Hyppää sisältöön

Ruusuvuori toteutti tavoitteensa ja sai maukkaan taisteluvoiton liki neljän tunnin tahkoamisen jälkeen – "Paikoittain oli aika vuoristorataa"

Emil Ruusuvuori joutui tekemään täyden päivätyön ennen kuin hän onnistui ottamaan ensimmäisen voittonsa Ranskan avoimessa tennisturnauksessa.

Emil Ruusuvuori eteni toiselle kierrokselle Ranskassa. Kuva: Lehtikuva

Emil Ruusuvuori sai maukkaan voiton Ranskan avoimen tennisturnauksen ensimmäisellä kierroksella, kun hän kukisti Ranskan Ugo Humbertin 6–2, 2–6, 6–7, 6–4, 6–2. Ottelu kesti peräti 3 tuntia ja 49 minuuttia.

Ruusuvuori (ATP-61) vei ensimmäisen erän selvästi nimiinsä, mutta sen jälkeen ote lipesi ja Humbert (ATP-46) vei seuraavan yhtä selvästi ja katkaisupelin jälkeen kolmannenkin erän.

Tie-breakin jälkeen ottelussa jouduttiin pitämään sadetauko, ja tämän jälkeen Ruusuvuori tuli peliin takaisin vauhdilla. Hän mursi Humbertin kaksi ensimmäistä syöttöä ja hänellä oli pari eräpalloakin 5–1-tilanteessa. Ranskalainen taisteli kotiyleisönsä kannustaessa ja Ruusuvuori tarvitsi erässä peräti kymmenen eräpalloa ennen kuin pystyi voittamaan.

Viidennessä erässä Ruusuvuori sai heti alussa hyvät asetelmat, kun hän vei kolmannen pelin Humbertin syöttövuorolla. Tämä murto olisi riittänyt voittoon, mutta suomalaisässä vei toisenkin Humbertin syötön ja pääsi syöttämään otteluvoitosta 5–2-tilanteessa.

Ruusuvuori sai viimeisessä syöttövuorossaan kaksi ottelupalloa. Ensimmäisen Humbert selvitti, mutta toisella Ruusuvuori vei ottelun nimiinsä. Koko ottelussa Ruusuvuorella oli peräti 22 murtopalloa, joista hän vei seitsemän.

– Paikoittain oli aika vuoristorataa. Siinä oli molemmilla aika paljon mahdollisuuksia ja paras viidestä, se on ihan eri matsi. Viisi erää ja neljä tuntia, niin siinä ehtii kyllä tapahtua, Ruusuvuori totesi ottelun jälkeen.

Ruusuvuori sanoi olevansa erittäin tyytyväinen voittoon, mutta myös siihen, että pääsi ensimmäistä kertaa nyt myös toiselle kierrokselle turnauksessa.

– Se oli minulle yksi suuri tavoite, voittaa ensimmäinen "rundi" täällä. Se tuli taistelun kautta ja saan olla tyytyväinen, mutta kohta jatkuu ja koetetaan palautella mahdollisimman hyvin ja jatkaa siitä.

Paukut kaksinpeliin, nelinpelissä pidetään hauskaa

Toisella kierroksella Ruusuvuori saa vastaansa norjalaisen Casper Ruudin, joka on tällä hetkellä maailmanlistalla sijalla kahdeksan. Ruud voitti viimeisen turnauksensa pelanneen Ranskan Jo-Wilfried Tsongan 6–7, 7–6, 6–2, 7–6. Ruusuvuori on harjoitellut paljon Ruudin kanssa ja tietää, että tämä on hyvä jokaisella alustalla.

– Varsinkin massalla hän viihtyy parhaiten. Viime matsista vastakkain on noin kuukausi, täytyy vain panna siitä paremmaksi, Ruusuvuori sanoi viitaten Barcelonan turnaukseen, jossa norjalainen voitti 6–2, 6–2.

37-vuotias Tsonga haastoi Ruudia hyvin, vaikka ei ole enää viime aikoina pelannut moniakaan turnauksia. Tässäkin ottelussa Tsongalla oli vaikeuksia olkapäävammansa takia ja hän joutui ottamaan aikalisän sen hoivaamiseen. Ruusuvuoren mielestä konkari on pystynyt kuitenkin pelaamaan hyvällä tasolla loppuun asti.

– Hän on pystynyt haastamaan top-10 pelaajia ja massalla jopa top-5 pelaajia. Hän on älyttömän hyvä tennispelaaja ja hänellä on ollut todella uskomaton ura. Ei voi kuin onnitella ja katsoa ylöspäin.

Myös ranskalaisyleisö antoi Tsongalle raikuvat suosionosoitukset ottelun viime hetkillä. Ruud johti katkaisupeliä 6–0, kun Tsonga tuli syöttämään. Yleisö nousi seisaaltaan taputtamaan ja sai ranskalaispelaajan herkistymään.

Ruusuvuoren on tarkoitus pelata Ranskan avoimissa myös nelinpeliä Yhdysvaltain Denis Kudlan kanssa. Kaksikko kohtaa avauskierroksella Puolan Lukasz Kubotin ja Ranskan Edouard Roger-Vasselinin.

– Nyt varsinkin kun kaksinpelini jatkuvat, niin rennoin mielin menen siihen matsiin. Totta kai kaikki paukut laitetaan kaksinpeliin ja pidetään hauskaa nelinpelissä.

Päivitys kello 18.15: Lisätty Ruusuvuoren kommentit. Klo 18.35: Lisätty tieto Ruusuvuoren tulevasta vastustajasta.

Lue myös:

.
.