Hyppää sisältöön

Sveitsi on noussut suurten jääkiekkomaiden haastajaksi – asiantuntija vertaa tilannetta Leijoniin vuonna 1995: "Kun saimme sen kerran tehtyä..."

Yle Urheilun asiantuntija uskoo Sveitsin taistelevan jääkiekon MM-turnauksessa jopa kirkkaimmista mitaleista. Joukkue on pelannut 2010-luvulla kahdesti MM-finaalissa, mutta mestaruus yhä uupuu.

Sveitsi on saanut MM-kisoihin tuekseen rutkasti kannattajia. Kuva: IMAGO/ActionPictures/ All Over Press

Moni hieraisi lauantaina silmiään jääkiekon miesten MM-kisojen tuloksia tarkastellessaan. Hallitseva maailmanmestari Kanada kun oli taipunut Sveitsille 3–6-lukemin.

Siinä missä Leijonien jokaista liikettä Tampereella pelattavassa B-lohkossa on seurattu silmä kovana, A-lohkon tapahtumat ovat jääneet kenties vähemmälle huomiolle.

Helsingissä pelattavan lohkon voitosta ei suinkaan taistele MM-historian menestyksekkäin joukkue Kanada, vaan lohkovoitto ratkotaan tiistaina keskipäivän kamppailussa Toni Söderholmin luotsaaman Saksan ja kovaa vauhtia maailman huippumaita haastavan Sveitsin välillä.

Sveitsin menestys on tullut osalle yllätyksenä, mutta ei suinkaan kaikille.

– Vain se yllättää, että me olemme koko ajan puhuneet Suomessa ja muuallakin, että Sveitsi on aika pieni jääkiekkomaa. Se on ollut kyljessä koko ajan. Sveitsi on kovaa vauhtia menossa mitalipeleihin, Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen huomauttaa.

Sveitsi kukisti alkusarjassa myös Slovakian, lukemin 5–3. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Sveitsi pelasi edellisen kerran MM-finaalissa Tanskassa keväällä 2018. Tällöin Ruotsi vei voiton vasta voittolaukauskilpailun päätteeksi. Sitä edellinen loppuottelu oli Helsingin ja Tukholman yhteiskisoista vuodelta 2013. Myös tällöin joukkueen kohtalona oli tyytyminen MM-hopeaan, kun Ruotsi vyöryi kotiyleisön edessä MM-kultaan 5–1-numeroin.

Myös Sveitsin faneilla on ollut hyvä meininki läpi kisojen. Kuva: IMAGO/ActionPictures/ All Over Press

Vaikka maa on kiusannut isompiaan jo hetken, viimeinen askel on vielä ottamatta.

Lehkonen vertaa tilannetta Suomeen.

– Meilläkin kesti tovin, ja sitten kun saimme sen kerran tehtyä vuonna 1995, sen jälkeen helpotti. Ensimmäinen pytyn ottaminen oli tuskien taival ja vaati vähän jopa itsensä ylittämisen, koska oli kovat paineet ja stressi. Jännitystila on kova, kun pääsee lähelle.

Lehkonen muistuttaa, että Sveitsin onnistuminen vaatisi kuitenkin täydellistä suoritusta.

Mistä menestys johtuu?

Yksi tekijä Sveitsin menestyksen taustalla on maan laadukas sarja, kolmentoista joukkueen National League.

– Sveitsissä on ollut hyviä valmentajia jo pitkään. Sveitsin pääsarjassa pelatakseen täytyy olla todella hyvä pelaaja, nuorten pelaajien on raastava murtautua kokoonpanoihin. Sveitsissä on ulkomaalaiskiintiö, mikä tarkoittaa, että sarjan ulkomaalaispelaajat ovat todella hyviä. Palkkabudjetti on todella korkea, Lehkonen luettelee.

– Myös alempi divisioona on laadukas, siellä on hyviä joukkueita yrittämässä ylöspäin.

Timo Meier ja Nico Hirschier ovat Sveitsin tähtipelaajia. Kuva: IMAGO/ActionPictures/ All Over Press

Lisäksi Sveitsissä on kasvanut vuosien aikana runsaasti paljon taitavia pelaajia.

– Sveitsi on kehittänyt jääkiekkoa oman tyyliseksi tasaiseen tahtiin. Maa on saanut marinoitua NHL:ään hyviä pelaajia, Roman Josi keihäänkärkenä. Timo Meier on kisoissakin nyt ja tietysti New Jersey Devilsin kapteeni Nico Hirschier, joka on jo nuorena johtamassa Devilsiä, Lehkonen luettelee.

Myös joukkueen sveitsiläinen päävalmentaja Patrick Fischer saa osakseen kiitosta.

– Joukkue on hyvin valmennettu. Fischer on pidetty kaveri, joka tunnistaa, miten MM-kisoissa pärjää. He ovat halunneet pelata omanlaista, luisteluvoimaista jääkiekkoa, missä hyökätään ja puolustetaan laadukkaasti. He ovat kuitenkin kurinalainen joukkue, Lehkonen kertoo.

Nashvillen Roman Josi on yksi NHL:n parhaista puolustajista. Kuva: Christopher Hanewinckel-USA TODA

Tämän kevään MM-joukkuetta Lehkonen kuvailee varteenotettavaksi mitalijoukkueeksi.

– Tietysti olisi ollut kiva nähdä vielä Josi Nashvillestä. Mutta joukkueessa on NHL-pelaajia ja pelaajia, jotka ovat käyneet NHL:ssä. Sveitsin sarjasta mukana olevat pelaajat ovat marinoituneita, kovia tuloksentekijöitä omassa joukkueessaan.

– Sveitsillä on hyvä, taitava joukkue, joka pelaa viihdyttävää lätkää. Heillä on selvä missio ja taitotaso tehdä kovaa tulosta. Itsekin odotan, että he ovat varteenotettava joukkue menemään neljän joukkoon ja tavoittelemaan jopa mestaruutta.

Vuonna 2018 Sveitsi taipui MM-finaalissa vasta voittolaukauskilpailun päätteeksi. Kuva: Yle / Tomi Hänninen

Vaikka kiekkokansa pitäisi vielä Sveitsiä pikkuveljenään, Lehkonen muistuttaa, että ainakin kiekkoilijat itse ovat tunnistaneet maan vaarallisuuden.

– Kaikki ammatikseen urheilevat jääkiekkoilijat tiedostavat Sveitsin sarjan laadun. Ruotsalaiset ja suomalaiset ovat ylpeitä omasta sarjastaan, mutta tiedämme kyllä, että Sveitsin sarja on tosi kova. Se on pikkaisen kaukana, joten sitä ei seuraa niin moni, Lehkonen arvelee.

Sami Vatanen palasi täksi kaudeksi NHL:stä Eurooppaan. Hän kiekkoili Sveitsissä Geneve-Servetten riveissä. Kuva: Tomi Hänninen

Tulevaisuudessa sarjassa nähdään mahdollisesti vieläkin parempia pelaajia, sillä ulkomaalaispelaajista vain harva näkee KHL:n potentiaalisena paikkana pelata.

– Sveitsi on kärkisarjoja, minne pelaajat haluavat päästä pelaamaan. Ulkomaalaisten on vaikea päästä sinne pelaamaan ulkomaalaiskaton takia. Nyt siellä oli esimerkiksi Sami Vatanen, Harri Pesonen ja Valtteri Filppula. He ovat kärkipelaajiamme maajoukkueessa, Lehkonen muistuttaa.

Lue myös:

.
.