Hyppää sisältöön

Ella Junnila, 23, sai poikaystäväänsä koskevan törkeän viestin – avautuu kammottavasta tunteesta: "Minun rakkaisiin ei saa koskea"

Väärin urheiltu! -sarjassa urheilijat kertovat saamastaan kansalaispalautteesta, joka voi olla välillä todella rajuakin. Kokemuksiaan jakavat Ella Junnila, Elmo Lakka, Joonas Rinne, Kristiina Mäkelä ja Mikko Paavola.

Väärin urheiltu! Ella Junnila sai poikaystäväänsä koskevan törkeän viestin
Väärin urheiltu! Ella Junnila sai poikaystäväänsä koskevan törkeän viestin

Yleisurheilijat saavat usein palautetta muistakin asioista kuin urheiluun liittyvistä. Kesän aikana Ylen Väärin urheiltu! -videosarjassa suomalaiset huippu-urheilijat ovat kertoneet, millaista palautetta he saavat.

Korkeushyppytähti Ella Junnila, 23, kertoo, että aina palaute ei koske häntä itseään. Junnila muistelee juttusarjassa ensimmäistä törkypalautetta, jonka hän on saanut.

Junnila lukee palautteen videolla ääneen. Se kuuluu seuraavasti: "Heivaa se poikakaveri huitsin nevadaan. Jos hän on valmennustiimissä mukana, niin tulosta ei synny. Ja sun maksimitulos oli Kuortaneella".

Videon Junnilan saamasta palautteesta voi katsoa tämän jutun pääkuvan kohdalta.

Ella Junnilan puoliso Mikko Rummukainen on jo pitkään ollut mukana Junnilan valmennuksessa.

Palaute on vuodelta 2018. Samana kesänä Junnila debytoi aikuisten EM-kisoissa Berliinissä. Sama henkilö antoi uudelleen "palautetta" EM-kisojen yhteydessä.

"Heivaa se poikakaveri valmennushommista, niin sitten voit pärjätä. Tuo on sun taso ja siitä et nouse", palaute kuului.

Junnila kertoo, miltä läheiseen ihmiseen kohdistunut palaute tuntuu.

– Siedän hyvin sitä, että minun urheilemistani kritisoidaan. Se on minun ammattini ja sitä saa kritisoida, Junnila aloittaa.

– Tuntuu ihan todella pahalta, että mennään minulle läheisiin ihmisiin. Siitä tulee tosi voimaton olo, että niihin minun rakkaisiin kosketaan. Niihin ei saa koskea, Junnila sanoo.

Junnila on mukana myös tämän vuoden EM-kisoissa Münchenissä. Hän aloittaa urakkansa korkeuskarsinnassa perjantaina kello 11.05.

Katso neljä muuta Väärin urheiltu! -juttusarjan osaa alla olevilta videoilta. Loput osat löytyvät Yle Urheilun Instagramista (siirryt toiseen palveluun).

Videot on toimittanut Petra Manner ja kuvannut sekä leikannut Jani Mattsson.

Elmo Lakalle tuli lytätty olo SE-juoksun jälkeen

Kun pika-aituri Elmo Lakka rikkoi liki 40 vuotta kestäneen Suomen ennätyksen, ei huomio hänen yllätyksekseen kohdistunut itse suoritukseen, vaan hänen hiilikuitupiikkareihinsa. Lakalle jopa todettiin, ettei olisi pystynyt siihen ilman juoksukenkiään.

"Hyi hävetkää" huusi otsikko, kun Joonas Rinne voitti ensimmäisen Kalevan kisojen mestaruutensa

Kun Joonas Rinne voitti ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa ja mestaruutensa 1 500 metrillä, jäi voittoaika vaatimattomaksi. Taktiikkajuoksu ei maistunut kaikille katsojille tai medialle, ja se kirvoitti kovaakin palautetta.

Ulkonäön arvostelu saa Kristiina Mäkelän näkemään punaista

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä saa kommenttia laidasta laitaan. Mäkelää ei haittaa tuloksien arvostelu, mutta ulkonäköön kohdistuva arvostelu häntä harmittaa.

Katsoja olisi omasta mielestään tiennyt asiat paremmin kuin Mikko Paavolan valmentaja

Katsomovalmentajat tietävät parhaiten, ainakin omasta mielestään. Erään katsojan mielestä hän olisi pystynyt antamaan parempia ohjeita seiväshyppääjä Mikko Paavolalle kuin Paavolan valmentaja.

Lue myös:

Välierässä huikean Suomen ennätyksen juossut Viivi Lehikoinen saattaa saada EM-finaaliin salaisen aseen – "Sopii varmasti suomalaisille"

Wilma Murron äiti huomasi tyttäressään tuttuja eleitä ja tajusi mitä oli tulossa – jopa kansainväliset supertähdet hehkuttavat suomalaista

Tajusitko kultahuuman keskellä, kuinka kovan tuloksen Wilma Murto tuli tehneeksi? Kaikkien aikojen tilastossa edellä enää Aki Parviainen