Hyppää sisältöön

Vuoden tärkein CS:GO-turnaus käynnistyy Antwerpenissa – joko nyt on suomalaisten aika juhlia majorien voittoa?

G2:n tähtipelaaja Aleksi "Aleksib" Virolainen ja ENCEn valmentaja Eetu "sAw" Saha ovat miljoonaturnauksen ainoat suomalaiset. Yle näyttää Antwerpenin majorin suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Twitchissä 9. toukokuuta alkaen.

Kuva: PGL

Yksi vuoden suurimmista e-urheiluturnauksista, Counter-Strike: Global Offensive -pelin major-turnaus käynnistyy maanantaina Belgian Antwerpenissa.

Suomalaisista pelaajista turnauksessa nähdään G2:n Aleksi "Aleksib" Virolainen. Lisäksi suomalaisen e-urheiluorganisaation ENCEn joukkuetta valmentaa Eetu "sAw" Saha.

CS:GO on yksi maailman katsotuimmista e-urheilupeleistä ja Suomessa taktinen ammuntapeli on eittämättä se kaikista suosituin. Majorit ovat puolestaan pelin kehittäneen yhdysvaltalaisen Valven järjestämiä suurturnauksia, joita pelataan vain 1-2 kappaletta vuodessa. Tällä kertaa majoreilla on jaossa miljoonan dollarin palkintopotti.

Kaksi viikkoa e-urheilun juhlaa

Turnauksen 24 joukkuetta ovat valikoituneet mukaan maanosakarsintojen kautta. Karsinnoissa parhaiten menestyneet 8 joukkuetta etenevät suoraan turnauksen toiseen vaiheeseen, kun taas loput aloittavat ottelunsa jo maanantaina.

Turnaus käynnistyy neljän päivän mittaisella Challenger- eli haastajavaiheella, johon osallistuu 16 joukkuetta Challengers- ja Contenders-joukkuekoreista. Joukkueet pelaavat swiss-kaaviolla lohkovaiheen, josta etenee jatkoon kolmella voitolla. Kolme tappiota puolestaan päättää turnauksen jo haastajavaiheeseen.

Turnaukseen osallistuvat 24 joukkuetta on jaettu maanosakarsintojen perusteella kolmeen koriin. Kuva: Yle E-urheilu

Haastajavaiheessa mukana ovat myös Virolaisen G2 ja Sahan valmentama ENCE. Suomalaisten joukkueet on etukäteen rankattu haastajavaiheen kovimmiksi, joten vastaan asettuvat joukkueet ovat ennakolta heikompia.

Haastajavaiheesta jatkoon edenneet joukkueet saavat lauantaina 14. toukokuuta alkavassa legendavaiheessa vastaansa Legends-korin joukkueet, kuten Tukholman majorien mestaruutta marraskuussa juhlineen NAVIn. Luvassa on jälleen swiss-kaavio, josta parhaat kahdeksan joukkuetta etenevät turnauksen pudotuspeleihin.

Sportpaleis-hallissa pelattavat pudotuspelit alkavat puolivälierillä torstaina 19. toukokuuta ja turnauksen loppuottelu pelataan sunnuntaina 22. toukokuuta.

Joko nyt on suomalaismestarin aika?

Suomalaispelaaja on nähty major-turnauksen loppuottelussa kahdesti: Aleksi "allu" Jalli ruotsalaisen Ninjas in Pyjamasin kanssa Katowicessa 2015 ja ENCEn Jalli, Virolainen, Jere "sergej" Salo, Jani "Aerial" Jussila sekä Sami "xseveN" Laasanen Katowicessa 2019. Molemmat loppuottelut päättyivät tappioon.

Edellisessä major-turnauksessa Tukholmassa 2021 finaalin hävisi G2, joka lisäsi Virolaisen ja nuoren venäläistähden Ilja "m0NESY" Osipovin riveihinsä tänä keväänä. Maailmanlistan kuudentena majaileva joukkue lähtee turnaukseen yhtenä ennakkosuosikeista.

G2:n bosnialaistähdet Nikola "NiKo" Kovac ja Nemanja "huNter-" Kovac sijoittuivat toiseksi Tukholman majoreilla. Kuva: PGL

Virolainen kertoi ennen turnausta Ylelle joukkueen valmistautumisen turnaukseen menneen hyvin. Vaikka G2 ei päässytkään karsinnoista suoraan turnauksen legendavaiheeseen, on haastajavaihe Virolaisen mukaan myös joukkueelle mahdollisuus saada pelinsä kulkemaan hyvissä ajoin.

Myös suomalaisorganisaatio ENCEn joukkue tavoittelee Antwerpenista pudotuspelimenestystä. Joukkue on vaihtanut Tukholman 15. sijan jälkeen Joonas "doto" Forssin montenegrolaiseen Pavle "maden" Boskoviciin, joten joukkueen riveissä ei ole enää suomalaispelaajia. Eetu Sahan valmentama joukkue on maailmanlistan sijalla 4.

G2 ja ENCE aloittavat ottelunsa turnauksessa maanantaina 9. toukokuuta. Yle näyttää turnauksen suomeksi selostettuna Yle Areenassa ja Twitch.tv-palvelussa (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös: