Hyppää sisältöön

Superlahjakas Toni Rajala poseerasi teini-ikäisenä lehden kansikuvassa Mikael Granlundin kanssa – mitä kummaa hänelle sitten tapahtui?

Toni Rajala rikkoi juniorina Aleksandr Ovetshkinin nimissä olleen piste-ennätyksen, mutta varmalta näyttänyt NHL-tähteys ei toteutunutkaan. Sittemmin Rajala on luonut komean uran Euroopassa ja Leijonissa.

Suomi kohtaa tänään jääkiekon miesten MM-turnauksen puolivälierässä Slovakian.

Seuraava superketju.

Jääkiekkolehden kannessa komeili kesällä 2009 kolme suomalaista superlupausta. Teemu Pulkkisella, Mikael Granlundilla ja Toni Rajalalla oli takana onnistuneet junioreiden MM-kisat, ja heihin oli kohdistunut jo aiemmin kovia odotuksia.

Runsaasti painetta.

Kuva: Junnu Lusa / Jääkiekkolehti

Edellinen huippuluokan suomalainen NHL-kenttäpelaaja oli vuonna 1984 syntynyt Valtteri Filppula. Aika oli sellainen, että kiekkokansa janosi uusia suomalaisia kiekkotähtiä.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat keväällä 2009 kasvattivat odotuksia entisestään. Kolmikosta Toni Rajala tehtaili jopa turnauksen piste-ennätyksen kuudessa ottelussa tehoilla 10+9=19. Hän rikkoi Aleksandr Ovetshkinin nimissä olleen ennätyksen yhdellä pisteellä.

Rajala, Pulkkinen ja Granlund olivat ikäisikseen äärettömän lupaavia jääkiekkoilijoita.

Sittemmin Granlund on murtautunut NHL:n huippusentteriksi ja Pulkkinenkin sai useita mahdollisuuksia kolmessa eri NHL-joukkueessa.

Ainoastaan Rajala jäi ilman ainuttakaan NHL-ottelua. Mitä superlupaukselle tapahtui?

Toni Rajala on Edmonton Oilersin neljännen kierroksen NHL-varaus vuodelta 2009. Kuva: Getty Images
Toni Rajala oli nuorisomaajoukkueiden supertähti. Kuva vuodenvaihteen 2008–09 nuorten MM-kisoista. Kuva: NHLI via Getty Images

Valmentaja ripitti neljä maalia tehneen Rajalan

Lupaava Rajala oli nuorena omaa luokkaansa. Kun Ilves otti murskavoiton Lahdessa Pelicansista B-junioreissa, hyökkääjä iski ottelussa neljä maalia. Valmentaja ei ollut kuitenkaan tyytyväinen, sillä Rajala oli hukannut ottelussa lukuisia paikkoja.

– Kopissa oli pelaajia, paljon vanhempia ja kaikki kehuivat Rajalaa. Annoin sitten hänelle paskaa niskaan, että mitä täällä hymyilet. Okei, neljä maalia, mutta sinulla oli mahdollisuudet tehdä 12. Pelasitko mielestäsi hyvän pelin? Jos Ovetshkin olisi ollut samassa tilanteessa, hän olisi tehnyt 12 ja sinä tyydyt neljään. Nyt sinua nostetaan kuninkaan tuoliin, Pekka Kangasalusta muistelee.

Kangasalusta halusi viestittää, ettei voi tyytyä nykytilanteeseen, vaan maalintekijällä pitää olla vieläkin enemmän nälkää.

– Hän vain naureskeli ja hymyili. Minua rupesi itseäni ärsyttämään, että äijä vaan hymyilee. Muut sitten hämmästelivät, että annoin hänelle palautetta, vaikka jätkä teki neljä maalia. Lopulta kaikki tajusivat pointtini.

– Varmaan itseänikin ärsytti, kun en ikinä löytänyt mitään, mistä hänelle voisi sanoa. Tajusin, että nyt saan kiinni ja pitääpä antaa vähän palautetta, Kangasalusta sanoo.

Rajala ei muista tapausta, mutta suu venyy vastatessa leveään hymyyn.

– En muista valitettavasti tätä kyseistä peliä. Varmaan on niitä pelejä ollut, missä on ollut kymmeneenkin maaliin paikkoja, Rajala vastaa virnuillen.

Toni Rajala on voittanut Leijonissa MM-kultaa 2019 ja olympiakultaa 2022. Kuva: Tomi Hänninen

Luontaisesti lahjakas Rajala oli Kangasalustan mukaan jo B-junioreissa niin hyvä, ettei häntä tarvinnut sen enempää ohjeistaa. Ja kun tarvitsi, Rajala oppi ja ymmärsi kerrasta.

– Rajala oli vain niin paljon parempi luistelemaan ja hänellä oli hyvä laukaus verrattuna muihin samanikäisiin poikiin. Puhtaasti tehoja ajatellen hän ei ollut välttämättä riippuvainen muista pelaajista. Hän pystyi luomaan luistelulla joka vaihdossa maalipaikkoja.

Vauhtisokeus iski teini-ikäisen pojan ympärillä

Moni halusi oman palansa superjuniorista. 16-vuotias Rajala pelasi yhdellä kaudella Ilveksen A- ja B-junioreissa sekä alle 18-vuotiaiden ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueissa. Harjoituksiin Rajala kulki Parkanosta, josta on Tampereelle 90 kilometriä suuntaansa.

– Siinä oli vaaranpaikat mennä tietyllä tavalla metsään, Kangasalusta sanoo ja viittaa pelaajan saamaan kuormaan.

– Totta kai poika haluaa pelata, mutta jotenkin siinä oli vaaran paikka, kun oli niin pitkä treenimatka ja koulut sun muut. Kukaan ei ajatellut kokonaisuutta.

179-senttinen Rajala viimeisteli alkusarjassa pisteet 4+2=6. Kuva: Tomi Hänninen

Kangasalusta ihmettelee, miksi 18-vuotiaiden maajoukkueessa vakiopelaajaksi noussut Rajala pelasi kaiken lisäksi 17-vuotiaiden maajoukkueessa.

– Heillä ei ollut mitään tärkeää turnausta, sillä kansainvälisen liiton tapahtumissa 18-vuotiaiden MM-kisat on se tärkeä juttu, Kangasalusta sanoo.

– Valmentaja haluaa tietenkin aina joukkueeseensa parhaat pelaajat. Minulle tuli fiilis, että moni haistoi hänen olevan yksi maailman lahjakkaimpia 1991-syntyneitä ja halusi olla mukana ottamassa osansa siitä jutusta. Siinä oli vaaran paikka, että poika olisi palanut loppuun. Se on aika kova paketti, että vetää 5–6 kertaa viikossa joka kerta 180 kilometriä kaiken muun päälle, Kangasalusta sanoo.

Yle Urheilun asiantuntija ja Toni Rajalaa Ilveksen edustusjoukkueessa valmentanut Juha Juujärvi allekirjoittaa, että organisaatio ja muutkin ihmiset kohdistivat Rajalaan liian kovia odotuksia. Juujärvi puhuu myös vauhtisokeudesta.

– Kokonaispaketissa oli niin paljon kaikkea, että laadukkaalle arjelle jäi liian vähän aikaa. Se olisi vaatinut todella kovaa ammattiluonnetta Tonilta itseltään, mutta tuon ikäisestä vastuu on taustaryhmillä, Juujärvi korostaa.

– Arki pitää pystyä tietyllä tavalla rauhoittamaan, että harjoittelua pystytään kehittämään.

Pieni koko esteenä Pohjois-Amerikassa

Rajalan kehitys ei kulkenut samaa tahtia vuotta nuoremman Granlundin kanssa. Kun Granlund oli kaudella 2010–11 SM-liigan tähtipelaaja ja koko kansan tuntema maailmanmestari, Rajala vasta väläytteli Ilveksessä.

Granlund lähti pian NHL:ään, jonka porteilla Rajalakin oli käynyt. Hän solmi tulokassopimuksen Edmonton Oilersiin jo vuonna 2009 ja lähti sen jälkeen kanadalaiseen junioriliiga WHL:ään.

– Sain NHL-varauksen ja ajattelin, että WHL:n kautta voisin saada paremmat mahdollisuudet. Edmontonissa oli sen verran kovia varauksia ja junioritähtiä, että siinä välissä sinne oli vaikea murtautua, Rajala kertoo.

WHL-kauden jälkeen Rajala palasi pariksi vuodeksi Ilvekseen, kunnes hän lähti toisen kerran yrittämään Pohjois-Amerikkaan.

Rajala pelasi AHL:ssä kaudella 2012–13 yli piste per peli -tahdilla, mutta ei saanut tästä huolimatta mahdollisuutta NHL:ssä.

Kangasalusta arvelee, että 179 senttiä pitkä ja 76 kiloa painava laituri kärsi pienestä koostaan. Yli kymmenen vuotta sitten NHL:ssä ajateltiin vielä eri tavalla.

– Silloin vielä ehkä ajateltiin ja peli oli sellaista, että haettiin isoja jätkiä. Silloin ei vielä oltu valmiita tuollaiseen pelaajaan, joka nyt pärjää NHL:ssä parhaiten, Kangasalusta sanoo ja nostaa esimerkiksi Sebastian Ahon.

– Jos Toni olisi 2001-syntynyt, niin hänet olisi varmasti varattu korkeammalla ja olisi saanut hyvän näyttöpaikan Pohjois-Amerikassa. Niillä pisteillä, mitä hän teki farmissa, saa nykyisin näytönpaikan varmasti NHL:ssä.

Toni Rajalan pieni koko on herättänyt aikanaan epäilyksiä. Tässä hän venyttelee alkulämmittelyssä. Kuva: Tomi Hänninen
Rajala laukoi Itävaltaa vastaan maalin tähän tyyliin. Kuva: Tomi Hänninen

Rajala myöntää, että pienen koon lisäksi varressa ei välttämättä ollut riittävästi voimaa.

– Olin koonkin puolesta aika heiveröinen siihen aikaan. En ole vieläkään jässikkä, mutta varmaan koko tuli silloin vastaan, Rajala pohtii MM-kotikisojen välipäivän haastattelussa.

Positiivinen luonne auttanut

Vastoinkäymisistä huolimatta Rajala on pelannut mittavan ja maineikkaan uran Euroopan kentillä. Nykyisin taituri on Leijonien luottoratsu ja Sveitsin liigan tehopelaaja.

Rajalaa myöhemmin myös Ilveksen edustuksessa apuvalmentajana luotsannut Kangasalusta arvelee, että parkanolainen on luovinut vaikeista tilanteista positiivisen luonteensa ansiosta.

– Hän on ollut tuollainen jo nuorena, mitä on tänäkin päivänä. Hän hymyilee ja nauraa, enkä ole ikinä nähnyt häntä huonolla päällä.

– Hän on haastatteluissa aito oma itsensä. Hän on aina pyrkinyt löytämään asioista positiiviset puolet. En edes tiedä, tietääkö hän, mitä sana negatiivinen tarkoittaa ja onko sitä kukaan hänelle ikinä opettanut. Todella positiivinen jätkä kaikin puolin, Kangasalusta sanoo.

Rajala hymyssä suin lehdistön edessä. Kuva: Tomi Hänninen

Rajalan pitkään tuntenut jääkiekkoilija Matias Myttynen vahvistaa Kangasalustan viestin. Myttynen ja Rajala pelasivat samoissa ketjuissa 13–14-vuotiaasta lähtien, ja kaksikko laitettiin tutkapariksi myös edustusjoukkueessa.

– Hän on vähän kärsimätön, mutta mukavaa seuraa kaikin puolin ja hyvä ihminen. Ei ole mitään huonoa sanottavaa. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen ja on kaikin puolin hieno mies, Myttynen sanoo ja naureskelee sanan kärsimätön kohdalla.

Mitä tarkoitat kärsimättömällä?

– Hän ei pysy paikallaan kauhean kauan, jos homma rupeaa käymään tylsäksi.

– Varmaan kärsivällisyyttä riittää pelihommissa, mutta kaukalon ulkopuolella välillä tuntuu, että hän ei pysy kauhean kauaa samassa paikassa. Pitää olla liikkeessä.

Toni Rajala pelaa kuudetta kautta sveitsiläisessä Bielissä. Tällä kaudella hänestä tuli joukkueen kapteeni. Tehoja syntyi 51 ottelussa 22+26. Kuva: imago images/Pius Koller/ All Over Press

Liikkeessä Rajala pysyy myös kaukalossa.

Sveitsin liigan pelityyli on juuri sopiva Rajalan kaltaiselle pelaajalle. Luistelu- ja kamppailuvoiman osalta vaatimus on kova, mutta liigassa uskalletaan myös hyökätä rohkeasti.

– Se on ollut pelityylilleni hyvä sarja. Olen saanut paljon vastuuta ja pelit ovat sujuneet kaikki kuusi kautta. Sieltä pääsin murtautumaan myös A-maajoukkueeseen. Se on hieno maa asua ja lyhyet bussimatkat, niin mikäs siinä, Rajala sanoo.

Leijonissa Rajala on heiluttanut mystisesti taustaviulua ennen näitä kisoja. Keväällä 2019 Rajala voitti MM-kultaa, mutta hän ei noussut kisojen aikaan juurikaan otsikoihin. Olympialaisten kultajoukkueessa vastuu jäi puolestaan yhteen otteluun.

Käynnissä olevissa MM-kisoissa parkanolainen on noussut esiin uudella tavalla. Rajala tehtaili alkusarjan seitsemässä ottelussa neljä maalia ja kaikkiaan kuusi tehopistettä.

Kotikisat Tampereella selvästi sopivat Rajalalle, joka pääsi sunnuntain vapaapäivänä leikkimään yhdeksänkuukautisen poikansa kanssa.

– Se oli oikein maukas päivä. Pääsin leikkimään Rubenin kanssa koko päivän. Isää ja poikaa kyllä väsytti illalla, Rajala sanoo leveästi hymyillen.

31-vuotias Rajala on valmis muuttamaan perheensä kanssa Pohjois-Amerikkaan, jos mahdollisuus tulee. Rajala ei sulje pois mahdollisuutta pelata NHL:ssä, vaikkakin hän myöntää sen vaativan "tykkikautta".

– Olen kyllä tykännyt pelata Sveitsissäkin. Katsotaan, miten käy.

Ehkä superketjun kolmaskin lenkki saa vielä mahdollisuutensa kirkkaissa valoissa.

Suomen ja Slovakian puolivälieräottelu alkaa kello 20.20. Ottelua seurataan hetki hetkeltä Ylen verkkosivuilla.

Toni Rajala tuulettamassa maaliaan Tshekkiä vastaan. Kuva: Tomi Hänninen

Lue myös: