Hyppää sisältöön

Unkarilainen Sara Mihalik meloi Suomelle MM-pronssia hylkäyksestä huolimatta – mitali varmistui protestirumban jälkeen: "Aikamoinen show siinä oli"

Suomea edustava ratameloja Sara Mihalik toi MM-pronssia 5 000 metrin matkalla Halifaxin MM-kisoissa sunnuntaina. Unkarilaisen Mihalikin edustusoikeus Suomen maajoukkueeseen tuli voimaan tammikuussa.

Sara Mihalik toi Suomelle MM-pronssia 5 000 metrillä. Kuva: Balint Czucz / canoephotography.com (ICF)

Suomea edustava unkarilaistaustainen Sara Mihalik voitti Kanadan Halifaxissa ratamelonnan MM-pronssia aikaisin maanantaiaamuna Suomen aikaa.

Mihalikin 5 000 metrin kilpailussa voittama mitali tuli vahvan suorituksen jälkeen, joka oli lähellä kantaa myös voittokamppailuun saakka. Ainoastaan yksi epäonninen kaatuminen vei 26-vuotiaalta mahdollisuuden kultamitalitaistoon Mihalikin melottua tätä ennen koko matkan osana kilpailun kolmen hengen kärkiryhmää.

Voittoon meloi lopulta Unkarin Emese Kohalmi ja hopealle Saksan Jule Hake.

Suomen viimeisin MM-mitali ratamelonnassa ennen Mihalikin suoritusta oli vuodelta 2013, jolloin Anne Rikala meloi myös 5 000 metrin K1-matkalla pronssia.

Mihalikin mitali ei irronnut helpolla, sillä tuomaristo yritti virheellisesti liputtaa hänet ulos kilpailun aikana. Syynä oli tuomariston tekemä tulkinta juuri Mihalikin kaatumistilanteesta toisen kanto-osuuden jälkeen.

Mihalikille annettiin niin sanottu "knock-out" -hylkäystuomio, joka on voimassa pitkillä matkoilla, joissa on yli 10 osallistujaa. Jokaisen kierroksen viimeinen meloja liputetaan säännön mukaan pois pelistä. Mihalik oli kuitenkin kaatuessaan kilpailun kärkisijalla.

Suomen maajoukkue joutui tekemään kaksi protestia ja lopulta valituksen Kansainvälisen kanoottiliiton ICF:n ratakomitealle tuomariston päätöksestä ennen kuin Mihalikin pronssi varmistui.

– Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta aikamoinen show siinä oli. Saimme virallisen päätöksen Saran mitalin säilymisestä 3,5 tuntia kilpailun päättymisen jälkeen, Suomen ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen kuvailee Yle Urheilulle puhelimitse Kanadasta.

Tuomariston tulkinta hämmensi

Halifaxin MM-kisoihin oli tuotu perinteiselle 5 000 metrin matkalle uusi kilpailuformaatti. Matkalle on lisätty kaksi erillistä kajakin kantomatkaa, joilla melojat kantavat 12-kiloista kilpakajakkiaan.

Pitkäsen mukaan formaattia oli ennätetty testaamaan vain yhdessä maailmancupin kilpailussa ennen MM-kisoja. Pitkänen uskoo, että ratamelontaa ja maratonmelontaa yhdistävä formaatti tulee vielä elämään ennen lopullista muotoaan.

Kansainvälisen kanoottiliiton toiveissa on ollut, että formaatti toisi mielenkiintoisia pitkän matkan kilpailuja, haasteita kilpailijoille ja yllättäviä käänteitä.

– Jos tavoitteena on saada noita yllättäviä käänteitä ja ennalta-arvaamattomia lopputuloksia, niin silloin formaatti on kyllä oikein hyvä, Pitkänen naurahtaa kilpailun jälkeisenä aamuna.

Mihalikin kaatumistilanne tuli inhottavaan paikkaan, sillä johtoasemassa ollut suomalainen kaatui kisan puolivälissä yrittäessään laskeutua takaisin kajakkiinsa kanto-osuudelta. Mihalikin takana olleen Saksan Haken kajakki töytäisi Suomen edustajan kilpavälinettä, mikä horjautti tämän pikaiselle pulahdukselle.

Tuomaristo tulkitsi tämän kanto- ja kaatumistilanteen sysänneen suomalaisen kierroksen viimeiseksi ja näin ollen pudotussäännön alaiseksi. Mihalik kuitenkin itse päätti meloa maaliin saakka, koska koki tuomariston liputuksen epäoikeudenmukaiseksi.

– Kysyin kilpailun tuomarilta kilpailun aikana, että miksi minut on liputettu ulos. Vastaus oli, että minut oli pudotettu pois. Olin varma, etten olisi tullut pudotetuksi, kun olin kärkiryhmässä, joten jatkoin vain melomista maaliin asti ja se kannatti, Mihalik itse kertasi tapahtunutta Suomen tiedotteessa.

Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen kertoo MM-melonnan tuomariston tulkinnasta ja Suomen protestien kulusta.

Unkarilainen, joka edustaa Suomea

Mihalikille Suomi on toinen edustusmaa kansainvälisellä tasolla. Unkarissa syntynyt ja uransa kansainvälisellä tasolla aloittanut Mihalik ei ole vielä Suomen kansalainen, vaikka edustaa Suomen maajoukkuetta. Hän on ennättänyt kantaa suomalaisten värejä kahdessa maailmancupin kilpailussa ja käynyt kaikki kansalliset karsintakilpailut läpi.

Mihalik pääsi hymyilemään MM-mitali kaulassa 3,5 tunnin protestiväännön jälkeen. Kuva: Suomen Melonta- ja Soutuliitto

– Saran edustusoikeuden vaihdos Unkarista Suomeen tapahtui loppuvuodesta 2021 ja astui voimaan tämän vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen. Hän ei ole vuoden 2019 jälkeen edustanut Unkaria kansainvälisesti, hänen uransa oltuaan katkolla tuolloin, Pitkänen pohjustaa.

– Kun hän erinäisten vaikeuksiensa jälkeen päätti panostaa jälleen huippu-urheiluun kaikkensa, hän tiesi, että edustusmahdollisuudet Unkarin osalta olisivat aika kortilla. Siksi hän lähti etsimään niin sanotusti uutta osoitetta.

Osoite löytyi Suomesta. Mihalik edustaa tällä hetkellä suomalaisseuroista Jyväskylän Meloiloa. Hän on asunut kesän Tampereella ja harjoitellut Suomen maajoukkuemelojien kanssa Tampereen Kaukajärvellä kisakautta varten. Pitkänen kuvailee edustusoikeuksien siirtoa maiden välillä jouhevaksi.

– Jos viime vuosilta ei ole edustustapahtumia edellisen maan riveissä kansainvälisistä kilpailuista, niin siirrossa ei ole karanteenisääntöjä. Kun on kirjoilla "vastaanottavan" maan paikallisen seuran jäsenenä ja siirto on tehty kaikkien ICF:n sääntöjen mukaan, ei edes maassa asumista vaadita, Pitkänen kertoo.

Mihalikilta löytyvät Suomeen liittyen maajoukkueen edustusoikeus, seuran jäsenyys ja halu kilpailla sinivalkoisissa väreissä. Unkarilaiselle on tarkasteltu opiskelumahdollisuuksia vakituisen Suomeen muuttamisen tueksi.

– Hän kuitenkin harjoittelee kuin ammattiurheilija, ilman että kukaan maksaisi hänelle palkkaa. Siksi on tarkasteltava, miten mahdollinen opiskelupaikka tai muu vaihtoehto voisi sopia hänen urheilemiseensa, valmennuspäällikkö Pitkänen sanoo.

Lue myös:

Suomen melontatiimin molemmat kaksikot etenivät MM-välieriin

Kesälajien urheilija-apurahat myönnetty – eniten tukea jaettiin yleisurheiluun