Matti Mattsson on Vuoden urheilija 2021 komealla äänisaaliilla: "Suurin kiitos kuuluu vaimolle" – katso tästä Urheilugaalassa palkittuja

Matti Mattsson nappasi Vuoden urheilijan palkinnon. Huuhkajien dramaattinen EM-avaus oli Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki. Vuoden valmentajana palkittiin Tuomas Sammelvuo.

Vuoden urheilija Matti Mattsson kiitti tunteikkaasti perhettään
Vuoden urheilija Matti Mattsson kiitti tunteikkaasti perhettään

Uimari Matti Mattsson on Vuoden urheilija 2021. Hänet palkittiin torstai-iltana Urheilugaalassa Helsingissä.

Mattsson otti viime vuonna Tokion olympialaisissa pronssimitalin 200 metrin rintauinnista. Mattsson, 28, kulki pitkän tien menestykseen. Vuonna 2013 hän ui MM-pronssia samalla matkalla ja hänet palkittiin vuoden 2014 Urheilugaalassa Läpimurto-palkinnnolla.

Viime vuosi oli Mattssonilta komea. Vuoden 2019 MM-kisojen finaalista aika parani Tokion olympiafinaaliin peräti kuudella sekunnilla.

Mattsson on kolmas uimari, joka valitaan Vuoden urheilijaksi. Aiemmat ovat Jani Sievinen (1994) ja Hanna-Maria Seppälä (2003).

– Kahdeksan vuotta sitten seisoin samalla palkintopallilla. Olin voittanut juuri vuoden Läpimurto-Unon. Olin Vuoden urheilijan -äänestyksessä kolmantena. Mietin, että haluan joskus voittaa sen. Kahdeksan pitkää vuotta se otti, Mattsson tunnelmoi puheessaan.

Mattsson kiitteli vuonna 2016 häntä valmentamaan aloittanutta Eetu Karvosta.

– Tässä tämä on väliaikatulos: Olympiapronssi ja Vuoden urheilija -uno, Mattsson kuvaili palkinnot käsissään.

Matti Mattsson Urheilugaalan juhlahumussa kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kuva: Tomi Hänninen

Mattsson kiitteli myös muita tiiminsä jäseniä, sponsoreitaan sekä perhettään.

– Kiitos äiti ja isä, jotka ovat jaksaneet kuljettaa minua uimahallille pikkupoikana. Siitä on ollut suuri hyöty, Mattsson sanoi.

– Suurin kiitos kuuluu tietysti vaimolle Maijulle. Ei ole ollut helppoa olla huippu-urheilijan vaimo heikkoina arvokisavuosina. Lapset Varpu ja Aarni ovat opettaneet, että uinti on vain uintia. Sitten maailmassa on tärkeämpiä asioita, Mattsson sanoi.

Lopuksi hän suuntasi sanansa lapsille ja nuorille, jotka ovat koronaviruspandemian takia pudonneet pois liikuntaharrastuksista.

– Toivon, että löytäisitte takaisin urheilun tuoman ilon ja onnen. Te olette tulevia olympiamitalisteja ja Vuoden urheilijoita.

Mattsson voitti Urheilutoimittajain liiton jäsenten äänestyksessä toiseksi sijoittuneen nyrkkeilijän ja olympiapronssia saavuttaneen Mira Potkosen. Hänestä tuli Tokion olympialaisissa ainoa suomalaisnainen, joka on napannut kaksissa peräkkäisissä kesäolympialaisissa mitalin.

Kolmanneksi äänestyksessä sijoittui golfari Matilda Castren, joka voitti ensimmäisenä suomalaisena naisten PGA-kiertueen osakilpailun. Castren ratkaisi myös arvostetussa Solheim Cupissa Euroopan joukkueelle voiton putillaan.

Mattsson sai Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä 2 104 pistettä ja 139 ykkössijaa. Potkosen äänisaalis oli 1 157. Hän oli ykkönen kuudessa kupongissa.

Tuomas Sammelvuo Vuoden valmentajaksi

Vuoden valmentajaksi Urheilutoimittajain liiton jäsenet valitsivat Venäjän olympiakomitean miesten lentopallomaajoukkueen valmentajan Tuomas Sammelvuon. Pelaajalegenda ja entinen Suomen maajoukkueen päävalmentaja johdatti venäläiset hopealle Tokion olympialaisissa.

Sammelvuo on jo kertaalleen valittu vuonna 2014 Vuoden valmentajaksi Suomen maajoukkueen valmentajana.

– Haluan kiittää ensimmäisenä niitä ihmisiä, jotka valitsivat minut Suomen maajoukkueen valmentajaksi. Ilman sitä tuskin olisi tullut omasta olympiaunelmasta totta, Sammelvuo kiitteli koskettavassa puheessaan.

– Haluan omistaa palkinnon omille lapsille. Kiitos lasten äidille hienosta kasvatuksesta. Meille kaikille rakkautta, onnellisuutta ja terveyttä elämään.

Katso Sammelvuon puhe kuvaa klikkaamalla!

Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki Huuhkajien haltuun

Yleisö valitsi Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen EM-kisojen avausottelun dramaattiset tapahtumat Tanskaa vastaan. Huuhkajat nousi historiansa ensimmäisessä EM-ottelussaan voittoon järkytyksen jälkeen.

Ottelu jouduttiin keskeyttämään, kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kentälle. Peliä jatkettiin pitkän epätietoisuuden jälkeen. Joel Pohjanpalo teki Suomelle voittomaalin ja vielä myöhemmin maalivahti Lukas Hradecky torjui Tanskan rangaistuspotkun. Voittoa juhlittiin Kauppatorillakin railakkaasti Helsingissä.

– Urheiluun kuuluu empatia ja vastustajien kunnioittaminen. Joukkueemme ja fanimme osoittivat sen. Se kosketti minua ja varmasti urheilufaneja. Toisten kunnioittaminen on elämässä ylipäätänsä tärkeää. Toivottavasti pystymme jatkossa tarjoamaan enemmän sykähdyttäviä urheiluhetkiä. Sen eteen jatkamme töitä, päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi.

Markku Kanerva on pokannut aiempina vuosina pokaaleja Urheilugaalassa Vuoden valmentajana, mutta nyt se oli tuli Vuoden sykähdyttävimmästä hetkestä. Vierellä vastikään uransa päättänyt kapteeni Tim Sparv. Kuva: Tomi Hänninen

Sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestyksessä toiselle sijalle ylsi joukkuevoimistelun maailmanmestarit Minetit. Kolmostila oli Pekka Virran nousu teho-osastolta takaisin valmentamaan ja johdattamaan Rauman Lukko jääkiekon Suomen mestariksi.

Leijonat Vuoden joukkue todella niukasti

Vuoden joukkueeksi oli viimeisessä vaiheessa ehdolla EM-kisoihin päässyt naisten jalkapallomaajoukkue, yllättäen MM-pronssia hiihtoviestissä napannut Suomen naisten joukkue, keilailun naisten MM-joukkue, joukkuevoimistelun maailmanmestarijoukkue Minetit sekä MM-hopealle yltänyt Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue.

Vaatimattomin odotuksin MM-kisoihin lähtenyt Leijonat taipui vasta finaalissa jatkoajalla Kanadalle.

Leijonat palkittiin Vuoden joukkueena todella niukalla erolla. Leijonat sai 589 pistettä ja 70 ykkössijaa. EM-kilpailuihin selvinnyt naisten jalkapallomaajoukkue sai 578 pistettä (68 ykkössijaa).

– Olimme kuusi viikkoa käytännössä kuplassa. Viikko Vierumäellä, viikko Tshekissä ja neljä viikkoa Riiassa. En muista kuulleeni yhtään poikkipuolista tai negatiivista sanaa joukkueen jäseneltä. Se on yksi syy, miksi meitä arvostetaan ja olemme nyt tässä, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen hehkutti puheessaan.

Urheilugaalassa palkittuja

Vuoden urheilija: Matti Mattsson, uinti

Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki: Huuhkajien dramaattinen EM-avausottelu Tanskaa vastaan

Vuoden valmentaja: Tuomas Sammelvuo, lentopallo

Vuoden joukkue: Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue

Vuoden esikuva: Tim Sparv, jalkapallo

Vuoden läpimurto: Sara Kuivisto, yleisurheilu

Vuoden urheiluseura: Oulun voimisteluseura

Vuoden nuori urheilija: Saga Vanninen, yleisurheilu

Vuoden urheilija -äänestys 2021:

SijaUrheilijaPisteetYkkössijat
1Matti Mattsson, uinti2104139
2Mira Potkonen, nyrkkeily11576
3Matilda Castren, golf102626
4Emil Soravuo, voimistelu10042
5Ilkka Herola, yhdistetty hiihto8987
6Lukas Hradecký, jalkapallo83421
7Aleksander Barkov, jääkiekko62910
8Ristomatti Hakola – Joni Mäki, maastohiihto6193
9Toni Piispanen, yleisurheilu54313
10Teemu Pukki, jalkapallo4775

Päivitetty kello 8.32. Lisätty, että Potkonen on ainoa kaksisssa peräkkäisissä kesäolympialaisissa mitalin saanut suomalaisnainen. Alun perin jutussa luki vain, että olympialaisissa.

Lue lisää: