Hyppää sisältöön

Jääkö Helmarien tähtipelaajalta Linda Sällströmiltä taas EM-kisat väliin? Maalitykki varovaisena: "En uskalla sanoa yhtään mitään"

Suomen kaikkien aikojen paras maalintekijä on kärsinyt pari kuukautta takareiden rasitusvammasta. Tällä viikolla Sällström on kuitenkin päässyt harjoittelemaan jo lähes tavalliseen tapaan. Aikaa jalkapallon naisten EM-kisojen alkuun on kaksi kuukautta.

Linda Sällström debytoi maajoukkueessa jo vuonna 2007 ottelussa Norjaa vastaan. Arkistokuva maaottelusta Suomi–Ruotsi vuodelta 2021. Kuva: All Over Press

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen tähtihyökkääjä Linda Sällström kertoi keskiviikkona Aftonbladetille (siirryt toiseen palveluun), että on kärsinyt takareiden rasitusvammasta. Hän myönsi jopa olevansa hieman huolissaan kesän EM-kisoista. Englannissa pelattaviin kisoihin on nyt aikaa kaksi kuukautta.

Sällströmin mukaan kuntoutuminen kroonisesta ylirasitusvammasta on kuitenkin ottanut loikan eteenpäin tällä viikolla.

– Nyt tuntuu vihdoin, että tilanne on edistynyt. Olen pystynyt tällä viikolla treenaamaan jo lähes normaalisti. Toivotaan, että ei tule takapakkeja ja alkaisin päästä täysipainoisesti treeneihin ja peleihin mukaan. Siten saisin hyvän valmistautumisen EM-kisoihin ja olisin siellä parhaassa mahdollisessa iskussa, Sällström avasi lauantaina Yle Urheilulle.

Sällström on maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Hän on osunut 50 kertaa 115 maajoukkuepelissä. Sällström, 33, ei vamman takia ollut Helmareiden mukana huhtikuun MM-karsinnoissa Slovakiaa ja Georgiaa vastaan. Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa seurajoukkueessaan Vittsjössä Sällström on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua, kun kuusi kierrosta on pelattu.

Sällström (vas.) pelaa seurajoukkuetasolla Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla Vittsjön riveissä. Helmarit ja Vittsjö osallistuivat molemmat hyökkääjän takareiden kuntoutukseen. Kuva: Jeppe Gustafsson/Shutterstock/All Over Press

Jalkapallon naisten EM-kilpailut alkavat Helmarien osalta 8. heinäkuuta, jolloin Suomi kohtaa Espanjan. Tähtihyökkääjä myöntää, että loukkaantuminen kisojen lähestyessä on herättänyt levottomuutta.

– Kyllä minua on stressannut tässä viimeisen kuukauden aikana, kun vamman suhteen ei tapahtunut mitään edistystä. Kello tikittää ja EM-kisat lähestyvät. Jokainen peli on tärkeä. On ollut stressaavaa seurata sivusta, kun muut ovat pystyneet treenaamaan ja pelaamaan, ja itse en ole kyennyt.

Nyt Sällström on varovaisen toiveikas kisojen suhteen. Kahdessa kuukaudessa voi kuitenkin tapahtua paljon, etenkin jalkapallossa. Sällström oli sivussa maajoukkueesta polvivamman takia, kun se pelasi edellisen kerran EM-kisoissa vuonna 2013. Hän myöntää, että asia on pyörinyt välillä mielessä.

– En uskalla etukäteen sanoa yhtään mitään, ettei taas käy huonosti. Sitten kun olen siellä kentällä ja peli on alkamassa, niin sitten vasta uskallan hengähtää ja luottaa siihen, että nyt vihdoin ollaan täällä.

Sällströmin edustama Vittsjö on Damallsvenskanissa kuuden pelatun ottelun jälkeen kuudentena. Se kohtaa sunnuntaina vieraspelissä sijalla 12 majailevan Hammarbyn. Sällström uskoo, että peliaikaa on tiedossa, jos asiat sujuvat mallikkaasti ennen peliä.

– Katsotaan lauantain treenin jälkeen, tuleeko takareiteen reaktioita. Jos ei tapahdu mitään yllättävää, niin huomenna pitäisi tulla peliminuutteja.

Lue lisää: