Ammattilaisurheilun kriteerejä tulkitaan Helsingissä muuta maata tiukemmin – etenkin naisten palloilujoukkueet kärsivät, kun harjoittelua ei sallita

Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Tarja Loikkasen mukaan Olympiakomitean kriteerit ammattilaisuuden suhteen ovat olleet liian väljiä pääkaupunkiseudulla.

Naisten Vaahteraliigassa pelaa ensi kaudella kuusi joukkuetta. Kuva: Henrik Siiskonen

Osa naisten pääsarjajoukkueista ei saa harjoitella Helsingin kaupungin tiloissa siitä huolimatta, että joukkueet täyttävät Olympiakomitean ammattilaisuuden kriteerit.

Olympiakomitean kriteerien mukaan (siirryt toiseen palveluun) ammattiurheilulla tarkoitetaan sarjalisenssisopimukseen tai Olympiakomitean urheilusopimukseen perustuvaa urheilutoimintaa ja A-maajoukkuetoimintaa.

Palloilulajeissa ammattiurheilu kattaa Olympiakomitean tulkinnan mukaan käytännössä kaksi ylintä aikuisten sarjatasoa. Lopulliset päätökset tekee aina kuitenkin asiaa käsittelevä ja valmisteleva alueellinen tai paikallinen viranomainen.

Helsinki tulkitsee ammattilaisuuden kriteerejä huomattavasti muita alueita tiukemmin. Esimerkiksi miesten amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigan joukkueet saavat harjoitella kaupungin sisätiloissa, mutta naisten vastaavilta joukkueilta tämä on kielletty.

Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Tarja Loikkasen mukaan Olympiakomitean linjaus on pääkaupunkiseudulla liian väljä.

– Ammattilaisurheilun määritelmä on hyvin tulkinnanvarainen. Olympiakomitea on tietysti lajiliittojen edunvalvojana tehnyt omat tulkintansa. Jokainen alue päättää itse tartuntatautilakiin liittyvistä rajoituksista tautitilanteen mukaisesti, Loikkanen kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

Loikkasen mukaan Helsingin kaupunki on pyytänyt aluehallintovirastoilta tarkkaa määritelmää ammattilaisuudesta.

– Silloin voisimme kohdella tasavertaisesti kaikkia ja ylipäätään kansallisesti kaikkia lajeja ja eri lajien kilpaurheilijoita, mutta emme ole sitä määritelmää saaneet. Olen kuullut, että heilläkin on haasteita tämän tulkinnan määrittelyssä.

Helsinkiläinen Wolverines Ladies ei saa harjoitella sisätiloissa, mutta miesten pääsarjajoukkue saa. Kuva: Yle / Mattias Simonsen

Pääkaupunkiseudulla koronatapauksia on ollut huomattavasti muuta maata enemmän, minkä vuoksi myös rajoitukset ovat olleet tiukimpia.

– Olemme joutuneet rajoittamaan pääkaupunkiseudulla kahden vuoden aikana huomattavasti useammin kuin muualla Suomessa ylipäätään liikunnan harrastamista ja urheilua, Loikkanen sanoo.

– Olemme halunneet välttää ihmisten kokoontumista ja yhdessäoloa mahdollisimman pitkälle. Korona on kohdellut meitä kaikkein rankimmin koko Suomessa, ja siksi me emme ole voineet mennä Olympiakomitean linjausten mukaisesti. Muualla Suomessa näin on voitu tehdä.

Palkka kriteerinä?

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristi rajoituksiaan 28. joulukuuta (siirryt toiseen palveluun). Samalla urheiluun käytettävät sisäliikuntatilat määrättiin suljettaviksi. Avin mukaan päätös ei koske ammattiurheilemista.

Helsingin tulkinnan mukaan naisten Vaahteraliigakauteen valmistautuva Helsinki Wolverines ei täytä ammattilaisuuden ehtoja. Edellisen kauden SM-hopeamitalistijoukkue harjoittelee talvikaudella Talin jalkapallohallissa, mutta tiukentuneiden rajoitusten myötä ovet suljettiin myös naisten pääsarjajoukkueelta.

Sen sijaan miesten pääsarjajoukkue täyttää Helsingin oman määritelmän mukaan ammattilaisuuden kriteerit.

– Tässä lähdettiin siitä, että täytyy olla sarjalisenssisopimus voimassa. Joukkueessa täytyy olla oikeasti ammattilaisia, jotka saavat palkkaa pelaamisesta, Loikkanen avaa.

– Toki yritimme katsoa tätäkin näkökulmaa mahdollisimman laajasti, eli esimerkiksi miesten amerikkalaisessa jalkapallossa noin 20–30 prosenttia taitaa olla ammattilaisia, loput eivät ole. Päädyimme siihen, että se olisi ammattilaisjoukkue. Naisten joukkueesta ei meidän tietoomme tullut kriteerejä, että se olisi täyttänyt ammattilaisuuden vaatimukset.

Vain harvassa naisten palloilusarjassa pelaajille maksetaan palkkaa.

Palkka ei ole ammattilaisuuden kriteerinä myöskään Olympiakomitean laatimassa määritelmässä. Loikkasen mukaan muutamissa muidenkaan lajien naisten pääsarjoissa Helsingin asettamat kriteerit ammattilaisuudesta eivät ole täyttyneet, mutta kaupunki on antanut luvan poikkeuksiin mm. sillä perusteella, että sarjakausi on ollut kesken.

– Tämä kohtelee kaiken kaikkiaan vähän heikosti naisten pääsarjajoukkueita, koska palloilulajeissa on ammattilaisina vähemmän naisia kuin mieheiä.

Helsinki antoi Helsinki Ringetten pelata SM-kauden loppuun viime kaudella, vaikka joukkue ei sen mielestä täytä ammattilaisuuden kriteerejä. Kuva: Timo Kupiainen

Loikkanen sanoo, että viime talvena ringeten, lentopallon naisten 1-divisioonan ja futsalin sarjat annettiin pelata loppuun, koska kausi oli kesken.

– Nythän amerikkalaisen jalkapallon kausi ei ole vielä alkanut. Ei voitu tehdä poikkeusta, että heillä olisi ollut sarjakausi meneillään ja sillä perusteella pystytty lupaamaan sisätilojen käyttöä. Olemme kuitenkin antaneet naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueurheilijoille harjoitusluvan valmistautua tulevan kesän MM-kisoihin.

Helsinki Ringetten päävalmentaja Nina Sundellin mukaan seura ja Ringetteliitto tekivät viime vuonna kovasti töitä, että saivat SM-sarjajoukkueelleen luvan harjoitella ja jatkaa pelejä Helsingissä.

Tällä kaudella joukkue saa harjoitella ja pelata, mutta saman seuran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkössarjassa pelaava joukkue ei saa – siitäkään huolimatta, että suurin osa joukkueen pelaajista on nuoria, vuonna 2003 syntyneitä.

Alun perin rajoitustoimenpiteiden ulkopuolelle rajattiin alle 2004-syntyneet, mutta ikärajaa nostettiin 2003-syntyneisiin.

Helsinki Ringetten Ykkössarjan joukkue ei kuitenkaan saa varata pelivuoroja.

– He pystyvät pelaamaan vain vieraspelit. Muualla Suomessa Ykkössarjan joukkueet saavat pelata ja harjoitella, Sundell kertoo.

Helsingissä HIFK:n miesten Futsal-Ykkösen joukkue ei saa harjoitella. Kuva: Yle/ Patric Westerlund

Myös futsalissa helsinkiläisseuroilla oli ongelmia viime kaudella. HIFK:n futsalvastaava Mikael Airava kertoo, että viime kaudella seuran molemmilta pääsarjassa pelaavilta joukkueilta evättiin aluksi oikeus harjoitella. Lopulta lupa irtosi Palloliiton avustuksella.

Tällä kaudella vain naisten liigajoukkue on saanut kiristyneiden rajoitusten jälkeen harjoitella ja pelata kotonaan. Miesten joukkue putosi viime kauden päätteeksi toiseksi ylimmälle sarjatasolle.

– Miesten joukkue ei ole saanut 23. joulukuuta jälkeen harjoitella, eivätkä pelata kotipelejä, mutta vieraspelit on pelattava. Viime viikonloppuna joukkue pelasi Tampereella oltuaan kaksi viikkoa harjoittelematta, Airava kertoo.

Myös 19-vuotiaiden poikien SM-sarjassa pelaavan joukkueen toiminta oli hetken jäissä, kunnes rajoitusten ulkopuolelle jäävien nuorten ikärajaa nostettiin tiistaina 2004-syntyneistä 2003-syntyneisiin.

Muut miesten Futsal-Ykkösen joukkueet saavat harjoitella ja pelata. Tilanne koskee vain pääkaupunkia, sillä naapurikaupungissa Espoossa EBK pelaa viikonloppuna kotonaan naisten Futsal-Ykköstä.

Helsinki Wolverines Ladies ei saanut harjoitella myöskään viime keväänä. Sen sijaan saman seuran miesten pääsarjatason ja 1-divisioonassa pelaavat joukkueet saivat.

Helsinki mukana Älä riko urheilua -kampanjassa

Helsingin kaupunki kertoo tuoreimmassa tasa-arvosuunnitelmassaan edistävänsä sukupuolten tasa-arvoa systemaattisesti koko kaupungin toiminnassa ja palveluiden tuottamisessa. (siirryt toiseen palveluun) Helsinki on mukana myös Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanjassa, jonka yhtenä teemana on sukupuolten tasa-arvo.

Loikkasen mukaan amerikkalaisen jalkapallon tapaus on tasa-arvon näkökulmasta "erittäin valitettava".

– Ammattilaisurheilun määritelmässä ei puhuta mitään sukupuolikriteereistä. Siinä puhutaan vaan määritelmästä, ketkä ovat ammattilaisia ja ketkä eivät. Jos siihen olisi kirjattukin, että miehiä ja naisia pitäisi kohdella tasavertaisesti urheilussa, silloin tämä ei olisi niin vaikeaa.

– Viime kevättalvena meillä olisivat jatkaneet vain miesten palloilujoukkueet, mutta teimme päätöksen ja annoimme heidän jatkaa, jotta saimme sarjat pelattua loppuun Helsingissäkin. Tämä on kyllä sellainen asia, jossa toivoisin, että rajoituksista päättävät ottaisivat nämä asiat huomioon.

Amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue valmistautuu MM-kotikisoihin

Helsinki Wolverines on ainoa naisten pääsarjajoukkue, joka ei saa harjoitella sisätiloissa. Muualla Suomessa naisten pääsarjajoukkueet saavat harjoitella sisällä.

Moni helsinkiläisjoukkueen pelaajista kuuluu myös naisten maajoukkueeseen, joka valmistautuu ensi kesänä Suomessa pelattaviin MM-kisoihin. Naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue on Euroopan menestynein maajoukkue, joka on voittanut kaksi MM-pronssia ja kaksi EM-kultaa.

Ennen viime kauden hopeaa Helsinki Wolverines juhli mestaruutta neljästi peräkkäin. Nyt joukkue ei saa harjoitella Helsingissä. Kuva: Tytti Kuusinen

Maajoukkueurheilijoille on tarjottu mahdollisuus harjoitella sisätiloissa myös Helsingissä.

Naisten maajoukkueen joukkueenjohtaja Petra Eloranta kertoo Yle Urheilulle puhelimitse, että heiltä on pyydetty listaa maajoukkuerinkiin kuuluvista pelaajista. Nimilistan perusteella määriteltäisiin, ketkä saavat harjoitella, vaikka muilta tilat olisi suljettu.

– Meiltä vaaditaan, että maajoukkuepelaajat on listattava, mutta miehiltä sellaista ei vaadita, Eloranta kertoo.

Eloranta toimi vielä viime kaudella naisten Vaahteraliigan sarjapäällikkönä.

– Tämä on haastava tilanne meille. Helsinki on jäsenmäärällisesti lajissamme iso ja iso osa maajoukkuepelaajistamme tulee sieltä. Wolverines on viime vuoden hopeamitalisti, joka voitti sitä ennen neljä Suomen mestaruutta.

– Jenkkifutis on lajina sellainen, että jos ei pääse harjoittelemaan, altistaa itsensä pahoille loukkaantumisille. Heillä on takana jo yksi huono harjoittelukausi eikä maajoukkueemme kannalta ole hyvä, jos toinen samanlainen tulisi perään, Eloranta sanoo.

Lue myös: