Hyppää sisältöön

Elisabeth Rehn ja muut urheilussa vaikuttaneet naiset ottavat kantaa valtapelin pimeään puoleen: "Hyvä veli -kerhoille on saatava loppu"

Kirjeen allekirjoittaneet urheilujohdon tehtävissä toimineet naiset listaavat kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä, epätasa-arvoisesta kohtelusta sekä miesten saunailloissa tekemistä päätöksistä.

Elisabeth Rehn on pitkän linjan urheiluvaikuttaja. Hän on yksi avoimen kirjeen allekirjoittaneista naisista. Kuva: Lehtikuva

Urheilun "hyvä veli -kerhoille" ja salaiselle kabinettipolitiikalle on saatava loppu, vaatii kymmenen urheilujohdon tehtävissä työskentelevää tai työskennellyttä naista.

Avoimen kirjeen kirvoitti Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan tehtävästä maanantaina eronneen Mika Lehtimäen ympärillä vellova kohu.

– Kuppi on nyt mennyt nurin. Emme voi enää vaieta, kirjeessä kirjoitetaan.

Kirjeen allekirjoittaneet kertovat olevansa entisiä tai nykyisiä puheenjohtajia, asiantuntijoita, virkanaisia, toiminnanjohtajia, toimitusjohtajia sekä liikunnan ja urheilun toimijoita.

Allekirjoittaneiden joukossa on muun muassa Suomen entinen puolustusministeri RKP:n Elisabeth Rehn.

Kirjeessä listataan kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä, epätasa-arvoisesta kohtelusta sekä miesten saunailloissa tekemistä päätöksistä.

– Elämme vuotta 2022; silti samat kähmäiset toimintatavat jatkuvat, kirjeessä sanotaan.

– Monet meistä ovat nähneet vuosikymmenet, miten piiri pieni pyörii.

Epätasa-arvo ja seksuaalinen häirintä jatkuneet pitkään urheilupiireissä

Kirjeen mukaan eräälle allekirjoittaneista on aikoinaan sanottu, ettei häntä voida valita tehtävään, koska hän ei voisi tulla muiden kanssa saunaan. Toinen taas on saanut kuulla, ettei kenttä hyväksyisi naista.

– Kolmas meistä koettiin "aivan liian vaikeaksi tyypiksi", neljäs oli liian pehmeä ja viidennen asiantuntemus aliarvioitiin; iso osa meistä oli räksyttäviä akkoja, naiset kirjoittavat.

– Yksi meistä sai käydä luokattoman pitkän taistelun oikeusasteissa ja me kaikki tunnemme itsemme loukatuiksi. Nykyään yhä useampi on kuullut, ettei sovi "profiiliin".

Epätasa-arvon lisäksi seksuaalisen häirinnän kerrotaan jatkuneen pitkään urheilupiireissä.

– Kättä reidelle, kädet puseron sisään, ehdotuksia yhteisistä illallisista, soittoja kotiin, jatkuvaa seksuaalista puhetta ja katseita alaviistoon – kyllä – rintoihin. Jouduimme luomaan nuoria naisia suojelevat hissiohjeet toimistolla ja paljon muuta.

Naiset kirjoittavat kuitenkin uskoneensa, että maailma muuttuu nuorten sukupolvien myötä.

Avoimessa kirjeessä arvostellaan muun muassa Olympiakomitean toimintatapoja. Kuva: AOP

Kritiikkiä Olympiakomitean toiminnalle

Mika Lehtimäki kertoi maanantaina varoituksen syyksi yölliset viestit, joita hän kuvasi "liian kaverillisiksi".

Yle Urheilun tietojen mukaan kohteena olleet henkilöt ovat olleet tekemisissä Lehtimäen kanssa puhtaasti työasioissa. Epäasiallista käytöstä on tapahtunut useiden vuosien aikana.

Lehtimäki on hoitanut Suomen merkittävimpiin kuuluvaa huippu-urheiluvirkaa vuodesta 2018 alkaen. Maaliskuussa hänet valittiin jatkamaan pestissään vuoteen 2024 saakka, vaikka varoitus oli Olympiakomitean puheenjohtajiston ja toimitusjohtajan tiedossa.

Naispuolisten entisten ja nykyisten urheilutoimijoiden avoimessa kirjeessä kritisoidaan valtion tukea saavan Olympiakomitean toimintaa.

– On käsittämätöntä, että hallituksen jäsenet lukevat mediasta, mitä komiteassa tapahtuu. Hallituksen jäsenet sekä lajiliitot ovat hipihiljaa asiasta. Ihan niin kuin aina ennenkin.

Kirjeessä nostetaan esille Olympiakomitean "asiallinen, jopa hyvä, urheiluyhteisön vastuullisuusohjelma ja hyvän hallinnon julkaisut".

– Mutta mitä merkitystä niillä on, jos niitä ei noudateta, kirjelmässä kuitenkin jatketaan.

Mika Lehtimäki jätti pestinsä Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana maanantaina. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

"Hyvä veli -kerhot" ovat urheilussa edelleen tätä päivää

Kirjeen mukaan "hyvä veli -kerhot" ovat urheilumaailmassa edelleen voimissaan. Yli vuosi sitten kerrotaan Olympiakomitean tulevasta toimitusjohtajasta päätetyn saunanlauteilla. Miesten joukossa kerrotaan mahdollisesti olleen myös jokunen nainenkin.

Allekirjoittaneiden mukaan Olympiakomitean tulisi toteuttaa sitä, mihin olympialiike on sitoutunut.

Citius, altius, fortius – nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ei tarkoita "keinoja kaihtamatta, pienessä piirissä, salamyhkäisesti," vaan havahtumista raikkaaseen uuteen alkuun, jonka suomalaiset liikunnan ja urheilun toimijat ansaitsevat.

Kansainvälinen olympiakomitea on lisännyt mottoonsa sanan communis. Kirjeen kirjoittajat ehdottavat yhdessä tekemisestä ohjenuoraa myös Suomeen ja vaativat loppua salaiselle kabinettipolitiikalle.

– Se ei vaadi muuta kuin lainsäädännön ja kirjattujen sekä hyväksyttyjen kansallisten ja kansainvälisten periaateohjelmien eettistä noudattamista.

Pitkän linjan liikuntavaikuttaja Birgitta Kervinen on yksi kirjeen allekirjoittaneista naisista. Kuva: Lehtikuva

Rehnin lisäksi allekirjoittaneiden joukossa ovat muun muassa Suomen Urheilujohtajaseniorit ry:n puheenjohtaja Birgitta Kervinen, Suomen Urheiluliiton entinen toimistopäällikkö Pirjo Puskala, toimittajat Johanna Aatsalo ja Ulla-Maija Paavilainen sekä Olympiastadionia pyörittävän Stadion-säätiön toimitusjohtajana aikoinaan kymmenisen vuotta toiminut Maija Innanen.

Kymmenen allekirjoittaneen lisäksi kirjoituksen takana ovat useat liikuntajärjestöissä toimivat naiset, jotka eivät uransa vaarantumisen vuoksi voi olla mukana omalla nimellään.

– Kertokoon sekin osansa alan toimintakulttuurista, kirjeessä painotetaan.

Mitä nyt Olympiakomitea? Kuuntele Ylen Uutispodcast:

Lue myös:

.
.