Hyppää sisältöön

Valtteri Bottaksen tallikaverin raju ulosajo säikäytti – asiantuntija kertoo, mitkä asiat vaikuttivat hurjaan kolariin

Jukka Mildhin mukaan avauskierroksen kolarikohta on yksi F1-sarjan haastavimmista ensimmäisistä kaarteista. Avausvoittonsa ottanut Carlos Sainz teki lopputuloksen kannalta tärkeän ratkaisun.

Guanyu Zhoun Alfa Romeo -auto paiskautui ylösalaisin kohti rengasvallia ja metalliaitaa. Kuljettaja selvisi tilanteesta kuitenkin ehjin nahoin. Kuva: XPB Images / AOP

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sunnuntaina ajettu Silverstonen GP oli urheilullisesti kauden toistaiseksi mielenkiintoisin ja jännittävin kilpailu. Etenkin kisan lopussa nähtiin kovaa kilvanajoa, kun Ferrarin Charles Leclerc, Mercedeksen Lewis Hamilton ja Red Bullin Sergio Perez kamppailivat kahdesta palkintokorokesijoituksesta.

Leclerc taisteli urhoollisesti vanhoilla kovilla renkailla uusilla pehmeillä rengasseoksilla ajaneita Pereziä ja Hamiltonia vastaan. Sijoitukset vaihtuivat tämän tästä. Se oli kilvanajoa parhaimmillaan.

Uransa ensimmäiseen voittoon ajoi Ferrarin espanjalaiskuljettaja Carlos Sainz, 27, joka hyötyi lopun turva-autosta. Perez oli toinen, Hamilton kolmas ja Leclerc neljäs. Alfa Romeon Valtteri Bottaksen kisa päättyi keskeytykseen.

Kilpailun puhuttavin tilanne oli kuitenkin Alfa Romeon Guanyu Zhoun pelottavan näköinen ulosajo. Yle Urheilun Jukka Mildh analysoi kauden kymmenennen kisaviikonlopun tapahtumat.

Carlos Sainz (kesk.) pääsi juhlimaan avausvoittoaan. Sergio Perez (vas.) oli toinen ja Lewis Hamilton kolmas. Kuva: Getty Images

Mihin kisa ratkesi?

Mildhin mukaan kilpailun voitto ratkesi Sainzin oma-aloitteisuuteen. Paalulta lähtenyt espanjalainen piti uusintastartin jälkeen ykkössijansa.

Vähän myöhemmin Sainz lipsautti ajovirheen takia nurmikolle. Red Bullin Max Verstappen hyödynsi virheen ja nousi toiseksi.

Verstappenilla oli kuitenkin autonsa kanssa ongelmia ja Sainz palasi johtopaikalle. Ensimmäisen varikkostopin jälkeen tallikaveri Leclerc meni kuitenkin Sainzin ohi ja näytti ajavan voittoon.

Esteban Oconin pääsuoralle hyytymä Alpine-auto toi radalle kuitenkin turva-auton kierroksella 39. Toisena ollut Sainz reagoi tähän ja hän sai uudet pehmeät renkaat.

– Sainz oli hyvin periksiantamaton. Hän opponoi tallin päätöksiä vastaan ja käytti tervettä järkeä. Hän sai, mitä halusi. Sainz sai käännettyä Leclerciä vastaan käydyn tallin sisäisen kamppailun edukseen.

Sen sijaan kärjessä ollutta Leclerciä Ferrari ei ottanut varikolle. Mainiosti ajanut monacolainen kärsi jälleen epäonnesta.

– Ferrari oli erittäin hidas päätöksissään. He yrittivät taktikoida liikaakin Leclercin hyväksi, mutta se ei onnistunut. Jotenkin luovuus puuttui. Ferrari oli silti ainut talli, jolla oli kärjessä kaksi autoa pelissä mukana.

Guanyu Zhoun auto pyörähti pelottavan näköisesti ylösalaisin. Kuva: Getty Images

Mistä puhutaan?

Ylivoimaisesti puhuttavin tapahtuma oli Alfa Romeon Zhoun raju onnettomuus avauskierroksella. Tilanne sai alkunsa Mercedeksen George Russellin ja AlphaTaurin Pierre Gaslyn osumasta. Sivullisen Zhoun auto ikään kuin kimposi ja lensi kovassa vauhdissa ylösalaisin rengasvallin yli metalliaitaan.

Kyseisessä kohdassa olleet kameramiehet olivat pelottavan lähellä joutua Zhoun auton alle. He ja kiinalaiskuljettaja selvisivät vaarallisesta tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.

Lääkärintarkistuksessa käynyt Zhou nähtiin kisan jälkeen varikolla hyvässä voinnissa.

– Kun auto lentää rengasvallien yli aitaan, se on hyvin poikkeuksellista nykypäivänä. On hienoa, että hän selvisi tilanteesta ehjin nahoin. Uskon, että tilanne nousee puheenaiheeksi FIAn, F1-sarjan, tallin ja kuljettajien kokouksissa.

Zhoun, Russellin ja Gaslyn lisäksi myös Ocon ja Williamsin Alexander Albon olivat rajussa kolarissa osallisina. Russell arveli kolarin syyksi kuljettajien toisistaan poikkeavat rengasseokset.

– Startin lähtökiihtyvyys oli sekalainen. Silverstonen ykkösmutka on F1-sarjan nopeimpia ensimmäisiä kaarteita. Siihen ei jarruteta samalla tavalla kuin normaalisti. Kun tilanne eskaloituu, tulee osumia.

Loistavasti ajanut Lewis Hamilton oli välillä kisan kärjessä. Kuva: Getty Images

Kuka yllätti?

Mildhin mukaan viikonlopun kovin onnistuja tai yllättäjä oli Mercedes. Viitosruudusta lähtenyt Lewis Hamilton oli kisassa erittäin hyvässä vauhdissa.

Seitsenkertainen maailmanmestari pystyi jopa vastaamaan Ferrari-kaksikon vauhtiin kisan alussa. Hän myös johti kilpailua ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

– Mersu näytti toimivan todella hyvin kilpailussa. Tapa, millä Hamilton pystyi ajamaan autoa, oli huippuonnistuminen. Jatkon kannalta merkittävää on se, että Mercedeksen kehityspaketti toimi ensimmäistä kertaa. Se, että Hamilton ajaa vakavalla otteella ja hyvällä mielialalla, tekee hyvää kisojen kannalta.

Ferrarin Charles Leclerc näytti jo ajavan voittoon, mutta Esteban Ocon ja turva-auto puuttuivat peliin. Kuva: Formula 1 via Getty Images

Entä Bottas?

Bottaksen viikonloppua voisi luonnehtia näkymättömäksi. Hän ei ollut oikein missään tilanteessa mukana.

Suomalaisen kisa päättyi ennen puolta väliä keskeytykseen. Bottaksen kannalta hieman huolestuttavaa on se, että hän hävisi aika-ajoissa kolmatta kertaa peräkkäin tallikaverilleen Zhoulle. Joskin aika-ajo ajettiin vesisateessa, mistä Bottas kärsi toisen osion loppupuolella.

– Oli taas vastoinkäymisten viikonloppu. Jos aika-ajoissa olisi ollut hyvä keli, uskon, että Alfa Romeo olisi ollut hyvä auto.

Mildh nimeää Alfa Romeon viikonlopun pettymykseksi, vaikkakin aika-ajovauhti jäi piippuun sadekelin takia. Zhou oli aika-ajoissa yhdeksäs.

– Näen hyvänä asiana sen, että Zhoun vauhti kiihtyy koko ajan. Autossa on paljon potentiaalia.

Lue myös:

.
.