Hyppää sisältöön

Hurjaa F1-draamaa! Leclerc ja Sainz juhlivat Ferrarin kaksoisvoittoa, Red Bullit hyytyivät karusti viimeisillä kierroksilla – Bottas kuudes

Ferrarin suuri päivä päättyi kaksoisvoittoon. Molemmat Red Bullit joutuivat keskeyttämään kilpailun. Valtteri Bottas oli kisan alussa vaikeuksissa, mutta nousi pisteille ja oli kuudes. Jättiyllättäjä Kevin Magnussen oli viides.

Ferrarin kuljettajat ja talli pääsivät juhlimaan kaksoisvoittoa. Kuva: Getty Images

Ferrarin Charles Leclerc nappasi F1-kauden avauskisasta uransa kolmannen osakilpailuvoiton. Leclerc johti kisaa alusta loppuun muutamia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta, jolloin johdossa kävi Max Verstappen.

Ferrarilla oli voitettu F1-kilpailu edellisen kerran kaudella 2019, jolloin Sebastian Vettel ja Leclerc ylsivät voittoihin.

Maranellon punaiset saivat kisasta jättipotin, kun Verstappen joutui keskeyttämään tekniseen ongelmaan toiselta sijalta aivan kisan lopussa. Carlos Sainz nousi näin ollen kisan toiseksi.

Red Bullin Sergio Perez kärsi samoista ongelmista tallitoverinsa kanssa. Talli epäili Twitterissä kisan jälkeen, että syy keskeytyksiin liittyi häiriöihin polttoainejärjestelmässä (siirryt toiseen palveluun).

Ongelmasta johtunut pyörähdys lopussa pudotti myös toisen Red Bull -kuljettajan kokonaan pois pisteiltä. Näin Red Bull jäi ilman MM-pisteitä.

Perez joutui keskeyttämään keskelle rataa. Kuva: Getty Images

Mercedeksen Lewis Hamilton ja George Russell nappasivat sijat kolme ja neljä. Kilpailun jättiyllättäjä oli Haas-kuljettaja Kevin Magnussen, joka sijoittui viidenneksi.

Magnussenin suoritusta korostaa se, että hän ei ajanut viime kaudella F1-sarjassa lainkaan. Hän kisasi Haasilla viimeksi toissa kaudella.

Valtteri Bottas nousi alun vaikeuksien jälkeen upeasti kuudenneksi. Bottas lähti kisaan samalta sijalta, mutta tipahti lähdön teknisen ongelman vuoksi kauas pisteiltä.

– Lähtö oli ongelma. Se on ollut sitä välillä testeissäkin. Auto suti, kytkimen kanssa oli ongelmia, kun se tärisi. Sen jälkeen hyvä kisa. Autossa oli vauhtia, Bottas kertoi Viaplayn haastattelussa.

Seuraavaksi tässä jutussa käydään läpi tarkemmin, miten kilpailu eteni. Ensin käydään läpi kärkitaisto, tämän jälkeen Valtteri Bottaksen kilpailu.

Näin kärkikamppailu eteni

Max Verstappen ei pystynyt seuraamaan paalupaikalta lähtenyttä Charles Leclerciä. Red Bull otti Verstappenin sisään ensimmäiselle pysähdykselle yhtä kierrosta monacolaista aiemmin.

Hallitseva mestari hyötyi taktiikasta ja pääsi iskuetäisyydelle. Tästä alkoikin monta kierrosta kestänyt piirileikki ja ohitusrumba: Verstappen ja Leclerc kuittasivat toistensa ohi vuoron perään.

Charles Leclerc ja Max Verstappen ajoivat kisan aikana hetkittäin todella tiukasti voitosta. Kuva: Getty Images

Kierroksella 19 Verstappen haki jälleen kerran ohitusta, joka kostautui: Verstappen lukitsi pahasti renkaansa. Tämä katkaisi kaksinkamppailun.

Verstappenin renkaat savusivat näyttävästi. Pieni ajovirhe päätti hurjan ohitusrumban. Kuva: Getty Images

Toisten varikkopysähdysten yhteydessä Verstappen siirtyi jälleen lähemmäksi Leclerciä, mutta kisan johtaja pääsi kuitenkin nopeasti karkuun muutaman kierroksen jälkeen.

Näinpä hollantilainen teki reilut kymmenen kierrosta ennen ruutulippua kolmannen varikkopysähdyksen. Hän vaihtoi allensa pehmeän seoksen renkaat. Ferrari vastasi tähän ottamalla sisään toiseksi nousseen Sainzin.

Kisa sai käänteen, kun Alpha Taurin Pierre Gaslyn auto syttyi tuleen. Turva-auto otettiin näin radalle ja myös Leclerc kävi vaihtamassa alleen tuoreet renkaat.

Hallitseva maailmanmestari Verstappen valitti turva-auton perässä, että autossa on ohjausongelmia. Uusintalähdössä Sainz pääsikin uhkaamaan hollantilaista.

Pari kierrosta ennen maalia kävikin sitten pahin mahdollinen Red Bullin kannalta: ensin hyytyi Verstappenin auto, ja vähän myöhemmin Sergio Perez koki saman kohtalon.

Näin Ferrarit ajoivat helppoon kaksoisvoittoon.

– Olen niin onnellinen. Kaksi viime vuotta ovat olleet vaikeita ja tiesimme, että tämä on meille mahdollisuus. Kaverit ovat tehneet loistavaa työtä tämän auton kanssa. Emme olisi voineet toivoa parempaa. On uskomatonta olla jälleen kärjessä, Leclerc kommentoi ratahaastattelussa.

Charles Leclerc oli voittanut edellisen kerran F1-kisan kaudella 2019. Kuva: Getty Images

Näin Bottaksen ja muiden kisa eteni

Kuudennesta ruudusta kisaan lähtenyt Bottas sai heikon lähdön auton teknisen ongelman vuoksi. Suomalainen putosi nopeasti pistesijojen ulkopuolelle. Alfa Romeon ykköstähti joutuikin tekemään rajusti töitä noustakseen ylöspäin.

Bottas oli jäänyt jo avausmutkassa kauas kärkikuskeista. Kuva: Getty Images

Mercedeksen kuljettajat saivat hyvän lähdön. Hamilton nousi nopeasti neljänneksi, mutta joutui vaikeuksiin ensimmäisellä varikkopysähdyksellä. Britillä oli vaikeuksia saada kovat renkaat toimimaan optimaalisesti. Mercedes-kuljettaja menetti näin arvokkaita sekunteja.

– Olipa aikainen pysähdys, Hamilton sadatteli tallinsa päätöstä tiimiradiossa.

Ensimmäisten pysähdysten jälkeen Mercedeksen kuljettajien tilanne rauhoittui: Hamilton päätyi ajamaan sijaa viisi, George Russell oli hänen perässään kuudentena.

Heidän takanaan loistavaa kisaa ajoi Kevin Magnussen, joka nosti Haasin parhaaksi talliksi suurien tiimien takana.

Lewis Hamilton päätyi ajamaan kisassa Haasin jättiyllättäjä Kevin Magnussenia vastaan. Kuva: Getty Images

Bottas juuttui kisan puolivälissä yhdentenätoista ajaneen Alpha Taurin Yuki Tsunodan perään. Bottas haki ohitusta monta kertaa, mutta japanilainen puolusti asemaansa erinomaisesti.

Toisen varikkopysähdyksen jälkeen Bottas pystyi nostamaan sijoitustaan, kun hän ohitti Fernando Alonson. Näin suomalainen pääsi kamppailemaan pistesijasta Tsunodaa vastaan.

Gaslyn keskeytyksen myötä Bottas nousi kisassa kahdeksanneksi Kevin Magnussenin taakse, sillä Bottas kävi vaihtamassa renkaat vasta tässä vaiheessa.

Uusintalähdön jälkeen Bottas ei pystynyt uhkaamaan Magnussenia, mutta nousi Red Bullin ongelmien ansiosta kuudenneksi. Suomalaisen tallitoveri Guanyu Zhou nousi uransa avauskisassa pisteille, kun hän oli kymmenes.

Mercedeksen kuljettajista Hamilton hyötyi samalla tavalla ja ylsi palkintokorokkeelle.

– Ensiksi suuresti onnea Ferrarille. On ilo nähdä heidän pärjäävän jälleen hyvin. Tämä oli vaikea kilpailu. Me olimme ongelmissa harjoituksista lähtien, mutta teimme parhaamme, Hamilton kommentoi.

Bahrainin GP:n lopputulokset:

1. Charles Leclerc Ferrari
2. Carlos Sainz Jr. Ferrari +5,598
3. Lewis Hamilton Mercedes +9,675
4. George Russell Mercedes +11,211
5. Kevin Magnussen Haas +14,754
6. Valtteri Bottas Alfa Romeo +16,119
7. Esteban Ocon BWT Alpine +19,423
8. Yuki Tsunoda AlphaTauri +20,386
9. Fernando Alonso BWT Alpine +22,390
10. Guanyu Zhou Alfa Romeo +23,064

11. Mick Schumacher Haas +32,574
12. Lance Stroll Aston Martin +45,873
13. Alexander Albon Williams +53,932
14. Daniel Ricciardo McLaren +54,975
15. Lando Norris McLaren +56,335
16. Nicholas Latifi Williams +1.01,795
17. Nico Hulkenberg Aston Martin +1.03,829

Max Verstappen Red Bull kesk.
Pierre Gasly AlphaTauri kesk.
Sergio Perez Red Bull kesk.

Kärkikolmikon ja Bottaksen rengastaktiikka sekä varikkopysähdysten kestot:

Lue myös: