Hyppää sisältöön

Raksilan jää petti pahasti SM-liigassa, ottelu siirrettiin tiistaille – näin SM-liigapomo ja Kärpät-kapteeni Atte Ohtamaa kommentoivat käänteitä

Kärppien ja Ilveksen välinen ottelu keskeytettiin jään huonon kunnon takia. Ottelu on tarkoitus pelata loppuun tiistaina ja mahdollinen seitsemäs peli keskiviikkona Tampereella.

Oulun Kärppien kotiottelu jouduttiin keskeyttämään jään huonon kunnon takia.

Oulun Kärppien ja ja Tampereen Ilveksen välisessä ottelussa jääkiekon SM-liigassa pidettiin tunnin tauko jään huonon kunnon takia, mutta pitkän tauon jälkeen kamppailu päätettiin siirtää tiistaille.

Kärpät johti ottelua ennen keskeytystä 1–0 Saku Mäenalasen ylivoimaosumalla. Kärpät kertoi Twitterissä, että ottelun arvioitu jatkumisaika Oulussa on tiistaina kello 18.30 ja ottelua jatketaan siitä, mihin se maanantaina jäi.

SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelän mukaan päätöksenteossa olivat mukana hänen lisäkseen llves, Kärpät ja SM-liigan toimitusjohtaja.

– Jää oli rikki ja paikan päällä todettiin, että sitä ei tällä aikataululla tämän illan aikana saada sellaiseen kuntoon, että peliä voitaisiin jatkaa. Päätimme siirtää pelin huomiselle ja mahdollinen seitsemäs peli keskiviikolle Tampereelle, Järvelä sanoo Yle Urheilulle.

Arto I. Järvelän mukaan pelaajiston mielipide oli ratkaisevassa roolissa.

– Kun pelaajat toteavat, että se on turvaton paikka pelata ja jää ei ole pelikelpoinen, niin sen päätöksen tekeminen on aika helppoa silloin.

Miten nolo tilanne tämä on tällaisessa hienossa pudotuspelisarjassa ja upean kevään aikana, että Suomessa SM-liigassa huippuammattilaissarjassa joudutaan tällaiseen tilanteeseen?

– Näitä vaan sattuu. On näitä sattunut CHL:ssä ja joka paikassa. Olosuhteet ovat aina mukana ja varsinkin jää, joka on arvaamaton. Aina voi jotain käydä.

Kamppailussa lähdettiin erätauolle jään kunnon takia jo kymmenen minuutin pelin jälkeen, mutta jäätä ei saatu riittävän hyvään kuntoon erätauonkaan aikana.

Erätauon jälkeen hallihenkilökunta yritti vielä korjata rikkoontunutta jäätä, mutta odottelun jälkeen hallissa kuulutettiin, että ottelu keskeytetään tunnin ajaksi. SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoi tässä vaiheessa Yle Urheilulle, että hallin jäämainos oli tullut esille.

Tunnin tauon jälkeen molempien joukkueiden kapteenit, Ilveksen Eemeli Suomi ja Kärppien Atte Ohtamaa, kävivät tuomariston kanssa tarkastelemassa jään kuntoa. Muutamien minuuttien neuvonpidon jälkeen jäänhoitokone otettiin takaisin jäälle.

Kapteenit kävivät tämän jälkeen uudestaan jäällä katsomassa jäätä tuomareiden kanssa. Pelaajien testauksen jälkeen jäämainos näytti edelleen repsottavan jäänpinnasta. Kello 20.36 kerrottiin, että ottelu on päätetty siirtää tiistaille.

Ohtamaa kuvailee Yle Urheilulle jääkiekkoiltaa erikoiseksi. Hän ei ollut koskaan kokenut urallaan vastaavaa tilannetta. Hänen mukaansa jää oli aika huonossa kunnossa jo siinä vaiheessa, kun ottelu keskeytettiin kymmenen minuutin pelin jälkeen.

– Vetäydyimme odottelemaan, että se saataisiin paikattua. Sitä saatiin paikattua ihan hyvin, mutta loppujen lopuksi aika nopeaan kävi ilmi, että jää ei ole normaali siitä kohtaa, Ohtamaa kuvailee.

– Se oli kumminkin sen verran laajalla alueella ja tuollaisessa paikassa laidan vieressä. Sen täytyy olla varmasti luotettava ja hyvä, että siinä uskalletaan pelata ja kenellekään ei satu mitään haaveria.

Atte Ohtamaa kävi useaan kertaan tarkastamassa jään kuntoa. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP

Ohtamaa pitää ottelun siirtämistä täysin oikeana ratkaisuna.

– Pelaajien turvallisuus pitää kuitenkin pystyä turvaamaan ja takaamaan sillä tavalla, että olosuhteet on kunnossa, eikä kenenkään tarvitse miettiä sitä pelaamisen aikana. Tai, että käy huonolla tuurilla niin, että se pettääkin jossakin pelitilanteessa ja joku kaatuu laidan vieressä pahasti, Ohtamaa muistuttaa.

Kärpät lähti otteluun selkä seinää vasten, sillä Ilves johtaa sarjaa otteluvoiton 3–2. Tamperelaiset olisivat voineet varmistaa voitolla paikan välierissä.

– Saimme hyvän startin ja ikävä kyllä se keskeytyi tuon episodin seurauksena. Tällä kertaa kävi näin ja nyt täytyy ladata huomiselle uudelleen pelivalmiutta. Ei siinä sen kummempaa, Ohtamaa sanoo.

Asiantuntija hämmästyi jään kunnosta

Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen oli erittäin hämmentynyt Oulun jäähallin jään kunnosta. Hänen mukaansa Raksilan jää on arvostettu pelaajien kyselyissä useasti SM-liigan parhaaksi.

– Kokemukseni mukaan Oulussa on kylmä ja kova jää. Hämmentää, vaikka ymmärrän, että olemme huhtikuun puolella ja on paljon yleisöä. En ole ennen Oulun Kärppien pelissä nähnyt tällaista, Nättinen kommentoi Jääkiekkokierroksella.

Ottelua ehdittiin pelata vain kymmenen minuuttia. Jää oli huonossa kunnossa Ilveksen puolustusalueen kulmauksessa.

– Tuosta on puoli metriä laitaan ja päätyseinään. Kun puolustava tai hyökkäävä pelaaja luistelee tuhatta ja sataa hakemaan päätykiekkoa ja luistin haukkaa siihen, se on erittäin vaarallista, Nättinen kommentoi.

Lue myös:

.
.