Hyppää sisältöön

Pasi Mustonen ei tiedä, suostuuko Noora Räty rooliinsa kotiin jäävänä varaykkösvahtina – "Pyysin kolmena päivänä peräkkäin vastausta"

Muun muassa Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen ja kapteeni Jenni Hiirikoski osallistuivat joukkueen etämediatilaisuuteen.

Pasi Mustonen kertoi, ettei ole saanut vastausta Noora Rädyltä. Kuva: Lehtikuva

Kun Suomen jääkiekkomaajoukkueiden pelaajaryhmät Pekingin olympialaisiin nimettiin torstaina, nousi ykköspuheenaiheeksi Noora Rädyn jääminen ulos ryhmästä. Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen valitsi joukkueeseen ykkösmaalivahdiksi Anni Keisalan, kakkosvahdiksi Meeri Räisäsen ja kolmanneksi maalivahdiksi Eveliina Mäkisen.

Mustonen perusteli päätöstään TV5:n lähetyksessä niin, että myös Räty on ykkösmaalivahtikunnossa, mutta Keisalan näytöt viime elokuun MM-kisoissa olivat vastaansanomattomat. Rätyä ei valittu kuitenkaan ollenkaan joukkueeseen, vaan kotiin jääväksi varavahdiksi.

– Jos Anni ei pysty pelaamaan, Noora täyttää sen ruudun, Mustonen sanoi tv-lähetyksessä.

Muun muassa Yle Urheilun asiantuntija Saila Saari ihmetteli Mustosen perusteluita, eikä nähnyt niissä logiikkaa. Naisleijonien entinen luottopelaaja Saija Tarkki sanoi katsoneensa lähetystä suu auki. Tarkki ihmetteli, miksi Räty ei ole kisoissa, jos hän kerta on toiseksi paras vahti. Tarkki sanoi, että kotiin jäävä varaykkösmaalivahti on ennenkuulumaton jääkiekkoa seuraaville.

Mustonen kertoi nyt mediatilaisuudessa, ettei hän vielä tiedä, suostuuko Noora Räty rooliinsa, joka hänelle nyt on asetettu.

– En ole saanut siihen vastausta, kuului Mustosen vastaus kysyttäessä, onko Räty suostuvainen kotivaravahdiksi.

Noora Räty palasi maajoukkueeseen joulukuussa ja pelasi nollapelin Tshekki-harjoitusottelussa. Kuva: Lehtikuva

Mustonen sanoi, että takaraja sille, suostuuko Räty tehtävään, riippuu siitä, tuleeko sellaista tilannetta eteen sekä milloin viimeinen lento Pekingiin lähtee. Suomen olympiajoukkueella on Pekingin olympialaisiin neljä Kiinan viranomaisten hyväksymää lentoa, joista viimeisin lähtee 9. helmikuuta. Naisleijonat pelaa ensimmäisen alkulohko-ottelunsa 3. helmikuuta ja viimeisen 8. helmikuuta. Puolivälierät alkavat 11. helmikuuta.

– Jos sellainen tilanne syntyy, sinne pitää ehtiä. Viimeinen kone tulee 9.2. ja sitä ennen pitää ehtiä koronatesteihin, jotka vaaditaan ennen lähtöä. Se siirtää sitä vastauksen takarajaa. Lennon kannalta se on 9.2., mutta muuta takarajaa meillä ei joukkueen puolesta ole.

Mustoselta kysyttiin vielä, onko hän joukkueen julkaisun jälkeen ollut yhteydessä Noora Rätyyn.

– Ei ole oltu yhteydessä sen jälkeen. Maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai oltiin yhteyksissä. Sitten kun joukkue julkaistiin, pyysin kolmena päivänä peräkkäin Nooralta vastausta, mutta hän ei ole siihen minulle vastannut kyllä tai ei. Nyt on pakko keskittyä täällä oleviin pelaajiin ja joukkueeseen, nyt mennään sillä. Sitten jos tilanne syntyy, reagoin tarpeen mukaan, Mustonen totesi.

Jenni Hiirikoski kipparoi Naisleijonia elokuussa 2021 MM-kisoissa. Suomi otti pronssia. Kuva: All Over Press

Naisleijonien kokenut kapteeni, jo 2010 Vancouverissa olympiapronssia voittamassa ollut Jenni Hiirikoski sanoi, että hän on ollut yhteyksissä myös Noora Rädyn kanssa. Hän ei keskustelujen sisältöjä avannut.

– Henkilökohtaisesti voin sanoa, että totta kai harmittaa Nooran puolesta. Olen ollut yhteydessä Nooraan ja puhunut joukkueen jäsenten sekä Pasin kanssa. Pysyn tässä linjassa, että keskustelen tilanteesta heidän kanssaan henkilökohtaisesti, Hiirikoski kertoi.

– Kyllä me joukkueena paljon keskustellaan, ja varmasti tämäkin asia on esillä.

Lue lisää: