Hyppää sisältöön

Miksi venäläiset saavat kilpailla Jyväskylän MM-rallissa? Kilpailunjohtajalta kova väite lajin kulisseista ja piikki Suomen hallitukselle

Jyväskylän MM-rallin kilpailunjohtajan Kai Tarkiaisen mukaan venäläisten kilpailemisen estäminen saattaisi johtaa kisan sulkemiseen MM-sarjasta.

Kai Tarkiainen on toiminut pitkään Jyväskylän MM-rallin kilpailunjohtajana. Kuva: Tomi Hänninen

Kaiken Jyväskylän MM-rallista löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

Ennen Jyväskylän MM-rallia on puhuttanut paljon venäläisten osallistuminen kilpailuun. Venäjä käy parhaillaan sotaa Ukrainaa vastaan. Monessa urheilulajissa venäläiset on suljettu kilpailutoiminnan ulkopuolelle, mutta yksilölajeissa on nähty venäläisiä kilpailemassa ilman kansallistunnuksiakin.

Jyväskylän MM-rallissa on mukana kolme venäläistä: Nikolai Grjazin ja hänen kartanlukijansa Konstantin Aleksandrov sekä kuljettajana Vitali Antonov. Grjazin ja Aleksandrov kilpailevat WRC2-luokassa. Antonov on RC5-luokassa.

Jyväskylän MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen otti vahvasti kantaa tilanteeseen Ylen ralli-illassa tiistai-iltana.

– Kansainvälisissä ralleissa ja autourheilutapahtumissa (Kansainvälinen autoliitto) FIA saa päättää, ketkä ajavat. Emme nykyisin ota vastaan ilmoittautumisia, vaan FIA lähettää listan, ketkä ovat tulossa meille. Kansallinen lajiliitto AKK päätti jo maaliskuussa, että venäläisiä ja valkovenäläisiä ei päästetä osallistumaan Suomessa autourheilutapahtumiin, Tarkiainen muistutti puheenvuoronsa alkuun.

Tarkiaisen mukaan kisajärjestäjät eivät voi siis mitään venäläiskuljettajien osallistumiselle.

– Ehkä olisimme voineet estää ja sanoa, että ette tule. Meille olisi ehkä lyöty joku sanktio. Olen voinut kuulla huhuja maailmalta, kun asioista on keskusteltu jossain. On ilmoitettu aika suoraan, että voitte katsoa hommia muualta ja tämä ralli ei ole enää tässä sarjassa mukana, Tarkiainen totesi.

Suomessa asia on kuohuttanut etenkin siksi, että edellisessä MM-rallissa Virossa ei sallittu venäläisten kilpailemista.

Silloin Viron sisäministeriö eväsi Grjazinin sekä Aleksandrovin maahantulon.

– Siellä ei ollut hallitus kesälomalla siihen aikaan, niin he saivat jonkun päätöksen aikaan, Tarkiainen päätti.

Venäläiset ja valkovenäläiset kuljettajat ovat ajaneet kansainvälisissä rallikilpailuissa ilman kansallistunnuksia.

– He ovat kirjoittaneet FIA:lle sitoumuksen, jossa kieltävät suurin piirtein oman olemassaolonsa. Se on aika tiukka paperi, jossa heillä on nimet alla. Sitoumuksessa on käsitelty myös historialliset tunnukset, kuten kaksipäiset kotkat. Kilpailuissa venäläiset ajavat ilman lipputunnuksia autoissa ja niin edespäin, Tarkiainen totesi.

Jyväskylän MM-rallin pääsponsoreihin kuuluva Secto Automotive julkaisi aiemmin kannanottonsa venäläisten kisaamiseen. Yrityksen mukaan venäläisten ei kuuluisi ajaa Suomessa. Secton mukaan tilanne on yritykselle äärimmäisen kiusallinen. Secton logoa ei nähdä venäläiskilpailijoiden autoissa.

Secton tiedotteen jälkeen myös Jyväskylän MM-ralliorganisaatio julkaisi oman tiedotteensa. MM-ralliorganisaatio kertoi, että rallin järjestäjä AKK Sports Finland ei salli Venäjän ja Valko-Venäjän kansallislippujen käyttöä kilpailussa. Linjaus koski nyt myös yleisöä.

Aiemmin tiistaina Tarkiainen kertoi Yle Jyväskylälle, että hän on ollut huolestunut ja vihainen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

– On siinäkin mielessä ikävää, että tulee viestejä ja ne alkaa pikku hiljaa kohdistua henkilöön ja oltaisiin suurin piirtein syyllisiä koko sotaan. Tällaistahan tämä on, jos on asettunut tällaiseen virkaan, Tarkiainen sanoi.

Varsinaisia uhkauksia kilpailunjohtaja ei ole saanut.

– Sanotaan näin, että ikäviä viestejä on tullut, Tarkiainen totesi.

Venäläisosallistujista nimekkäimmät ovat Grjazin ja Aleksandrov. He voittivat Sardiniassa WRC2-luokan ja olivat koko kilpailun lopputuloksissa kahdeksansia. Kroatiassa tuli WRC2-luokassa neljäs sija ja Monte Carlossa kolmostila. Kummassakin kilpailussa Grjazin oli kokonaislopputuloksissa kymmenes.

Lue lisää:

.
.