva seilaa tuurilla. Aika näyttää miten käy, turha murehtia. Parhaamme teemme. Katsotaan 26. päivä, ketkä istuvat koneessa. Pelaajat kyllä tietävät riskitekijät, ne on moneen kertaan käyty läpi. Omikron tarttuu niin villiä vauhtia, yksilön oma käytös on tärkeää, Mustonen linjaa.

Osalle ei pelejä ennen olympialaisia

Jääkiekon Naisten Liigassa pelattiin viimeksi 12. joulukuuta. Naisleijonien viimeiset pelit ennen olympialaisia olivat puolestaan sitä seuraavalla viikolla, kun Naisleijonat kohtasi kahdesti Tshekin. Moni pelaajista ei ole pelannut kilpailullisia otteluita sen koomin.

– On valittu linja, että lähes koko joukkue on kuusi viikkoa pelaamatta. Voi olla, että perillä on yksi harjoituspeli ennen olympialaisia. Ainoastaan Ruotsissa olevat ja mahdollisesti Amerikasta valittavat pelaajat pelaavat. Viimeinen tietoni on, että useimmat joukkueet ovat Amerikassa koronassa, eli yliopistopelit saattavat keskeytyä, Mustonen kertoo.

– Lähdemme strategiasta, että saisimme parhaat mukaan, vaikka he eivät olisi pelanneet ollenkaan, eikä niin, että pelaisimme mahdollisimman paljon ennen olympialaisia.

Kiekko-Espoon kapteeni Minnamari Tuominen on yksi Naisleijonien vakionimistä. Kuva: Tomi Hänninen/ Yle

Naisleijonat kokoontuu vielä Vierumäelle pariksi päiväksi ennen lentoa Pekingiin, mutta joukkue ei enää pelaa harjoitusotteluita tartuntatilanteen takia. Sen sijaan pääkaupunkiseudun kuplaan kokoontuvien pelaajien kanssa on tarkoitus harjoitella jo ennen Vierumäelle kokoontumista.

– Maanantai-iltana on ensimmäinen treeni, jos koronatestien tulokset on saatu. Meillä on ensi viikolla näillä näkymin kolmet harjoitukset sillä ryhmällä, joka ei ole seurojen mukana.

Osa Naisten Liigan seuroista kaipasi yhteistä ratkaisua

Tämän hetkisen tiedon perusteella Naisten Liigan jatkopelit käynnistyvät siis lauantaina yhden ottelun voimin, kun Kuortane emännöi ylemmässä jatkosarjassa Kärppiä. Sunnuntaina vuorossa on TPS–Kuortane.

HPK tiedotti perjantai-iltana (siirryt toiseen palveluun), että sen tammikuun pelit siirretään myöhemmin pelattavaksi. HPK:n oli määrä kohdata KalPa huomenna lauantaina kello 12.30, mutta ainakin se ottelu on siirretty.

HPK:n maalia vartioi kokenut arvokisakävijä Noora Räty. KalPasta kisakoneeseen tyrkyllä on hyökkääjä Tanja Niskanen.

Noora Räty on erittäin tärkeä pelaaja HPK:lle. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

HPK:n manageri Jorma Hassinen kertoi aiemmin päivällä Yle Urheilulle työskentelevänsä ahkerasti sen eteen, että myös HPK:n jatkosarjan pelit siirtyisivät ennen olympialaisia.

– Olen yrittänyt saada keskustelua Naisten Liigan johtoryhmään, että tehtäisiin yhdessä kollektiivisesti päätöksiä, jotta yksittäisen pelaajan ei tarvitse tehdä päätöksiä yksin siitä, voiko hän pelata vai ei, kun hän haluaa olympialaisiin. Että liiga ottaisi yhdessä vastuun, mutta sellainen ei kuulemma ole mahdollista. Seurojen pitää itse anoa siirtoa tai katsoa, peluuttavatko he pelaajia, jotka ovat olympialaisiin ehdolla mukaan, Hassinen sanoi Yle Urheilulle puhelimitse keskipäivällä.

Esimerkiksi HPK:n kohdalla joukkue olisi joutunut miettimään, pelaako Noora Räty joukkueen maalilla viikonloppuna.

– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, meidän pelaamisesta 40–50 prosenttia on hyvä maalivahtipeli. Jokainen ymmärtää, mikä tilanne se meille on.

Hassinen toivoo, että Naisten Liiga olisi siirtänyt jatkopelejä keskitetysti.

– Se on aina tälläista jokaisen joukkueen omaa toimintaa. Se ei ole tasavertaista toimintaa. Jos haluamme parhaan mahdollisen joukkueen ja turvata parhaan joukkueen aseman, silloin meidän pitää tehdä päätöksiä yhdessä, eikä niin, että joukkueet tekevät yksittäisiä ratkaisuja.

KalPan Tanja Niskanen oli mukana MM-joukkueessa elokuussa. Kuva: Tomi Hänninen/ Yle

Kuortaneen riveistä olympiajoukkueeseen on tyrkyllä hyökkääjä Sofianna Sundelin,Ilveksestä elokuun MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu maalivahti Anni Keisala. Kuortane ja Ilves pelaavat näillä näkymin jatkosarjaa ennen olympiataukoa.

Naisten Liigan alemman jatkosarjan otteluohjelmassa HPK:lle on vielä merkitty kaksi ottelua ensi viikon viikonlopulle ja yksi keskiviikolle 19.1. Tällä tietoa ylempi jatkosarja jää olympiatauolle 16.1. ja alempi jatkosarja 23.1. Molemmat sarjat jatkuvat näillä näkymin 26. helmikuuta.

Ylempi jatkosarja päättyy 19.3. ja alempi päivää myöhemmin. Sen jälkeen alkavat pudotuspelit. Yleensä Naisten Liigan mestari on selvinnyt jo varhain keväällä, sillä MM-turnaus on pelattu maalis-huhtikuun vaihteessa tai huhtikuussa.

Naisten MM-kisoja ei perinteisesti ole pelattu olympiavuosina, mutta IIHF päätti viime vuonna, että jatkossa kisat pelataan myös olympiavuosina. Tänä vuonna MM-turnaus pelataan elo-syyskuun vaihteessa.

Lue myös: