Hyppää sisältöön

"Ennustettu katastrofi" – Norja putosi yllättäen jatkopeleistä jalkapallon EM-kisoissa, unohti ratkaisevalla hetkellä vaarallisen pelaajan

Itävalta eteni jatkoon voittaessaan Norjan 1–0-lukemin. Toisessa ottelussa Englanti iski viisi maalia Pohjois-Irlannin verkkoon, mutta se ei pohjoisirlantilaisten juhlia himmentänyt.

A-lohko AUT - NOR | Maali 1 - 0
A-lohko AUT - NOR | Maali 1 - 0

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jalkapallon EM-kisojen jokainen ottelu nähdään Ylen kanavilla. Kisapelit, taustatarinat, uutiset ja kohokohtaklipit löydät Ylen kisasivuilta.

EM-kisoissa surkeasti suoriutunut Norja putosi jatkosta, kun Itävalta varmisti jatkopaikan 1–0-voitollaan. A-lohkon toisessa ottelussa Englanti höykytti Pohjois-Irlantia 5–0-lukemin.

Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas uskoo, että Norjan joukkueessa ollaan pettyneitä. Ennen turnausta arvioitiin, että Norja pystyisi etenemään jopa pudotuspeleissä pitkälle.

– Iso pettymys kaiken kaikkiaan. Kun mietitään Norjan hyökkäyskalustoa tai muitakin pelipaikkoja, siitä saatiin aika vähän irti, Kunnas sanoi selostamossa.

Kunnas oli oikeassa, sillä Norjassa aloitettiin iso ryöpytys heti ottelun päätyttyä. Norja oli jo taipunut aiemmin Englannille historiallisen rumasti 0–8.

– Olen todella pahoillani Norjan pelaajien puolesta. En ole koskaan törmännyt valmentajaan, joka on tuhonnut yhtä paljon joukkueen potentiaalia kuin nyt on nähty. Ennustettu katastrofi, NRK:n asiantuntija Carl–Erik Torp tylytti (siirryt toiseen palveluun) Norjan ruotsalaisvalmentajaa Martin Sjögreniä.

Sjögrenin sopimusta jatkettiin viime syksynä ensi vuoden MM-kisoihin asti, mutta Norjassa puheet Sjögrenin pestin ennenaikaisesta päättymisestä ovat kiihtyneet.

– Norja näyttäytyi haaleana versiona itsestään. Syynä on valmentaja ja hänen systeeminsä, Torp sanoi.

Sjögren valmensi Norjaa vuoden 2017 EM-kisoissa, jolloin joukkue palasi kotiin ilman yhtäkään tehtyä maalia ja kolme tappiota niskassaan. Vuoden 2019 MM-kisoissa Norja putosi puolivälierissä Englannille.

Itävallan Laura Feiersinger (vas.), Verena Hanshaw ja Sarah Zadrazil juhlivat jatkopaikkaa. Kuva: UEFA / Getty Images

Itävalta upotti 1–0-johtomaalin kymmenen minuuttia ennen taukoa. Verena Hanshaw potkaisi alakierteisen pallon Norjan rangaistusalueelle ja Nicole Billa nikkasi tarkan puskun maalin oikeaan alakulmaan.

Asiantuntija Kunnaksen mukaan Billa pääsi liian helposti puskemaan pallon maaliin, vaikka rangaistusalueella ei ollut muita Itävallan pelaajia.

– Loistava keskitys – siitä oli mukava puskea. Itävalta riisti pallon hyvin, mutta Norja unohti vaarallisen pelaajan, eikä kukaan saanut kontaktia Billaan, Kunnas arvioi.

Hänen mukaansa Norja ei pystynyt kovinkaan hyvin puolustamaan Itävallan hyökkäyspeliä, vaikka ottelun ainut maali nähtiin ensimmäisellä jaksolla. Lisäksi Norja ei itse päässyt vaarallisiin maalipaikkoihin.

– Itävalta puolusti todella laadukkaasti estäen Norjan etenemiset.

Toinen jakso eteni verkkaisesti, eikä maaleja enää nähty. Lähimpänä kävi Itävallan Lisa Makas, jonka laukauksen norjalaismaalivahti Guro Pettersen kuitenkin torjui. Norjalla ei ollut yhtäkään laukausta maalia kohti ennnen 88. peliminuuttia.

Englanti jatkaa puhtaalla pelillä

Perjantai-illan toisessa ottelussa nähtiin Englannin upeat maalit ja Pohjois-Irlannin joukkueen juhlat kannattajiensa edessä.

Pohjois-Irlanti kamppaili tasatilanteessa ottelun 40. minuutille, mutta sitten joukkueelta loppui puhti.

Ensin Fran Kirby upotti tyylikkään kaukolaukauksen maalin yläkulmaan. Sen jälkeen Beth Mead pääsi asettelemaan palloa rangaistusalueella ennen varmaa viimeistelyä. Tauolla tilanne 2–0.

Toisen jakson Englanti aloitti terävästi, kun Alessia Russo sai vapaasti puskea pallon maaliin. Viisi minuuttia myöhemmin Pohjois-Irlannin pakki ei seurannut muuta puolustuslinjaa. Russo pääsi hienon pyörähdyksen jälkeen iskemään pallon alakulmaan.

Ottelun viimeinen niitti tuli 76. peliminuutilla, kun keskuspuolustaja Kelsie Burrows ohjasi pallon omaan maaliin. Loppulukemat Englannille 5–0.

Katso Pohjois-Irlanti–Englanti-ottelun maalikooste alla olevalta videolta.

Katso maalikooste klikkaamalla kuvaa.

Ottelun lopuksi Pohjois-Irlannin pelaajat kiittivät hienolla tavalla paikan päällä olleita kannattajiaan. He menivät juhlimaan faniensa kanssa päätykatsomon luokse, vaikka joukkue päätti kisat maalierolla 1–11.

Katso pohjoisirlantilaisten juhlaa klikkaamalla kuvaa.

Kuka tekee ottelun avausmaalin ja millä minuutilla? Veikkaa jokaisen EM-kisojen ottelun avausmaalintekijää Futistietäjässä. Lähimmäksi oikein veikkanneelle palkinnoksi tekniikkapallo.

Lue myös:

Nähdäänkö EM-finaalissa suomalaisväriä? Kaiken kokenut tuomarilegenda kertoo, miksi Lina Lehtovaara menestyy ja millaista on viheltää arvokisoissa

Altavastaajat asettaneet mestarisuosikit tiukoille – EM-kisoissa riittää vielä jännitettävää, jäävätkö Hollanti ja Ruotsi alkulohkoon?

Pikkukylästä tulee Suomen mestareita kuin sieniä sateella – Helmareiden Emmi Alanen on poikkeus, joka laittoi Petra Ollinkin itkemään

Ranskan surkeaa peliesitystä synkisti tähtihyökkääjän loukkaantuminen – heikko rangaistuspotku kiteytti vaisun illan