Valmentajan päätös ei miellyttänyt Kerttu Niskasta Sotshin olympialaisissa, mutta tuloksena oli ainutlaatuinen suoritus – toistuuko sama Pekingissä?

Parhaat vapaalle, perinteisellä sinnitellään. Kaava ei ole suomalaisille tuttu, mutta naisten viestissä tulosten valossa varteenotettava vaihtoehto.

Anne Kyllönen (vas.), Aino-Kaisa Saarinen (toinen vas.) ja Krista Pärmäkoski (oik.) seurasivat vierestä, kun Kerttu Niskanen hassutteli palkintopallilla Sotshin olympialaisissa 2014. Kuva: Richard Heathcote / Getty Images

Naisten 4x5 kilometrin viesti on ollut Suomen hiihdon kovin mitalisampo vuodesta 1987, jolloin vapaa hiihtotapa oli ensimmäistä kertaa mukana arvokisoissa, Oberstdorfin MM-hiihdoissa.

Oberissa Suomen naiset jäivät vielä kuudenneksi, mutta mitalitili aukesi vuotta myöhemmin. Vuoden 1988 Calgaryn olympialaisista tuloksena oli pronssimitali.

Sittemmin naisten viestimitaleita on tullut olympialaisista vielä kaksi ja MM-tasolta peräti kahdeksan. Suomen maastohiihtäjät eivät ole saaneet miltään muulta matkalta yhtä paljon mitaleja vapaan ja perinteisen hiihtotavan yhteisellä aikakaudella.

Mitalivauhdissa kaava on ollut vuosien saatossa tuttu: perinteisen osuuksilla on menty kovaa, vapaalla on enemmän tai vähemmän sinnitelty. Parhaimmillaan peli on ollut perinteisten osuuksien jälkeen jo käytännössä selvä, kuten Sapporon MM-kisoissa 2007. Tuolloin Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Sarasvuo (kilpaili tuolloin vielä Kuitusena) repivät osuuksillaan kaulaa muihin 48,8 sekuntia.

11 mitalista yhdeksän on tullut niin, että Suomi on ollut perinteisen osuuksien jälkeen kärkikolmikossa. Ensimmäinen poikkeus nähtiin vuoden 2010 Vancouverin olympialaisissa. Silloin joukkue oli mitaleilla, vaikka Pirjo Muranen jäi avausosuudella kärjestä 45 sekuntia ja toi Suomen vaihtoon 11:ntenä. Vapaan osuuksille joukkue pääsi kuudentena, kiitos Sarasvuon vahvan kakkososuuden. Riitta-Liisa Roponen ja Saarinen nostivat joukkueen lopulta pronssille.

Vancouverin viestinelikko oli pitkään ainutlaatuinen mitalijoukkue, koska se oli roolitettu vapaan osuudet edellä. Toisin sanoen: vapaan osuuksia hoitaneet Roponen ja Saarinen olivat tehneet suomalaisista kovinta kansainvälistä jälkeä maailmancupissa ennen olympialaisia.

Vastaava mitaliin johtanut roolitus nähtiin seuraavan kerran vasta viime vuonna Oberstdorfin MM-hiihdoissa. Niissä vapaan osuuksista vastasivat Roponen ja Krista Pärmäkoski, MM-hiihdoissa kovimmat normaalimatkan tulokset tauluun lyönyt kaksikko. Oberissa pelin henki oli selvä: perinteisiä osuuksia hiihtäneiden Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon oli pyrittävä tuomaan Suomi vaihtoon mahdollisimman lähellä kärkeä. Kuten Vancouverissa 2010, Roponen pääsi matkaan kuudentena.

Vapaat selvästi heikompia

Arvokisaohjelma on pysynyt nykyisen kaltaisena vuodesta 2005, jolloin siihen liitettiin parisprintti ja takaa-ajo korvattiin yhdistelmäkilpailulla.

Suomen naishiihtäjillä on Pekingin olympialaisiin seitsemän maapaikkaa, joista kaksi meni spintterikyvyistään tunnetuille Katri Lylynperälle ja Jasmin Kähärälle. Jos Pekingissä ei tule sairastumisia, viidestä jäljelle jäävästä hiihtäjästä muotoutuu 4x5 kilometrin viestijoukkue.

Tämänhetkisellä olympiakokoonpanolla viestijoukkueesta on selvillä kaksi asiaa: Matintalo hiihtää jommankumman perinteisen osuuksista ja Pärmäkoski ankkuriosuuden, koska hän on distanssihiihtäjistä vapaalla hiihtotavalla joukkueen kirikykyisin urheilija.

Suomen maajoukkueen entinen päävalmentaja, vuosina 2006–2014 pestiä hoitanut Magnar Dalen ei halua ottaa kantaa tuleviin viestin olympiavalintoihin. Hän avaa kuitenkin logiikkaa, joka on yleisesti käytössä viestijoukkueiden valinnassa.

– Ensimmäinen osuus on yleensä tasaisin, kun taas toisella perinteisen osuudella hiihtävät tyylin parhaat urheilijat. Prioriteetti on varmistaa, ettei viestiä hävitä toisella osuudella. Ankkuriosuudelle on saatava urheilija, jolla on paras kiri viimeisellä 200 metrillä. Normaalisti toiseksi paras vapaan hiihtäjä hiihtää kolmannen osuuden, Dalen sanoo.

Jos tätä kaavaa sovelletaan, kauden tulosten perusteella Pekingissä kakkososuuden hiihtäisi joko Kerttu Niskanen tai Pärmäkoski. Koska joukkueessa ei ole kuitenkaan vapaan hiihtotavan spesialistina tunnettua Roposta, Suomen valmennusjohto harkitsee varmuudella samaa kuin Dalen Sotshin olympialaisissa 2014. Tuolloin Niskanen joutui hiihtämään kolmososuuden – vastentahtoisesti.

– Hän ei ollut vihainen, mutta muistan, ettei hän ollut kovin tyytyväinenkään, Dalen sanoo ja naurahtaa.

Krista Pärmäkoski, Anne Kyllönen, Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen tuulettivat viestihopeaa Sotshin olympialaisissa vuonna 2014. Kuva: Harry How/Getty Images

Niskanen hoiti osuutensa silti erinomaisesti ja oli koko joukon nopein. Sen ansiosta Pärmäkoski pääsi ankkurina matkaan kärkipaikalla 6 sekuntia ennen Saksaa ja 25 sekuntia ennen Ruotsia. Länsinaapurin ankkuri Charlotte Kalla onnistui kuitenkin nostamaan joukkueensa voittoon loppusuoran kirissä, ja Suomi sai hopeaa.

Niskasen viestisuoritus Sotshissa oli suomalaisittain ainutlaatuinen: kukaan muu suomalaisnainen ei ole ollut nopein kolmannella osuudella vapaan hiihtotavan aikakaudella. Usein tulos on ollut jotain aivan muuta.

Kuten alta löytyvä tilasto kertoo, kolmas osuus on ollut suomalaisille tilastollisesti viestin vaikein: vuosina 2005–2021 suomalainen on ollut keskiarvolla vasta osuuden kuudenneksi nopein.

Myös hävityssä ajassa kärkeen kolmas osuus on ollut yleisesti ottaen Suomelle hankalin: tappiota on tullut keskimäärin 36 sekuntia. Vaikka ankkuriosuuden keskiarvotappio on ollut 37,2 sekuntia, lukemaan liittyy muutamia huomionarvoisia tekijöitä.

Esimerkiksi Suomen voittamassa vuoden 2007 Sapporon MM-viestissä ankkurina hiihtäneen Pirjo Murasen johtoasema oli niin selvä, että hänellä oli varaa tulla pitkä maalisuora Suomen lippu kädessään. Tämän vuoksi tappio osuusajoissa nopeimpaan urheilijaan venähti yli minuuttiin. Toisena tapauksena mainittakoon vuoden 2019 Seefeldin MM-viesti. Siinä Eveliina Piippo oli jo ennen osuutensa alkua vailla mahdollisuuksia päästä mitalitaisteluun kelissä, jossa erot ryöpsähtivät valtaviksi: tappiota panoksettomalla viidellä kilometrillä tuli peräti kaksi minuuttia ja 12,8 sekuntia.

Niskanen jälleen kolmannelle osuudelle?

Valmennusjohto puntaroi varmuudella, aivan kuten Dalen kahdeksan vuotta sitten, Niskasen sijoittamista kolmannelle osuudelle.

– Kun maajoukkueet siirtyvät harjoittelemaan korkeaan ilmanalaan ja kilpailevat ensimmäiset matkat, normaalisti valmentajat saavat nopeasti tarvitsemansa tiedot viestiä varten, Dalen sanoo.

Magnar Dalen oli Suomen maajoukkueen päävalmentaja kuusissa arvokisoissa, joista kotiintuomisina oli 24 arvokisamitalia, mukaan lukien yksi olympiakulta ja seitsemän maailmanmestaruutta. Kuva: Timo Korhonen / All Over Press

Koska järjestäjät ovat peruneet tammikuulta kaksi maailmancupin viikonloppua, jotka olivat viimeiset näyttöpaikat olympialaisiin, Dalenin mukaan Pekingissä avausmatka eli yhdistelmäkilpailu näyttelee viestivalinnoissa entistä merkittävämpää roolia.

– Kun valmentajalle tulee luottavainen olo viestivalinnoista, päätös kannattaa kertoa urheilijoille mahdollisimman nopeasti. Tällöin urheilijoilla on mahdollisuus rentoutua ja keskittyä paremmin.

Aina päätös ei valmistu nopeasti. Vaikka Sotshin olympialaisissa naisten viestivalinnat osuivat nappiin, miesten viestistä tuloksena oli pettymys. Siinä Suomi romahti kolmannella osuudella, kun jaetulta kärkipaikalta matkaan lähtenyt Lari Lehtonen saapui vaihtoon seitsemäntenä, minuutin ja 9,3 sekuntia kärjestä.

– Sotshissa vaikein päätös oli miesten viestin kolmannen osuuden valinta Ville Nousiaisen ja Lari Lehtosen välillä. Siitä minulla on huonoja muistoja, Dalen toteaa.

– Huono päivä voi tosin osua kenelle tahansa, kuten Niklas Jonssonille Falunin MM-kisoissa 1993 tai Pål Gunnar Mikkelsplassille Oslon MM-kisoissa 1982.

Lue lisää: