Hyppää sisältöön

Robert Helenius ei saanut ottelusta sovittua palkintoa – hakee nyt lakimiesten avulla oikeutta ammattinyrkkeilyn raa'assa maailmassa

Molemmissa Robert Heleniuksen otteluissa Adam Kownackia vastaan panoksena oli WBA-liiton raskaansarjan maailmanmestarin virallisen haastajan titteli. Kun Helenius yllättäen voitti, hänelle ei annettukaan titteliä.

Robert Helenius ei ole saanut WBA-liiton virallisen haastajan statusta, vaikka se oli hänen voittamassaan ottelussa panoksena. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Ammattinyrkkeilyn huipulla käydään kovaa peliä pääsystä suuriin ja rahakkaisiin otteluihin. Yksi raskaansarjan pelinappuloista on Suomen Robert Helenius, jonka tilanne kuvaa hyvin ammattinyrkkeilyliittojen toimintatapoja.

Panamalainen valtaliitto WBA on järjestänyt kaksi kertaa Pohjois-Amerikassa karsintaottelun pääsystä liiton raskaansarjan maailmanmestarin viralliseksi haastajaksi. Helenius on voittanut näistä karsintaotteluista molemmat. Otteluiden panoksena ollutta virallisen haastajan eli Mandatory Challengerin statusta ei Heleniukselle kuitenkaan ole annettu.

Ensimmäisen, vuonna 2020 käydyn, ottelun jälkeen WBA-liitto nimitti luvatun statuksen sijaan Heleniuksen Gold Championiksi, eli liittonsa kultamestariksi ja poisti mielivaltaisesti suomalaisen rankingistaan. Kultamestarin arvo ei sinällään tarkoita siis yhtään mitään, se on ainoastaan yksi liiton useammasta muodollisista maailmanmestarin tittelistä.

Otteluiden panoksena piti olla luvattu pääsylippu maailmanmestaruusotteluun, eikä kultamestarin tittelistä ollut kenelläkään mitään tietoa.

Miten tämä on mahdollista?

Ylivoimaisen voiton jälkeen on helppo hymyillä. Robert Helenius tiiminsä kanssa voitetun uusintaottelun jälkeen Las Vegasissa 9.10.2021. Markus Sundman (vas.), Ervin Kade, Johan Lindström. Kuva: Markus Sundman

Palataan vielä hetkeksi ajassa muutaman vuoden taakse.

Nousevalle raskaansarjan kyvylle Adam Kownackille oli hyvän promootion turvin rakennettu tietä tähtiin Pohjois-Amerikassa ja kaikki näytti todella hyvältä. Puolalaistaustaiselle tyrmäyskoneelle haettiin sopivaa ja varmasti voitettavissa olevaa vastustajaa WBA-liiton asettamaan karsintaotteluun keväälle 2020.

Tarkoitukseen sopiva ja riittävän hyvän ottelulistan omaava vastustaja löytyi lopulta pieneltä Ahvenanmaan saarelta. Vastustajaksi Brooklyniin suuriin parrasvaloihin valittiin pienessä varastohallissa pääasiassa kahdestaan valmentajansa Johan Lindströmin kanssa harjoitteleva, tuolloin 36-vuotias Robert Helenius, jonka parhaat päivät nyrkkeilijänä näyttivät olevan takanapäin.

Tappiottoman Kownackin leirin näkökulmasta suunnitelma oli lähes täydellinen. Yksi ottelu, yksi voitto helposta uransa lopussa olevasta vastustajasta, jonka jälkeen virallisen haastajan statuksen turvin rahakkaaseen MM-otteluun.

Robert Helenius otteli Adam Kownackia vastaan ensimmäisen kerran New Yorkissa maalikuussa 2020. Keskeytysvoitto nosti Heleniuksen arvostuksen uudelle tasolle. Kuva: Getty Images

Toisin kävi. Helenius yllätti kaikki ja voitti ottelun kehätuomarin keskeytyksellä.

Eihän tässä näin pitänyt käydä?

WBA-liiton suunnitelmat seuraavasta maailmanmestarin haastajasta menivät Heleniuksen voiton myötä mönkään. Suomalaisesta tehtiin kultamestari, koska ottelunsa voittaneelle Heleniukselle oli annettava jotain. Lisäksi Helenius poistettiin liiton rankingista ja laitettiin listauksen yläpuolelle kellumaan.

Miesten välinen ottelusopimus sisälsi uusintaotteluun velvoittavan pykälän, jonka tappion kärsineen Kowanackin leiri valjasti käyttöön. Koronapandemiasta johtuen uusintaottelu siirtyi useamman kerran ja se toteutui lopulta lokakuussa 2021. Helenius rääkkäsi itsensä jälleen huippukuntoon, palasi Pohjois-Amerikkaan, tällä kertaa Las Vegasiin ja voitti Kownackin näytöstyyliin jo toisen kerran.

Nyrkkeilyn neljän valtaliiton mestaruusvyöt.

Ammattinyrkkeilyn kuuminta kärkeä hallitsevat neljä valtaliittoa, jotka tuntuvat tulkitsevan omia sääntöjään toisinaan lähes mielivaltaisesti.

Ammattinyrkkeilyn kiinnostavuus ja maine on jo pitkään kärsinyt sekavasta mestareita vilisevästä järjestelmästä. Neljän valtaliiton lisäksi painoluokkia on nykyisellään 17 kappaletta ja jokaisella painoluokalla on tietysti mestarinsa kaikissa liitoissa.

Painoluokkansa parhaana pidetty mestari pitää yleensä hallussaan arvostettua The Ring -lehden mestaruusvyötä.

Yhdessä painoluokassa voi siis samanaikaisesti olla jopa neljä virallista maailmanmestaria, kaikki eri liittojen vöitä kantaen. Toki kaikki vyöt voivat olla myös yhden urheilijan hallussa, eli tällöin kyseessä on kiistaton mestari (undisputed champion).

Tässä maailmassa ei pärjää ilman hyvää juristia

Jokaisella valtaliitolla on omat sääntönsä, jotka tuntuvat taipuvan moneen suuntaan. Vahvimpana suunnannäyttäjänä näyttäisi toimivan parhaan rahallisen vastineen tarjoava ottelutapahtuma sopimuksineen. Paksujen sääntökirjojen tulkintaan tarvitaan ehdottomasti alan koukeroihin ja sopimustekniikoihin vihkiytyneitä juristeja.

Markus Sundman kertoo ammattinyrkkeilyn taustapelistä

Robert Heleniukselle haetaan tällä hetkellä oikeutta lakimiesten avustuksella. WBA-liitto nimittäin otti hiljattain Heleniukselta pois kultamestarin arvon (Gold Champion) ja palautti hänet takaisin rankingiin kolmanneksi.

Heleniuksen leirissä ihmetellään. Eikö hän tehnyt työtä käskettyä ja kävi voittamassa virallisen haastajan titteliin vaaditun karsintaottelun kahdesti? Mihin kultamestarin titteli katosi?

– WBA-liiton kanssa on ollut tämä sama tilanne nyt kuukauden ajan. Keskusteluja käydään, mutta valitettavasti lakimiesten kautta. Meidän nähdäksemme Robertille kuuluu mestarin ykköshaastajan paikka ja teemme kovasti töitä sen eteen. Konkreettista vastausta emme vieläkään ole saaneet, heidän mukaansa asia on edelleen työn alla, kertoo manageri Markus Sundman.

WBA-liiton toimintaa on arvosteltu paljon, eikä suotta. Liitossa on parhaimmillaan ollut jopa neljä jonkinlaista maailmanmestarin titteliä hallussaan pitävää raskassarjalaista. Siis yhdessä valtaliitossa samanaikaisesti neljä raskaansarjan maailmanmestaria.

– WBA on nyt saamansa kritiikin myötä aloittanut järjestelmänsä putsaamisen, ja palauttanut mestareitaan takaisin ranking-listoilleen. Tämä on sinänsä hyvä asia, mutta toisaalta, miten he voivat laillisesti ensin myydä tittelin?

– Me olemme maksaneet isoja sanktiosummia saadaksemme virallisen haastajan paikan. Voitimme niin kutsutun kultamaailmanmestarin arvon, joka aivan yhtäkkiä katosi jonnekin. Robert palautettiin rankingiin, mutta vasta kolmanneksi, Ihmettelee Sundman.

WBA:n raskaansarjan ranking-tilastot. Edellisestä listauksesta (vas.) Helenius puuttuu rankingista ja on sijoitettuna mestareiden joukkoon. Tuoreimmassa tilastossa hänet on palautettu rankingiin ja poistettu mestareiden joukosta. Annetusta kultamestarin statuksesta on muistona nimen perässä teksti "Gold". Kuva: The World Boxing Association

Sanktiomaksut ovat ottelun järjestävälle liitolle maksettavia järjestelypalkkioita. Molemmat ottelijat ja promoottorit maksavat tietyn prosentin tulevan ottelun kokonaispalkkioista. Näillä maksuilla liittojen bisnestä pyöritetään. Tämä osaltaan hieman selittää WBA-liiton kummallista toimintaa. Kannattavampi liiketoimintamalli on toki sellainen, jossa sanktiomaksuja voi kerätä neljän eri mestarin otteluista, yhden sijaan.

Nyrkkeilijän täytyy olla tunnettu, kiinnostava ja oikean hintainen

Ammattinyrkkeilyn maailma on kovien urheilijoiden lisäksi kovaa bisnestä. Tässä maailmassa raha ei pyöri ilman ottelutapahtumia, ja kaikki mukana olevat tahot haluavat saada oman osuutensa.

Sopimusten lisäksi managereiden tehtävä on nostaa suojattiensa arvostus myyntiartikkelina mahdollisimman korkealle. Arvostuksen lisäksi otteluista halutaan mahdollisimman tasokkaita ja viihdyttäviä, joten sopivien otteluparien valinta on bisnekselle erittäin tärkeää.

– Tällä hetkellä on vaikea sanoa, mikä olisi oikea järjestys WBA:n raskaansarjan listalla, kyse on enemmänkin siitä, kenessä on enemmän arvoa, kiteyttää Sundman.

Kuinka vaikeaa suomalaisen raskassarjalaisen on sitten päästä ottelemaan maailmanmestaruudesta?

– Kaikki aina haluaisivat, että mahdollisuus ansaittaisiin ottelemalla, niinhän se pitäisi olla. Valitettavasti ammattinyrkkeilyssä tähän vaikuttaa se, minkä arvoinen ottelija olet ja voiko sinua myydä suuriin ottelutapahtumiin. Robert tulee pienestä maasta ja on ottanut Pohjois-Amerikassa kaksi todella merkittävää voittoa.

– Hyvässä paikassa ollaan nyt ja Robbea voidaan myydä suuriin tapahtumiin, vakuuttaa Sundman.

Onko Robert Helenius riittävän mielenkiintoinen ja tunnettu suuriin otteluihin?

– On.

– Meillä on kova usko WBA:han, että he tekevät lopulta oikean päätöksen ja nimeävät Heleniuksen viralliseksi haastajaksi, summaa Sundman.

Heleniuksella on sopimus massiivisen amerikkalaisen Premier Boxing Champions (PBC) organisaation kanssa.

– Voin paljastaa, että Heleniuksella on sopimuksen mukaan ainakin yksi ottelu jäljellä. Jatkoa PBC:n kanssa on luvassa.

WBA-liiton raskaansarjan "Supermestaruudesta", eli absoluuttisesta mestaruudesta ottelevat seuraavaksi todennäköisimmin uusintaottelun sisältävän ottelusopimuksen mukaisesti mestari Oleksandr Usyk ja haastaja Anthony Joshua. Heti seuraavana pitäisi olla Robert Heleniuksen vuoro, mutta ammattinyrkkeilyssä raha menee usein kaiken muun, jopa urheilunkin edelle.

Mestareiden haastajan asemassa on kuntoa pidettävä tiukasti yllä päivittäin, kutsu otteluun saattaa tulla nopeasti. Valmentaja Johan Lindström harjoittaa Heleniusta omalla salilla Ahvenanmaalla. Harjoituksen teemana on väistöt keppiin kiinnitetyn hanskan avulla. Robertilla on painavien hanskojen lisäksi yllään 15 kilon painoliivit sekä jalkojenvälissä vastuskuminauhat. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Heleniuksen manageri Sundman kertoi toissa viikolla Yle Urheilulle, että Helenius aloittaa varmuuden vuoksi valmistautumisen mahdolliseen kohtaamiseen WBC-liiton mestarin Tyson Furyn kanssa, vaikka ottelulla ei olisi MM-titteliarvoa. Kownacki-voittojensa myötä rajusti arvoaan nostaneelle ahvenanmaalaiselle saattaa löytyä siis toinenkin väylä huippuotteluun.

Lue myös: