Hyppää sisältöön

Artturi Lehkosella vatsatautia kesken NHL-finaalien, paljastaa isä – kertoo myös hurjan esimerkin Coloradon edusta murskavoitossa

Ismo Lehkosen mukaan Artturi Lehkosella on ollut vatsatautia. Lehkonen kertoo myös korkean ilmanalan valtavasta vaikutuksesta Coloradon vastustajiin NHL:n pudotuspeleissä.

Artturi Lehkosella on ollut vaikea alku NHL:n finaaleissa. Kuva: Getty Images

Colorado on päässyt hurjaan lentoon tämän kauden NHL-finaaleissa. Colorado jyräsi Tampa Bayn Suomen aikaa varhain sunnuntaina peräti 7–0. Viime vuosina NHL:ää hallinnut ja kaksi edellistä mestaruutta voittanut Tampa Bay on jäänyt Mikko Rantasen ja Artturi Lehkosen edustaman denveriläisseuran jalkoihin.

Suomalaiskaksikko on noussut myös suureen rooliin pudotuspelikeväänä. Lehkonen on takonut 16 otteluun peräti 7 maalia ja antanut 5 maalisyöttöä. Avausfinaalissa Lehkonen osui kertaalleen, kun Colorado kukisti Tampa Bayn jatkoerässä maalein 4–3.

Toisessa finaalissa Lehkonen ei ollut tehopisteillä. Hänen isänsä Ismo Lehkonen paljastaa, että Artturilla on ollut vatsatautia.

– Artturi teki minimisuorituksen, eikä mitään ihmeellistä. Jäipähän hänelle nälkää seuraaviin peleihin, Lehkonen totesi poikansa pelaamisesta.

Rantasen käyrä on ollut nousujohteinen. Coloradon tähtipelaajiin kuuluvalta Rantaselta ei nähty vielä mitään superesityksiä pudotuspelien alkupuolella Nashvillea ja St. Louisia vastaan. Edmonton-sarjassa ja nyt finaaleissa Rantanen on ollut elementissään.

Viime yön murskajaisissa Rantanen jakoi peräti kolme maalisyöttöä. Etenkin tarjoilu Valeri Nitshuskinin 4–0-osumaan oli upea. Sitä oli edeltänyt suomalaishyökkääjän kiekonriisto Tampa Bayn maalin takana.

– Mikosta näkyi paineet pudotuspelien ensimmäisellä ja toisella kierroksella. Edmontonia vastaan pelatessa alkoi löytyä rentous. Osasin odottaa, että finaalipeleissä Mikko on sitten totaalisen rento. Hänellä on missio olla kärkipelaaja ja nyt kahdessa ensimmäisessä finaalipelissä Mikko on ollut jopa dominoiva jäällä. Tampan alakerta on ihan pulassa hänen kanssaan, Lehkonen kertoo.

Katso Mikko Rantasen kaikki maalisyötöt NHL:n 2. finaalissa!

Ismo Lehkonen toimii NHL:n finaaleissa myös Ylen asiantuntijana paikan päällä Pohjois-Amerikassa. Hänelle itselleenkin Tampa Bayn murskatappio oli eräänlainen shokki.

– Colorado tuli ensimmäiselle kymmenminuuttiselle niin, että oksat pois! Juteltiin ennen peliä Coloradon pelaajien kanssa. He olivat vihaisia itselleen ensimmäisestä finaalista, että eivät saaneet jalkoja liikkeelle. Mietittiin, että onpa erikoisia heittoja! Lehkonen kuvaili.

Colorado oli kuitenkin vienyt avausfinaalin nimiinsä maalein 4–3 ja vielä jatkoerässä.

– Huomasimme kuitenkin, että kyllä Coloradon miehet olivat oikeassa. Nyt he saivat oikeasti jalat liikkeelle. Coloradon aktiivinen pelitapa kesti 60 minuuttia molempiin suuntiin. En ole nähnyt tätä dynastian aikaista Tampaa koskaan aiemmin tällaisessa mankelissa, Lehkonen totesi.

Katso Ismo Lehkosen mietteet Coloradon murskavoitosta 2. finaalissa.

Korkealla ilmanalalla iso vaikutus

Suuri puheenaihe NHL:n finaaleissa on ollut myös korkea ilmanala. Colorado Avalanche pelaa Denverissä 1 600 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ismo Lehkonen kertoo hurjan esimerkin korkean ilmanalan vaikutuksesta NHL-kiekkoilijoiden pelaamiseen Denverissä.

– Kysyin Artturilta, miltä pelaaminen tuntui, kun hän tuli tänne. Artturi kertoi, että meni kaksi viikkoa totutellessa. Tenttasin lisää. Artturi tokaisi siihen, että toinen peli on vielä vaikeampi täällä kuin ensimmäinen. Kroppaa hapottaa oikein kunnolla. Tuntuu, että luistelisi todella pehmeällä jäällä, eikä pääse mihinkään, Lehkonen kuvailee.

Tampa Bayn puolustajista Victor Hedman kamppailee kiekosta Coloradon Logan O'Connorin kanssa. Kuva: Getty Images

Ismo Lehkosen mukaan toisessa finaalissa Denverissä näkyikin, että Tampa Bayn raskastekoiset puolustajat olivat jatkuvasti pulassa.

Lehkonen ei ole kuitenkaan valmis liputtamaan Tampa Bayta ulos mestaruustaistosta.

– Tampalta on löytynyt vuodesta toiseen kaikenlaisia konnankoukkuja, millä saavat pelistä kiinni. Heidän täytyy kuitenkin löytää energiaa. Osalla Tampan pelaajista oli luovuttaneen näköistä olemusta, Lehkonen toteaa.

Finaalisarja jatkuu Tampa Bayn kotiyleisön edessä Suomen aikaa varhain tiistaina.

– Nyt kotiyleisön edessä tullaan näkemään vihainen Tampa, mutta saavatko he jalat toimimaan? Se on mielestäni isoin kysymysmerkki, Lehkonen päättää.

Stanley Cupin 3. finaali Tampa Bay – Colorado Avalanche suorana TV2:ssa ja Areenassa kello 3.00 tiistaina 21.6.

Lue lisää:

.
.