Hyppää sisältöön

Kohusprintteri Sha'Carri Richardson jäi Yhdysvaltain mestaruuskisoissa sijalle 23 – marssi haastattelupisteen ohi pikavauhtia

Yhdysvaltain karsintasysteemi yleisurheilun arvokisoihin ei kumartele edes lajin kansainvälisille supertähdille. Maan mestaruuskisojen avauspäivänä nähtiin jo yksi jättiyllätys.

Pari viikkoa sitten ajan 10,85 juossut Sha’Carri Richardson jäi lähes puolen sekunnin päähän kauden parhaastaan Yhdysvaltain MM-karsintojen 100 metrin alkuerissä. Kuva: Getty Images

EUGENE. Yhdysvaltain yleisurheilumestaruuskisojen ensimmäinen päivä tarjosi jymy-yllätyksen, kun maailmantilaston viitonen Sha'Carri Richardson jäi naisten satasella alkueriin. Kokonaistuloksissa Richardsonin aika 11,31 riitti vasta sijaan 23.

22-vuotias Richardson jäi ennätyksestään 10,72 miltei kuusi sekunnin kymmenystä. Välieriin eteni 16 juoksijaa, joista alkuerien nopein oli Aleia Hobbs ajalla 10,88.

Se, mistä Richardsonin vaisu veto johtui, jäi mysteeriksi, sillä juoksija paineli median haastattelupisteen ohi vastaamatta yhteenkään kysymykseen.

Richardsonin suoritus oli jättiyllätys, sillä hän on vajaa kaksi viikkoa aikaisemmin juossut tämän kauden maailmantilaston viidenneksi parhaan ajan 10,85.

Vuosi sitten Richardson nousi yhdeksi ennakkosuosikeista Tokion olympialaisten alla, kun hän kellotti jo alkukaudesta huippuajan 10,72. Hän voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat ja lunasti paikan Tokion olympialaisten 100 metrille ja pikaviestiin.

Richardsonin antamasta dopingnäytteestä löytyi kuitenkin jäämiä kannabiksesta, joten hänen karsintasuorituksensa mitätöitiin, minkä vuoksi myös olympiapaikka lipesi juoksijan käsistä. Richardson sai kärystään 30 päivän kilpailukiellon.

Armoton kilpailu MM-kisapaikoista

Yhdysvaltain mestaruuskisat käydään juhannusviikonvaihteessa Eugenen ikonisella Hayward Fieldillä. Samalla stadionilla kilpaillaan 15.–24. heinäkuuta yleisurheilun MM-kilpailut. Yleisurheilukulttuuristaan tunnettu oregonilaiskaupunki on MM-historian ensimmäinen yhdysvaltalainen kisaisäntä.

Maailman parhaan yleisurheilumaan tapa karsia arvokisapaikoista on armoton. Jokaisessa lajissa edustuspaikkoja on kolme, ja ne jaetaan aina Yhdysvaltain mestaruuskisojen perusteella.

Hallitsevat maailmanmestarit sekä viime kauden Timanttiliigan kokonaiskilpailun voittajat saavat kuitenkin villin kortin MM-kisoihin, joten joissain lajissa yhdysvaltalaisia voi olla mukana neljä.

Esimerkiksi miesten satasen hallitseva maailmanmestari Christian Coleman on jo varmistanut paikkansa MM-kisoissa. Hän kamppailee silti maansa mestaruudesta, ja etenikin ongelmitta välieriin ajalla 10,08.

Viime kesänä olympiahopeaa satasella napannut Fred Kerley oli huimassa ennätysvireessä jo Yhdysvaltain mestaruuskisojen alkuerissä. Kuva: Andy Lyons / Getty Images

Miesten alkuerissä nähtiin harvinaista ylivoimaa, kun viime kesän olympiahopeamitalisti Fred Kerley rullasi kevyen näköisesti ennätykseensä ja maailman kärkiaikaan 9,83. Satasen välierät ja finaalit käydään lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Karsinnat tuottavat vaikeuksia huipuillekin

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että joku supertähti jää ilman arvokisapaikkaa Yhdysvaltain MM- tai olympiakarsinnoissa.

Kolme ruksia naisten pituusfinaalissa koituivat torstai-iltana olympiafinalisti Tara Davisin kohtaloksi. Davis ponkaisi viime vuonna koko kauden toiseksi parhaan tuloksen 714, mutta tällä kertaa hän jäi ilman arvokisapaikkaa.

Viime vuoden olympiakarsintojen isoin yllätys oli 800 metrin hallitsevan maailmanmestarin Donavan Brazierin hyytyminen kahdeksanneksi. Tällä kertaa Brazierin ei tarvitse murehtia MM-kisapaikan hankkimisesta, sillä Dohan vuoden 2019 MM-kisojen mestarina hän pääsee MM-kotikisoihin villillä kortilla.

Vuonna 2016 kauden kärkitulosta hallussaan pitänyt pika-aituri Kendra Harrison jäi Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa ilman edustuspaikkaa Rion olympialaisissa. Vain viikkoja myöhemmin hän juoksi 100 metrin aitojen yhä voimassa olevan maailmanennätyksen 12,20.

Ratakierroksen aituri Sydney McLaughlin on ennakkosuosikki heinäkuisiin MM-kisoihin, mutta ensin hänen täytyy varmistaa paikkansa Yhdysvaltain joukkueessa. Kuva: Getty Images

Tämänvuotisten kisojen avauspäivänä 400 metrin aitojen maailmanennätysnainen Sydney McLaughlin ja 800 metrin olympiavoittaja Athing Mu etenivät voimiaan säästellen välieriin. Kolmen juoksun karsintaurakka herättää olympiasankareissakin nöyrää kunnioitusta.

Historian saatossa on nähty niin monta romahdusta, etteivät selkeät ennakkosuosikitkaan vielä uskalla juuri puhua MM-kisoista.

– Olen innoissani, että MM-kisat järjestetään täällä Haywardilla. Nyt ajattelen kuitenkin vain välieriä ja sen jälkeen finaalia. Minun pitää ensin päästä joukkueeseen ennen kuin voin miettiä MM-kisoja, McLaughlin kertoi hymyillen.

Päivitetty 21.30: Korjattu juttuun, että USA:lla voi olla maksimissaan neljä edustajaa, ei viisi, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Lue myös:

.
.