Hyppää sisältöön

Tässä on Pekingin olympialaisten koko aikataulu – suomalaisia kisaamassa lähes jokaisena päivänä

Pekingin olympialaiset valtaavat Ylen kanavat helmikuussa. Kisojen aikana jaetaan 109 olympiakultaa 15 erilaisessa kilpailumuodossa. Suomesta mukana on 95 urheilijaa.

Lumilautailijat Enni Rukajärvi ja Rene Rinnekangas kuuluvat Suomen mitalitoivoihin Pekingissä. Kuva: Lumilautailuliitto

Pekingin olympialaiset näkyvät laajasti Ylen kanavilla helmikuussa. TV2, Yle Areena ja Yle Puhe täyttyvät olympialähetyksistä. Myös TV1:n puolella nähdään joitakin kilpailuja. Päivittäinen tv-ohjelma julkaistaan aina edeltävänä kisapäivänä.

Yle jakaa Pekingin olympialaisten mediaoikeudet Suomessa Discovery Finlandin kanssa. Discovery esittää kisoista yksinoikeudella jääkiekkoa. Televisiossa Discoverylla on lisäksi yksinoikeus kisalähetyksiin aikavälillä 19–21, jolloin Ylen kanavilla ei nähdä lähetyksiä.

Discoveryn yksinoikeus ei ulotu radioon, joten Leijonien ja Naisleijonien kamppailut selostetaan suorina lähetyksinä Yle Puheessa.

Alta löytyvästä kisaohjelmasta suomalaislajit on lihavoitu. Venäläisurheilijat edustavat Venäjän olympiakomiteaa, josta tulee lyhenne ROC.

Kisapäivä -2: keskiviikko 2.2.

  • Klo 14.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: SWE–GBR, AUS–USA, NOR–CZE, CHN–SUI

Kisapäivä -1: torstai 3.2.

  • Klo 03.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: AUS–CHN, SWE–CZE, USA–ITA, GBR–CAN
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, alkulohko: SUI–CAN, CHN–CZE
  • Klo 08.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: ITA–SUI, USA–NOR
  • Klo 10.40 Jääkiekko N, alkulohko: JPN–SWE
  • Klo 12.00 Freestyle N, kumparelasku, 1. karsinta
  • Klo 13.45 Freestyle M, kumparelasku, 1. karsinta | Olli Penttala, Jimi Salonen, Severi Vierelä
  • Klo 14.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: NOR–CAN, SUI–GBR, CHN–SWE, CZE–AUS
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, alkulohko: FIN–USA

0. kisapäivä: perjantai 4.2.

  • Klo 02.35 Curling, parikilpailun alkusarjaa: SWE–AUS, CAN–SUI, ITA–NOR
  • Klo 04.02 Taitoluistelu, joukkuekilpailu, M, lyhytohjelma
  • Klo 05.41 Taitoluistelu, joukkuekilpailu, jäätanssi, rytmitanssi
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, alkulohko: ROC–SUI, DEN–CHN
  • Klo 07.22 Taitoluistelu, joukkuekilpailu, pariluistelu, lyhytohjelma
  • Klo 07.35 Curling, parikilpailun alkusarjaa: CZE–ITA, CHN–CAN, GBR–AUS, SWE–USA
  • Klo 14.00 Avajaiset

1. kisapäivä: lauantai 5.2.

  • Klo 03.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: AUS–NOR, SUI–SWE
  • Klo 04.45 Lumilautailu N, slopestyle, karsinta | Carola Niemelä, Enni Rukajärvi
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, alkulohko: CAN–FIN
  • Klo 08.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: CHN–USA, CZE–GBR, SWE–CAN, AUS–ITA
  • Klo 08.20 Mäkihyppy M, normaalimäki (HS 106), karsinta | Antti Aalto
  • Klo 09.45 Maastohiihto N, yhdistelmäkilpailu 7,5 km (p) + 7,5 km (v)|Krista Pärmäkoski, Kerttu Niskanen, Johanna Matintalo, Anne Kyllönen
  • Klo 10.30 Pikaluistelu N, 3 000 m
  • Klo 10.40 Jääkiekko N, alkulohko: CZE–SWE, DEN–JPN
  • Klo 11.00 Ampumahiihto, sekaviesti, 4x6 km | Suvi Minkkinen, Mari Eder, Tero Seppälä, Olli Hiidensalo
  • Klo 12.00 Freestyle M, kumparelasku, 2. karsinta | Vierelä
  • Klo 12.45 Mäkihyppy N, normaalimäki (HS 106) | Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho
  • Klo 13.00 Kaukalopikaluistelu N, 500 m, alkuerät
  • Klo 13.10 Kelkkailu M, ohjaskelkkailu, yksilökilpailu, 1. erä
  • Klo 13.38 Kaukalopikaluistelu M, 1 000 m, alkuerät
  • Klo 13.30 Freestyle M, kumparelasku, finaali | Penttala, Salonen
  • Klo 14.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: GBR–ITA, NOR–CHN, CZE–SUI, USA–CAN
  • Klo 14.23 Kaukalopikaluistelu, sekaviesti
  • Klo 14.50 Kelkkailu M, ohjaskelkkailu, yksilökilpailu, 2. erä
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, alkulohko: USA–ROC

2. kisapäivä: sunnuntai 6.2.

  • Klo 03.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: USA–CZE, GBR–CHN
  • Klo 03.30 Lumilautailu N, slopestyle, finaali | Enni Rukajärvi
  • Klo 03.37 Taitoluistelu N, joukkuekilpailu, lyhytohjelma
  • Klo 05.00 Alppihiihto M, syöksylasku
  • Klo 05.57 Taitoluistelu, joukkuekilpailu, pariluistelu, vapaaohjelma
  • Klo 06.30 Lumilautailu M, slopestyle, karsinta | Rene Rinnekangas, Kalle Järvilehto
  • Klo 08.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: NOR–SWE, AUS–SUI, ITA–CHN, CAN–CZE
  • Klo 09.00 Maastohiihto M, yhdistelmäkilpailu 15 km (p) + 15 km (v) |Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm
  • Klo 10.30 Pikaluistelu M, 5 000 m
  • Klo 10.40 Jääkiekko N, alkulohko: CHN–JPN
  • Klo 12.00 Freestyle N, kumparelasku, 2. karsinta
  • Klo 13.00 Mäkihyppy M, normaalimäki (HS 106) | Antti Aalto
  • Klo 13.30 Freestyle N, kumparelasku, finaali
  • Klo 13.30 Kelkkailu M, ohjaskelkkailu, yksilökilpailu, 3. erä
  • Klo 14.05 Curling, parikilpailun alkusarjaa: CAN–AUS, ITA–SWE, SUI–USA, NOR–GBR
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, alkulohko: SUI–USA
  • Klo 15.15 Kelkkailu M, ohjaskelkkailu, yksilökilpailu, 4. erä

3. kisapäivä: maanantai 7.2.

  • Klo 03.05 Curling, parikilpailu, alkusarjan päätöskierros: SUI–NOR, CAN–ITA, USA–GBR, CZE–CHN
  • Klo 03.22 Taitoluistelu M, joukkuekilpailu, vapaaohjelma
  • Klo 03.30 Freestyle N, big air, karsinta | Anni Kärävä
  • Klo 04.15 Alppihiihto N, suurpujottelu, 1. kierros | Erika Pykäläinen, Riikka Honkanen
  • Klo 04.31 Taitoluistelu, joukkuekilpailu, jäätanssi, vapaatanssi
  • Klo 05.37 Taitoluistelu N, joukkuekilpailu, vapaaohjelma
  • Klo 06.00 Lumilautailu M, slopestyle, finaali |
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, alkulohko: CAN–ROC
  • Klo 07.30 Freestyle M, big air, karsinta | Simo Peltola
  • Klo 07.45 Alppihiihto N, suurpujottelu, 2. kierros |
  • Klo 10.30 Pikaluistelu N, 1 500 m
  • Klo 10.40 Jääkiekko N, alkulohko: CZE–DEN
  • Klo 11.00 Ampumahiihto N, normaalikilpailu 15 km | Mari Eder, Nastassia Kinnunen
  • Klo 13.30 Kaukalopikaluistelu, N 500 m ja M 1 000 m
  • Klo 13.45 Mäkihyppy, sekajoukkuekilpailu, normaalimäki (HS 106)
  • Klo 13.50 Kelkkailu N, ohjaskelkkailu, 1. erä
  • Klo 14.05 Curling, parikilpailu, välierät
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, alkulohko: FIN–SUI, SWE–CHN
  • Klo 15.30 Kelkkailu N, ohjaskelkkailu, 2. erä

4. kisapäivä: tiistai 8.2.

  • Klo 03.22 Taitoluistelu M, lyhytohjelma
  • Klo 04.00 Freestyle N, big air, finaali | Anni Kärävä
  • Klo 04.40 Lumilautailu, parisuurpujottelu, karsinnat
  • Klo 05.00 Alppihiihto M, supersuurpujottelu
  • Klo 05.34 Lumilautailu, parisuurpujottelu, aikalaskut
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, alkulohko: USA–CAN
  • Klo 08.05 Curling, parikilpailu, pronssiottelu
  • Klo 08.30 Lumilautailu, parisuurpujottelu, finaalit
  • Klo 10.00 Maastohiihto N, sprintti (v), aika-ajot
  • Klo 10.30 Ampumahiihto M, normaalikilpailu 20 km
  • Klo 10.50 Maastohiihto M, sprintti (v), aika-ajot
  • Klo 10.40 Jääkiekko N, alkulohko: JPN–CZE
  • Klo 12.30 Maastohiihto, sprintti (v), erävaihe
  • Klo 12.30 Pikaluistelu M, 1 500 m
  • Klo 13.47 Maastohiihto N, sprintti (v), finaali
  • Klo 13.50 Kelkkailu N, ohjaskelkkailu, 3. erä
  • Klo 14.00 Maastohiihto M, sprintti (v), finaali
  • Klo 14.05 Curling, parikilpailu, loppuottelu
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, alkulohko: ROC–FIN, SWE–DEN
  • Klo 15.35 Kelkkailu N, ohjaskelkkailu, 4. erä

5. kisapäivä: keskiviikko 9.2.

  • Klo 03.30 Lumilautailu N, halfpipe, karsinta
  • Klo 04.15 Alppihiihto N, pujottelu, 1. kierros | Riikka Honkanen, Rosa Pohjolainen, Erika Pykäläinen
  • Klo 05.00 Freestyle M, big air, finaali |
  • Klo 05.00 Lumilautailu N, lumilautacross, aikalaskut
  • Klo 06.30 Lumilautailu M, halfpipe, karsinta
  • Klo 07.45 Alppihiihto N, pujottelu, 2. kierros | Honkanen
  • Klo 08.30 Lumilautailu N, lumilautacross, finaalit
  • Klo 10.00 Yhdistetty M, normaalimäen henkilökohtainen kilpailu, mäkiosuus (HS 106) | Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho, Perttu Reponen
  • Klo 10.40 Jääkiekko M, alkulohko, ROC–SUI
  • Klo 13.00 Kaukalopikaluistelu M 1 500 m, N 1 000 m ja N 3 000 m
  • Klo 13.00 Yhdistetty M, normaalimäen henkilökohtainen kilpailu, hiihto-osuus (10 km) | Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho, Perttu Reponen
  • Klo 14.05 Curling M, alkusarjaa: DEN–CAN, USA–ROC, NOR–SUI, CHN–SWE
  • Klo 14.20 Kelkkailu, ohjaskelkkailu, parikilpailun erät
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, alkulohko: CZE–DEN

6. kisapäivä: torstai 10.2.

  • Klo 03.05 Curling N, alkusarjaa: GBR–SUI, DEN–CHN, SWE–JPN, ROC–USA
  • Klo 03.30 Kelkkailu M, skeleton, erät 1-2
  • Klo 03.30 Lumilautailu N, halfpipe, finaali
  • Klo 03.38 Taitoluistelu M, vapaaohjelma
  • Klo 04.30 Alppihiihto M, alppiyhdistetty, syöksylasku
  • Klo 05.15 Lumilautailu M, lumilautacross, aikalaskut
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, alkulohko: SWE–LAT
  • Klo 08.00 Lumilautailu M, lumilautacross, finaalit
  • Klo 08.05 Curling M, alkusarjaa: USA–SWE, NOR–CAN, CHN–ROC, GBR–ITA
  • Klo 08.15 Alppihiihto M, alppiyhdistetty, pujottelu
  • Klo 09.00 Maastohiihto N, 10 km (p) Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
  • Klo 10.40 Jääkiekko M, alkulohko: FIN-SVK
  • Klo 13.00 Freestyle, sekajoukkuekilpailu, hypyt
  • Klo 14.00 Pikaluistelu N, 5 000 m
  • Klo 14.05 Curling N, alkusarjaa: CAN–KOR, SWE–GBR, USA–DEN, CHN–SUI
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, alkulohko: USA–CHN, CAN–GER
  • Klo 15.30 Kelkkailu, ohjaskelkkailu, joukkuekilpailu

7. kisapäivä: perjantai 11.2.

  • Klo 03.05 Curling M, alkusarjaa: SUI–ROC, GBR–USA, SWE–ITA, DEN–CHN
  • Klo 03.30 Kelkkailu N, skeleton, erät 1-2
  • Klo 03.30 Lumilautailu M, halfpipe, finaali
  • Klo 05.00 Alppihiihto N, supersuurpujottelu
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, puolivälierä
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, alkulohko: DEN–ROC
  • Klo 08.05 Curling N, alkusarjaa: USA–CHN, CAN–JPN, SUI–ROC, KOR–GBR
  • Klo 09.00 Maastohiihto M, 15 km (p) | Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Ristomatti Hakola
  • Klo 10.00 Pikaluistelu M, 10 000 m
  • Klo 10.40 Jääkeikko M, alkulohko: CZE–SUI, SWE–SVK
  • Klo 11.00 Ampumahiihto N, pikamatka 7,5 km Mari Eder, Suvi Minkkinen, Nastassia Kinnunen, Erika Jänkä
  • Klo 13.00 Kaukalopikaluistelu, N 1 000 m, M 500 m alkuerät, M 5 000 m viestin välierät
  • Klo 13.00 Mäkihyppy M, suurmäki (HS 140), karsinta | Aalto
  • Klo 14.05 Curling M, alkusarjaa: ROC–DEN, GBR–NOR, CAN–SUI
  • Klo 14.20 Kelkkailu M, skeleton, erät 3-4
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, alkulohko: LAT–FIN
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, puolivälierä

8. kisapäivä: lauantai 12.2.

  • Klo 03.05 Curling N, alkusarjaa: SWE–CAN, KOR–ROC, JPN–DEN
  • Klo 04.00 Lumilautailu, lumilautacross, sekajoukkuekilpailu
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, puolivälierä
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, alkulohko: CAN–USA
  • Klo 08.05 Curling M, alkusarjaa: ITA–CHN, CAN–SWE, DEN–SUI, USA–NOR
  • Klo 09.30 Maastohiihto N, 4x5 km |Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
  • Klo 10.00 Pikaluistelu N, joukkuetakaa-jo, puolivälierät
  • Klo 10.40 Jääkiekko N, puolivälierä FIN–JPN
  • Klo 10.40 Jääkiekko M, alkulohko: GER–CHN
  • Klo 10.53 Pikaluistelu M, 500 m
  • Klo 11.00 Ampumahiihto M, pikamatka 10 km
  • Klo 13.00 Taitoluistelu, jäätanssi, rytmitanssi | Juulia Turkkila & Matthias Versluis
  • Klo 13.00 Mäkihyppy M, suurmäki (HS 140) | Aalto
  • Klo 14.05 Curling N, alkusarjaa: ROC–JPN, DEN–SUI, GBR–USA, SWE–CHN
  • Klo 14.20 Kelkkailu N, skeleton, erät 3-4
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, alkulohko: ROC–CZE, SUI–DEN

9. kisapäivä: sunnuntai 13.2.

  • Klo 03.05 Curling M, alkusarjaa: NOR–SWE, CHN–GBR, USA–CAN, ITA–ROC
  • Klo 03.30 Kelkkailu N, yhden hengen rattikelkkailu, erät 1-2
  • Klo 04.00 Freestyle N, slopestyle, karsinta | Anni Kärävä
  • Klo 04.15 Alppihiihto M, suurpujottelu, 1. kierros | Samu Torsti
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, alkulohko: SVK–LAT
  • Klo 07.45 Alppihiihto M, suurpujottelu, 2. kierros | Torsti?
  • Klo 08.05 Curling N, alkusarjaa: DEN–GBR, USA–SWE, KOR–CHN, SUI–CAN
  • Klo 09.00 Maastohiihto M, 4x10 km | Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki
  • Klo 10.40 Jääkiekko M, alkulohko: FIN–SWE
  • Klo 11.00 Ampumahiihto N, takaa-ajo 10 km | Mari Eder, Suvi Minkkinen
  • Klo 12.45 Ampumahiihto M, takaa-ajo 12,5 km | Tero Seppälä, Olli Hiidensalo, Heikki Laitinen
  • Klo 13.00 Freestyle N, hypyt, karsinta
  • Klo 13.00 Kaukalopikaluistelu M, 500 m
  • Klo 14.05 Curling M, alkusarjaa: GBR–DEN, SUI–ITA, CHN–USA
  • Klo 15.00 Pikaluistelu M, joukkuetakaa-ajo, puolivälierät
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, alkulohko: CHN–CAN, USA–GER
  • Klo 15.56 Pikaluistelu N, 500 m

10. kisapäivä: maanantai 14.2.

  • Klo 03.05 Curling N, alkusarjaa: CHN–JPN, CAN–ROC, USA–KOR
  • Klo 03.22 Taitoluistelu, jäätanssi, vapaatanssi | Juulia Turkkila & Matthias Versluis (klo 03.53)
  • Klo 03.30 Kelkkailu N, yhden hengen rattikelkkailu, erät 3-4
  • Klo 03.30 Lumilautailu N, big air, karsinta | Carola Niemelä, Enni Rukajärvi
  • Klo 04.00 Freestyle N, slopestyle, karsinta | Anni Kärävä
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, välierä
  • Klo 07.30 Lumilautailu M, big air, karsinta | Kalle Järvilehto, Rene Rinnekangas
  • Klo 08.05 Curling M, alkusarjaa: CAN–ITA, DEN–NOR, ROC–SWE, SUI–GBR
  • Klo 13.00 Freestyle N, hypyt, finaali
  • Klo 13.00 Mäkihyppy M, joukkuekilpailu, suurmäki (HS 140)
  • Klo 14.05 Curling N, alkusarjaa: SUI–SWE, GBR–CAN, JPN–KOR, DEN–ROC
  • Klo 14.05 Kelkkailu M, kahden hengen rattikelkkailu, erät 1-2
  • Klo 15.10 Jääkiekko N, välierä

11. kisapäivä: tiistai 15.2.

  • Klo 03.05 Curling M, alkusarjaa: ROC–NOR, CAN–CHN, SUI–USA, SWE–DEN
  • Klo 03.30 Lumilautailu N, big air, finaali |
  • Klo 03.30 Freestyle N, slopestyle, finaali |
  • Klo 05.00 Alppihiihto N, syöksylasku |
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, sijoitusottelut
  • Klo 06.30 Freestyle M, slopestyle, karsinta | Simo Peltola
  • Klo 07.00 Lumilautailu M, big air, finaali |
  • Klo 08.05 Curling N, alkusarjaa: CHN–ROC, SWE–DEN, USA–SUI, GBR–JPN
  • Klo 08.30 Ampumahiihto M, 4x7,5 km |Tuomas Harjula, Olli Hiidensalo, Heikki Laitinen, Tero Seppälä
  • Klo 08.30 Pikaluistelu N, joukkuetakaa-ajo
  • Klo 09.43 Pikaluistelu M, joukkuetakaa-ajo, finaali
  • Klo 10.00 Yhdistetty M, suurmäen henkilökohtainen kilpailu, mäkiosuus (HS 140) |Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Perttu , Arttu Mäkiaho
  • Klo 10.40 Jääkiekko M, sijoitusottelu
  • Klo 12.08 Taitoluistelu N, lyhytohjelma | Jenni Saarinen
  • Klo 13.00 Freestyle M, hypyt, karsinta
  • Klo 12.30 Yhdistetty M, suurmäen henkilökohtainen kilpailu, hiihto-osuus (10 km) |Herola, Hirvonen, Reponen, Mäkiaho
  • Klo 14.05 Curling M, alkusarjaa: SWE–GBR, ITA–USA, NOR–CHN, ROC–CAN
  • Klo 14.15 Kelkkailu M, kahden hengen rattikelkkailu, erät 3-4
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, sijoitusottelu

12. kisapäivä: keskiviikko 16.2.

  • Klo 03.05 Curling N, alkusarjaa: CAN–USA, SUI–KOR, CHN–GBR
  • Klo 03.30 Freestyle M, slopestyle, finaali
  • Klo 04.15 Alppihiihto M, pujottelu, 1. kierros
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, puolivälierä USA–SVK
  • Klo 07.45 Alppihiihto M, pujottelu, 2. kierros
  • Klo 08.00 Jääkiekko M, puolivälierä ROC–DEN
  • Klo 08.05 Curling M, alkusarjaa: CHN–SUI, GBR–ROC, ITA–DEN
  • Klo 09.15 Maastohiihto N, parisprintti (p), alkuerät | Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
  • Klo 09.45 Ampumahiihto N, 4x6 km | Suvi Minkkinen, Mari Eder, Erika Jänkä, Nastassia Kinnunen
  • Klo 09.55 Maastohihto M, parisprintti (p), alkuerät | Iivo Niskanen, Joni Mäki
  • Klo 10.40 Jääkiekko M, puolivälierä Suomi–Sveitsi
  • Klo 13.00 Freestyle M, hypyt, finaali
  • Klo 11.15 Maastohiihto, parisprintti (p), finaalit
  • Klo 13.30 Jääkiekko N, pronssiottelu Suomi–Sveitsi
  • Klo 13.30 Kaukalopikaluistelu, N 1 500 m, M 5 000 m viesti
  • Klo 14.05 Curling N, alkusarjaa: KOR–DEN, JPN–USA, ROC–SWE, CAN–CHN
  • Klo 15.30 Jääkiekko M, puolivälierä SWE–CAN

13. kisapäivä: torstai 17.2.

  • Klo 03.05 Curling M, alkusarja, päätöskierros: DEN–USA, SWE–SUI, CAN–GBR, NOR–ITA
  • Klo 03.30 Freestyle N, halfpipe, karsinta
  • Klo 04.30 Alppihiihto N, alppiyhdistetty, syöksy
  • Klo 05.30 Freestyle N, skicross, aikalaskut
  • Klo 06.10 Jääkiekko N, loppuottelu CAN-USA
  • Klo 06.30 Freestyle M, halfpipe, karsinta | Jon Sallinen
  • Klo 08.00 Alppihiihto N, alppiyhdistetty, pujottelu
  • Klo 08.00 Freestyle N, skicross, finaali
  • Klo 08.05 Curling N, alkusarja, päätöskierros: JPN–SUI, ROC–GBR, DEN–CAN, KOR–SWE
  • Klo 10.00 Yhdistetty M, suurmäen joukkuekilpailu, mäkiosuus (HS 140)
  • Klo 10.30 Pikaluistelu N, 1 000 m
  • Klo 12.08 Taitoluistelu N, vapaaohjelma | Jenni Saarinen
  • Klo 13.00 Yhdistetty M, suurmäen joukkuekilpailu, hiihto-osuus (4x5 km)
  • Klo 14.05 Curling M, välierät

14. kisapäivä: perjantai 18.2.

  • Klo 03.30 Freestyle N, halfpipe, finaali
  • Klo 05.45 Freestyle M, skicross, aikalaskut
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, välierä Suomi-Slovakia
  • Klo 08.00 Freestyle M, skicross, finaalit
  • Klo 08.05 Curling M, pronssiottelu
  • Klo 09.00 Ampumahiihto N, yhteislähtö 12,5 km (ei suomalaisia)
  • Klo 10.30 Pikaluistelu M, 1 000 m
  • Klo 11.00 Ampumahiihto M, yhteislähtö 15 km | Tero Seppälä
  • Klo 12.38 Taitoluistelu, pariluistelu, lyhytohjelma
  • Klo 14.00 Kelkkailu N, kahden hengen rattikelkkailu, erät 1-2
  • Klo 14.05 Curling N, välierät
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, välierä ROC-SWE

15. kisapäivä: lauantai 19.2.

  • Klo 03.30 Freestyle M, halfpipe, finaali
  • Klo 03.30 Kelkkailu M, neljän hengen rattikelkkailu, erät 1-2
  • Klo 08.05 Curling M, loppuottelu
  • Klo 09.00 Maastohiihto M, 30 km (v, yhteislähtö) | Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm
  • Klo 09.00 Pikaluistelu, yhteislähtökilpailut
  • Klo 13.08 Taitoluistelu, pariluistelu, vapaaohjelma
  • Klo 14.00 Kelkkailu N, kahden hengen rattikelkkailu, erät 3-4
  • Klo 14.05 Curling N, pronssiottelu
  • Klo 15.10 Jääkiekko M, pronssiottelu

16. kisapäivä: sunnuntai 20.2.

  • Klo 03.00 Alppihiihto, joukkuekilpailu
  • Klo 03.05 Curling N, loppuottelu
  • Klo 03.30 Kelkkailu M, neljän hengen rattikelkkailu, erät 3-4
  • Klo 05 Maastohiihto N, 30 km (v, yhteislähtö) | Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
  • Klo 06.00 Taitoluistelu, loppunäytös
  • Klo 06.10 Jääkiekko M, loppuottelu
  • Päättäjäiset (Aikataulu avoin)

Lue myös: