Hyppää sisältöön

Tappara nousi SM-liigan kaikkien aikojen ykköseksi! Kapteenilta upea ele kohupelaajalle: "Siitä näki, kuinka upea ukko on"

Tappara voitti viidennessä SM-liigan finaalissa TPS:n 1–0 ja nappasi Suomen mestaruuden. Tappara teki ottelun ainoan maalin jo 35 sekunnin jälkeen. Tappara hallitsi finaalia sen jälkeen mielin määrin, mutta lisäosumia ei syntynyt.

Tappara juhlii jääkiekon Suomen mestaruutta 2022. Kuva: Tomi Hänninen

Tappara on voittanut jääkiekon SM-liigan mestaruuden kaudella 2021–2022. Tappara voitti mestaruuden finaaleissa TPS:ää vastaan voitoin 4–1.

Viimeisessä finaalissa Tappara oli vahvempi maalein 1–0.

Samalla Tappara nousi kaikkien aikojen ykköseksi SM-liigassa. Ennen finaaleita Tappara ja TPS olivat nykymuotoisen, vuodesta 1976 pelatun SM-liigan mestaruustilaston kärjessä. Kummallakin oli kymmenen mestaruutta. Nyt Tappara siirtyi yksin kärkeen yhdennellätoista mestaruudellaaan. Tappara oli edellisen kerran voittanut Suomen mestaruuden keväällä 2017.

Tapparan mestaruusjuhlissa nähtiin upea ele, kun kapteeni Otto Rauhala pyysi Tapparan kokenutta ex-kapteenia Jukka Peltolaa nostamaan hänen kanssaan Kanada-maljaa.

– Tuli mieleen, että halusin nostaa sen "Jugin" kanssa. Ei meinannut ensin suostua, mutta sanoin, että haluan nostaa sen (hänen kanssaan). Se oli sillä selvä, Rauhala sanoo.

Ennen kauden alkua luettiin kohuotsikoita, kun kapteenin rooli otettiin Peltolalta pois. Silloin julkisuudessa puhuttiin ristiriidoista joukkueen sisällä, mitä sivuttiin myös pudotuspelien aikana.

– Siitä eleestä näki, kuinka upea ukko on Rauhalan Otto. Vaikeushommaa paisuteltiin. Ei se ollut sellainen asia. Ei Tapparalla voi olla parempaa kapteenia, Peltola totesi.

Lisää Tapparan joukkueen mestaruustunnelmia Ylen liveseurannassa täällä! Tässä jutussa käydään seuraavaksi lyhyesti läpi pelin tapahtumat asiantuntija Topi Nättisen kommenttien avustuksella.

Tappara meni torstaina johtoon kotikaukalossa Tampereen areenassa jo 35 sekunnin pelin jälkeen. TPS:n Aleksi Anttalainen menetti kiekon. Joona Luoto karkasi maalintekoon.

Joona Luoto teki Tapparalle salamamaalin avauserässä. Kuva: Tomi Hänninen

Tappara hallitsi ottelua lähes kauttaaltaan Luodon maalin jälkeen. Christian Heljanko oli lähes toimeton Tapparan maalilla. Ensimmäisessä erässä Heljangolle kirjattiin vain yksi torjunta ja toisessa erässä neljä torjuntaa.

– Käsittämättömän alhainen tuo Heljangon torjuntamäärä. Heljangon ei olisi tarvinnut tulla maalille tänään, asiantuntija Topi Nättinen letkautti toisen erän jälkeen Yle Puheen lähetyksessä.

Nättinen käytti myös melkoisia ylistyssanoja toisen erän jälkeen, kun Tappara piti peliä näpeissään.

– Yksi kaikkien aikojen otteluista Tapparalta SM-liigassa. Huh heijaa! Aikamoinen esitys ollut tämä 40 minuuttia, Topi Nättinen suitsutti.

– TPS on saanut yhtä tai kahta syöttöä maksimissaan peräkkäin ja sitten lyödään kiekkoa pois.

Toisessa erässä tarkistettiin myös Tapparan mahdollista toista maalia. Kristian Kuusela tarjoili kiekon maalin eteen Patrik Virralle. Hän survoi kiekkoa TPS:n maalivahti Andrei Karejevin taakse, mutta työnsi samalla venäläismaalivahtia oman maalinsa sisään. Pitkän tarkituksen jälkeen maali hylättiin.

Tapparan Patrik Virta ja Andrei Karejev pitivät tuijotuskilpailun toisessa erässä. Kuva: Tomi Hänninen

Nättinen sivalsi kiekkopäättäjiä pitkän tarkistuksen aikana.

Nättinen muistuttaa, että SM-liigassa hyödynnetään älykiekkoa eri tilastoja varten.

– Miksei siellä ei ole sirua, josta nähtäisiin oliko maalia vai ei? Nättinen kysyi ja toteaa, että näin tarkistukset nopeutuisivat.

Nättisen mukaan videotarkistukset voitaisiin hoitaa jalkapallotyyliin.

– Se ei ole resurssikysmys, vaan pitäisi tehdä päätös, että tehdään näin.

Päätöserässä TPS paransi hieman kiekollista peliään. Heljangollekin kirjattiin viimeiseen erään 11 torjuntaa, kun Karejeville lukema oli 7. Kiri tyrehtyi kuitenkin lopullisesti tähtihyökkääjä Juuso Pärssisen jäähyyn. Pärssinen sai 2+10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, kun kolmatta erää oli jäljellä 3 minuuttia ja 13 sekuntia.

– Voidaan puhua pelin hengestä näissä. Taklaus tulee olkapäähän. (Joni) Tuulolan pää osuu vaihtoaition reunaan. Hyvin kova tuomio tähän loppuun, Nättinen kuvaili.

Tappara–TPS 1–0 (1–0, 0–0, 0–0)

00.35 1–0 Luoto

Maalivahtien torjunnat

Heljanko, Tappara 1+4+11=16

Karejev, TPS 9+6+7=22

Yleisöä: 12 451

Lue lisää: