Hyppää sisältöön

Anssi Suhoselle, HSV:lle ja Pikkuhuuhkajille valtava takaisku – komean läpimurron tehneen suomalaispelaajan pohjeluu murtunut

Anssi Suhonen loukkaantui keskiviikkona harjoituksissa.

Anssi Suhonen kuvattuna HSV:n kotistadionilla toukokuun alussa. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

Saksalaisessa HSV:ssä pelaavan Anssi Suhosen pohjeluu on murtunut, HSV tiedottaa (siirryt toiseen palveluun). Suhonen loukkasi jalkansa keskiviikkona harjoituksissa. Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava hampurilaisseura kertoo, että loukkaantuminen johtui epäonnisesta tilanteesta harjoitusten lopun peliosiossa.

Suhonen menee leikkaukseen vielä tänään, torstaina. HSV:n tiedotteessa ei arvioida paluuaikataulua, mutta kerrotaan, että Suhonen on sivussa pelikentiltä "pitkään".

Yle Urheilu kävi äskettäin tapaamassa 21-vuotiasta Suhosta Hampurissa. Keskikenttäpelaaja oli tällä kaudella ehtinyt murtautua sarjanoususta taistelevan joukkueen avauskokoonpanoon. Suhonen pelasi myös Saksan cupin välierässä, jossa HSV taipui pääsarjaseura Freiburgille 1–3.

Järvenpään Palloseuran junioreissa jalkapallon aloittanut Suhonen siirtyi HSV:n akatemiaan 16-vuotiaana Käpylän Pallosta.

Tällä kaudella Suhonen ehti pelata HSV:n paidassa 2. Bundesliigassa 18 ottelua. Hän teki niissä kaksi maalia.

Kakkosbundesliigan viimeinen kierros pelataan sunnuntaina. HSV on kolmantena, mikä tarkoittaisi paikkaa Bundesliigan nousukarsintoihin. Kakkossijaan ja suoraan nousuun on mahdollisuudet, jos Werder Bremen kompuroi. Toisaalta HSV:n pitää voittaa varmistaakseen karsintapaikka, koska neljäntenä oleva Darmstadt on sen kanssa tasapisteissä.

Anssi Suhonen (pelinumero 36) HSV:n paidassa Saksan cupin välierässä Freiburgia vastaan. Kuva: Getty Images

Suhonen on tärkeä palanen Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta. Suomella on yhä mahdollisuus selvitä alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin, kun kesäkuussa pelataan kolme karsintaottelua. Jos alle 21-vuotiaiden kisapaikka karkaa käsistä, olisi Suhoselle todennäköisesti auennut näyttöpaikka Huuhkajissa jo tänä kesänä.

– Olisi iso kunnia päästä pelaamaan A-maajoukkueessa. Siitä olen haaveillut pienestä asti ja nyt vain odotellaan, että kutsu jossain vaiheessa tulisi ja pääsisin kentälle näyttämään omia taitojani. Juttelin juuri "Riven" (Markku Kanerva) kanssa, että kesällä voi tulla pyyntöä, Suhonen kertoi Yle Urheilulle.

Suhosen loukkaantuminen on siis paha takaisku Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-kisahaaveille. Myös ensi askeleet A-maajoukkueessa saattoivat loukkaantumisen takia siirtyä tuonnemmaksi. Huuhkajat pelaa kesäkuussa neljä Kansojen liigan ottelua.

HSV eli Hamburger Sport-Verein on Saksan menestyneimpiä seuroja kuudella mestaruudellaan. Mestarien liigan edeltäjän Euroopan cupin HSV voitti 1983. Seura putosi ensimmäistä kertaa Saksan pääsarjasta kaudella 2017–18 ja on siitä lähtien tavoitellut nousua takaisin Bundesliigaan.

Lue lisää: