Hyppää sisältöön

Kommentti: Minulle ojennettiin tamperelaisessa pubissa yllättäen käteen kirja, jonka viesti oli koskettava ja traaginen

Kesken jääkiekon MM-kisojen sain muistutuksen niistä kaikkein tärkeimmistä asioista, kirjoittaa Jussi Paasi. 

Toimittaja Jussi Paasi lukee kirjaa tamperelaisessa ravitsemusliikkeessä. Kuva: Tomi Hänninen

Ruutukasvo on ruutukasvo. Hänet tunnistetaan aina. Liikkuipa sitten missä tahansa.

Riippuu sekä ruutukasvosta että hänen tunnistajastaan, onko tilanne vain toiselle, vai molemmille mieluinen.

Tämän viikon tiistai-iltana Tampereella tunnistamisen hetki oli kaikille positiivinen. TV:stä tutulle, tunnistajalle – ja samalla koko seurueelle, johon satuin kuulumaan.

Tapahtumat sijoittuvat Tampereen keskustassa sijaitsevaan ravitsemusliikkeeseen.

Kyllä. Toimittajat saattavat yhä käydä muutamalla mallasjuomalla MM-kisoissa töiden jälkeen, vaikka meno on takavuosikymmeniin verrattuna rauhoittunut merkittävästi. Tai ainakin näin vanhemmat kollegani ovat kertoneet. Internetin mukaantulo kuulemma rajoitti hauskanpitoa, kun työt lisääntyivät ja aikataulut tiukkenivat.

Kello läheni puolta yötä. Leijonat oli puolitoista tuntia aiemmin voittanut Tshekin alkusarjan viimeisessä pelissä. Kiekkokansa oli juhlatuulella.

Istuimme iltaa neljän hengen porukalla, kun viereisestä pöydästä kuului kohtelias tiedustelu. Jopa poikkeuksellisen kohtelias, sillä lätkäkisojen aikaan suurin osa ihmisistä on tilassa, jossa käytöstavat saattavat unohtua.

– Anteeksi, taidat olla urheilutoimittaja?

Kysymys oli tietysti suunnattu ruutukasvolle.

Hän vastasi myöntävästi, mutta käänsi saman tien huomion myös muihin pöydän ääressä olleisiin toimittajiin. Se oli ymmärrettävää, sillä vapaa-aikaansa Tampereella viettänyt TV-toimittaja oli jo samana päivänä kuvattu MM-areenan valtavalle mediakuutiolle. Siellä hänen odotettiin esittelevän tanssitaitojaan. Lanteet liikkuivat väkinäisesti.

Viereisen pöydän tiedustelija ei lähestynyt ruutukasvoa yhteiskuvan toivossa. Hänellä oli jotain paljon tärkeämpää mielessään.

Kirja, jonka halusi antaa.

Kirja käsitteli jääkiekkoa, luonnollisesti, olimmehan Suomen jääkiekon pääkaupungissa. Ja kun TV-kasvon leipälaji on koripallo, sain kunnian vastaanottaa tuon opuksen.

Kun kirja ojennettiin minulle, saatesanoina tuli hätkähdyttävän vankkaa jääkiekon historian tietämystä. Kävi ilmi, että ojentaja oli toinen kirjan suomentajista.

Mietin ensin, että tässä harrastetaan nyt ovelaa kirjamarkkinointia. Kyyninen asenteeni väistyi nopeasti, kun tajusin minkälaisesta kirjasta oli kyse.

Menetetyt vuodet. Tsekkoslovakialaisen jääkiekon tragedia.

Kirja kertoo urheilusankareista, jotka tuomittiin syyttöminä vakoilusta ja maanpetoksesta pitkiin rangaistuksiin. Tsekkoslovakian jääkiekkotähtien oli määrä lähteä tavoittelemaan kolmatta maailmanmestaruutta, mutta heidät teljettiin pahamaineisiin vankiloihin ja pakkotyöleireille.

Toimittaja tarttui kirjaan ja alkoi lukea. Kuva: Tomi Hänninen
Traaginen tarina kosketti. Kuva: Tomi Hänninen

Lokakuun 7. päivänä vuonna 1950 kaikkiaan 11 tsekkoslovakialaista pelaajaa tuomittiin ehdottomaan vankeuteen. Yhteenlaskettuna tuomioiden pituus oli 77 vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Järjetöntä, kauheaa, vastenmielistä, brutaalia, toistelin mielessäni, kun selailin kirjaa.

Yksi kirjan päähenkilöistä on Suomessakin tunnetuksi tullut Gustav Bubnik. Bubnik toimi Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana vuodet 1966–1969.

Tarinat, kuvat ja kirjan suorat kysymykset pysäyttivät.

Mikä ihmiskohtaloita oikeastaan ohjaa? Kuka päättää elämämme tarinan vaiheet ja miten?

Suomalaisena, 70-luvulla syntyneenä tuollaista on täysin mahdotonta edes kuvitella omaan maahan. Että Leijonien joukkueesta 11 pelaajaa suljettaisiin vankilaan. Syyttöminä.

Samaan aikaan mietin, kuinka uskomattoman hienoa onkaan, että 2020-luvulla Tshekki ja Suomi kohtaavat jääkiekkokarvenaalissa, jossa kaikilla on hauskaa. Ja nanosekunti myöhemmin muistin, että Euroopassa käydään parhaillaan sotaa.

Olin ollut Tampereella MM-kisoissa töissä kolmetoista päivää. Turnaus on monella tavalla ihanteellinen, vaikkakin samalla melko rankka työkeikka. Saa keskittyä yhteen lajiin, yhdessä paikassa. Kisojen ulkopuolinen maailma katoaa tai ainakin hämärtyy lähes kolmen viikon ajaksi. Se tuntuu erityisen hyvältä aikana, jolloin uutisia katsoessa suupielet eivät käänny ylöspäin.

Kesken näiden sulokkaiden, riehakkaiden ja kaikin puolin hienosti järjestettyjen MM-kisojen sain muistutuksen niistä kaikkein tärkeimmistä asioista. Vapaudesta, rauhasta, oikeudenmukaisuudesta. Kaikesta siitä, mikä Tsekkoslovakian sankareilta riistettiin.

Suosittelen tutustumaan Tsekkoslovakian jääkiekkohistoriaan. Antaa kummasti perspektiiviä sille, mistä me juuri nyt saamme Tampereella nauttia.

Kannatti mennä pitkän työpäivän jälkeen parille urheilujuomalle.

Toimittaja tutustui yllättävän kohtaamisen jälkeen Tsekkoslovakian jääkiekkohistoriaan. Kuva: Tomi Hänninen

Lue myös:

.
.