Hyppää sisältöön

Monipuolinen urheilumies Juhani Salmenkylä on kuollut

Juhani Salmenkylä voitti seitsemän kertaa Jukolan viestin ja kehitti Iltarastit. Koripallossa hän voitti useita Suomen mestaruuksia ja toimi Suomen joukkueenjohtajana Tokiossa 1964.

Kuva: Tomi Hänninen

Monipuolinen urheilumies Juhani Salmenkylä on kuollut. Salmenkylä kuoli tänä aamuna 90-vuotiaana. Asian vahvisti Yle Urheilulle hänen tyttärensä Leena Salmenkylä-Mattila.

Salmenkylä voitti suunnistajana seitsemän kertaa Jukolan viestin Helsingin Suunnistajien joukkueessa, millä hän jakaa ennätystä. Hän saavutti myös kaksi MM-hopeaa ja yhden EM-kullan viestissä.

Salmenkylä kehitti veljensä Matin kanssa vuonna 1977 tuhansille kuntosuunnistajille tutut Iltarastit.

Koripalloilijana Salmenkylä voitti useita Suomen mestaruuksia. Hän toimi Tokion olympialaisissa 1964 Suomen koripallojoukkueen joukkueenjohtajana ja oli kisoissa myös erotuomarina. Vuosina 1969–1972 hän oli Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja. Hänet nimettiin vuonna 2015 Suomen koripallon Hall of Fameen.

Siviiliammatiltaan Salmenkylä oli asianajaja ja varatuomari.

.
.