Hyppää sisältöön

Nämä luvut kertovat Leijonien historiallisesta alkusarjasta – Jussi Olkinuoran entinen valmentaja tiesi kyvyt, mutta: "Mikä ufo-taso tuo onkaan"

Jussi Olkinuoraa kuvaillaan nöyräksi ja määrätietoiseksi maalivahdiksi. Fyysiset ominaisuudet olivat jo huippuluokkaa, mutta myös pelinluku on kehittynyt valtavasti, sanoo JYP-aikojen valmentaja Ari-Pekka Siekkinen.

Jussi Olkinuora pääsi heittämään tervehdyksiä kannattajien kanssa Tshekki-voiton jälkeen. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Suomi voi lähteä jääkiekon MM-kotikisojen ratkaisuotteluihin luottavaisena. Leijonat pelasi tyylikkään ja varmaotteisen alkusarjan tehden nykymuotoisten MM-kisojen ennätyksen: vain viisi päästettyä maalia alkulohkossa.

Kevään 2012 kisoissa siirryttiin formaattiin, jossa 16 maata pelaavat kahdessa kahdeksan joukkueen alkulohkossa. Tämän ajan edellinen ennätys, kuusi päästettyä maalia vuoden 2016 kisoissa, oli sekin Leijonien hallussa. Tuolloin Leijonien maaliero Venäjällä pelattujen kisojen alkulohkossa oli 29–6. Suomi saavutti noissa kisoissa MM-hopeaa.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

MM-kisoissa 2016 turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valittiin nykyisin Edmonton Oilersia NHL:ssä edustava Mikko Koskinen. Hän pelasi Leijonien maalilla viidessä alkulohkon ottelussa päästäen kuusi osumaa. Nashvillessä sittemmin NHL:n maalivahtieliittiin noussut Juuse Saros pelasi kaksi alkulohkon ottelua, Slovakiaa ja Unkaria vastaan, päästämättä maalia.

Nyt Leijonien maaliero alkulohkossa oli 19–6. Leijonien ykkösvahdiksi noussut Jussi Olkinuora päästi alkulohkossa vain yhden maalin! Olkinuora pelasi viidessä ottelussa torjuen 102 laukausta, joten torjuntaprosentiksi tuli 99,03 ja päästettyjen maalien keskiarvoksi 0,20.

Kun Leijonat voitti olympiakultaa helmikuussa Pekingissä, ykkösvahtina toimi Harri Säteri. Nyt Säteri pelasi MM-alkulohkossa Ruotsi- ja Latvia-ottelut. Torjuntaprosentiksi tuli 92,68. Säteri oli sivussa kokoonpanosta Itävalta- ja Britannia-otteluissa varotoimenpiteenä pikku vaivojen takia.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

31-vuotias Olkinuora oli tyypillisen vaatimattomana Tshekki-ottelun jälkeen pelattuaan kolmannen peräkkäisen nollapelin jakaen kiitosta edessään pelaavalle ryhmälle, jota esimerkiksi Tshekin päävalmentaja Kari Jalonen kutsui betoniseksi. Suomi voitti Tshekin 3–0 ja varmisti B-alkulohkon voiton.

Alla pätkä Olkinuoran haastattelusta Tshekki-voiton jälkeen. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Jussi Olkinuora haastattelussa Tshekki-pelin jälkeen. Olkinuora pelasi turnauksen neljännen nollapelinsä, kun Leijonat päätti alkulohkon 3–0-voittoon Tshekistä.

"Jussi on niin työteliäs"

Yle Urheilu julkaisi Olkinuorasta jutun vuosi sitten, kun hän torjui Leijonat MM-hopealle Latvian kisoissa. Silloin Olkinuoran äiti Hilkka Olkinuora kuvaili poikaansa yhdistelmäksi nöyryyttä ja itseluottamusta, huumorintajuiseksi ja lojaaliksi joukkuepelaajaksi.

– Hän nauttii altavastaaja-asemasta. Jussi ei ole koskaan halunnut muuta julkisuutta tai kiitosta kuin ainoastaan pelaamisen kautta. Kun ihmiset sanovat välillä, että Jussi on tullut puskista johonkin, niin ne ovat nimenomaan sellaisia puskia, missä hän on itse halunnutkin olla, Hilkka Olkinuora naurahti.

Olkinuoran määrätietoisuutta korostaa nyt Yle Urheilulle myös valmentaja Ari-Pekka Siekkinen, joka työskenteli maalivahdin kanssa aikoinaan JYPissä.

– Jussi on niin työteliäs, ettei ole minkäänlainen yllätys, että hän pelaa tällä tasolla, jolla nyt pelaa. Hän on ollut aina erittäin kiinnostunut kehittämään itseään, urheilullinen ja fyysinen kaveri. Hänen mielenkiintonsa siihen, mitä hän tekee ja miten voi olla parempi, on ollut silmiinpistävä, Siekkinen kuvailee.

– Tietysti se taso, jolla hän nyt pelaa... en tiedä, mikä ufo-taso tuo onkaan, jos vedät MM-kisoissa 99:n torjuntaprosentilla, Siekkinen lisää.

Jussi Olkinuora (vas.) ja Harri Säteri ovat olleet Leijonien pelaavat maalivahdit jo useammassa arvoturnauksessa. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Olkinuora on Tapparan kasvatti, joka sai ensimmäiset kokemuksensa Pohjois-Amerikasta jo lukion vaihto-oppilasvuotena. Sen jälkeen hän käväisi HIFK:n A-nuorissa ennen kuin matka jatkui takaisin valtameren taakse. Tutuksi tulivat niin USHL ja yliopistosarja NCAA kuin ECHL ja AHL.

NHL-ovet eivät auenneet, vaikka hän tekikin Winnipegin kanssa sopimuksen vuonna 2013. Olkinuora palasi 2016 Suomeen, jolloin hän pelasi pari kautta JYPissä. 2019 Olkinuora siirtyi Lahden Pelicansista KHL:ään. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Olkinuora jätti Metallurg Magnitogorskin. Ensi kaudella hän torjuu kiekkoja Sveitsin liigassa, Antti Törmäsen valmentamassa EHC Biel-Biennessä.

Pelinlukutaito kehittynyt valtavasti

Siekkinen kuvailee, että Olkinuoran fyysiset ominaisuudet mahdollistavat torjuntatyöskentelyssä erittäin terävän ja nopean liikkumisen. Lisäksi Siekkinen sanoo, että Olkinuora on kehittynyt paljon pelin lukemisessa ja pelissä kiinni pysymisessä.

– Kyllähän kaikki tuon tason kaverit saavat suoria vetoja kiinni, mutta mitä tapahtuu lähipelaamisessa ja miten luet muuta peliä koko ajan, etkä vain kiekkoa. Se on Jussilla kehittynyt valtavasti.

Jussi Olkinuora aloitti MM-turnauksen nollapelillä Norjaa vastaan. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Olkinuora on voittanut jo MM-kultaa sekä olympiakultaa. Olympiakisoissa hän pelasi yhden ottelun Säterin kantaessa päävastuun. Samoin 2019 MM-kultaan päättyneissä kisoissa Olkinuora sai tililleen yhden pelin, kun ykkösvahtina hääri Kevin Lankinen, ja myös Veini Vehviläinen pelasi yhden alkulohkon ottelun.

Nyt Tampereen uudessa areenassa valokeila pysyy Olkinuorassa. Mikään ei viittaa siihen, että Olkinuora tai Leijonat joukkueena eivät olisi valmiita haasteeseen.

– Suomelta on taas nähty erittäin tiivistä ja kollektiivista pelaamista, sitä on upea katsoa. Se on myös maalivahdille helppolukuista, ei tule mielettömiä ylläritilanteita. Näen, että tuolla puolustamisella Suomi menee taas pitkälle, ja tietysti Jussi on ollut hyvä, eikä ole tullut sellaisia hups-maaleja, kehuu Siekkinen, joka oli Jyrki Ahon kanssa valmentamassa Grenoblen päättyneellä kaudella Ranskan mestariksi.

Suomi pelaa MM-puolivälierässä Slovakiaa vastaan torstaina kello 20.20. Ottelua seurataan hetki hetkeltä Ylen MM-kisaseurannassa.

Lue lisää:

.
.