Hyppää sisältöön

"Väärä suomalaismies" jatkoon 110 metrin aidoissa – debytantti Santeri Kuusiniemi oli ällikällä lyöty maaliviivan jälkeen: "Ihan mieletöntä!"

Suomen aiturikolmikosta Santeri Kuusiniemi eteni jatkoon, Elmo Lakka ja Ilari Manninen juoksivat vaisusti. Miesten kävelyssä Aleksi Ojala oksenteli ja jäi sijalle 11, kun Elisa Neuvonen taisteli 10:nneksi.

Santeri Kuusiniemi pinkoi jatkoon hienolla juoksulla
Santeri Kuusiniemi pinkoi jatkoon hienolla juoksulla

Yleisurheilun EM-kisat Münchenissä jatkuivat tiistain päiväjaksolla, jolloin ohjelmassa olivat muun muassa miesten 110 metrin aitojen alkuerät. Niissä mukana oli kolme suomalaista: Jyväskylän Kenttäurheilijoiden kolmikko Elmo Lakka, Ilari Manninen ja Santeri Kuusiniemi.

Edellisen kerran vastaava nähtiin vuoden 2006 EM-kisoissa Göteborgissa, kun mukana olivat Juha Sonck, Olli Talsi ja Marko Ritola.

Tavoitteissa ja odotuksissa oli, että suomalainen nähdään myös välierissä, jopa finaalissa, mutta jatkopaikan napanneen nimi oli jättiyllätys.

Santeri Kuusiniemi, 23, juoksi alkuerässään tasolleen loistavan juoksun ja heittäytyi maaliin tasaisessa rintamassa kolmantena ajalla 13,89.

Kuusiniemi lähti eräänsä tilastojen kuudentena. Hänen ennätyksensä on tänä kesänä Belgiassa juostu 13,68.

Arvokisadebytantti oli alkuerän jälkeen riemuissaan Ylen haastattelussa.

– En osaa kuvailla oikein. Ihan mieletöntä!

– Näin maaliviivalla, että ehkä neljän joukossa voi olla. Mutta ihan uskomatonta, kolmas, en tiedä, mitä sanoa, tosi jees, ihan älyttömän jees.

Kuusiniemi kertoo, ettei hirveästi jännittänyt arvokisadebyytissään, koska koki olevansa haastaja, jolla ei ole mitään menetettävää. Edes kova osuma ensimmäiseen aitaan ei vaikuttanut liiaksi.

Kuusiniemi kehui Jyväskylän harjoittelumeininkiä. Hän treenaa niin ikään EM-kisoissa juosseen Ilari Mannisen kanssa, ja ajoittain mukana on myös Elmo Lakka.

– Ilarin kanssa (Antti) Meron ryhmässä treenaaminen on lahja. Se on kääntänyt uran ihan uuteen nousuun. Vasta muutama vuosi sitten, kun tulin Meron ryhmään, minusta tuli aitajuoksija, sitä ennen juoksin sileätä.

Jutun pääkuvana olevalta videolta voit katsoa Kuusiniemen alkueräjuoksun. Alla olevalla videolla Kuusiniemen haastattelu erän jälkeen.

Santeri Kuusiniemi haastattelussa hienon alkueräjuoksun jälkeen.

Sen sijaan Elmo Lakka, 29, jäi alkueriin. Hän oli eränsä kuudes ajalla 13,78, kun erän neljä parasta etenivät jatkoon.

Samassa erässä viidenneksi juossut Norjan Vladimir Vukicevic oli ainut aikavertailun turvin kautta välieriin päässyt, ajalla 13,75.

Suoritus oli Lakalle iso pettymys. Hän lähti eräänsä tilastokakkosena. Viime kesänä pika-aitojen SE:n 13,31 juosseen Lakan kausi on ollut muutenkin nihkeä. Hän ei ole päässyt missään vaiheessa lähelle viime kauden tasoaan. Oregonin MM-kisoissa hän jäi alkueriin ajalla 13,91.

– Lähtö oli suht puhdas, ja olin mukana rintamassa. Ei ollut rytinää ja rempseyttä, mitä parhaimmillaan on, Lakka totesi STT:n mukaan.

Elmo Lakalle EM-kisoista muodostui iso pettymys nihkeän kesän jatkoksi. Kuva: Lehtikuva

Lakan toistaiseksi kauden paras 13,55 syntyi jo toukokuussa Jyväskylässä.

– Toukokuussa oli plus 11 astetta. Nyt kolme kuukautta myöhemmin olen kaksi kymmenystä hitaampi. Treeneissä tuntuu hyvältä, ja pääsen siellä lähelle ennätyksiä, Lakka ihmetteli.

Ura on jatkumassa kauden jälkeenkin, Lakka vahvisti STT:llä.

– Tossu ei ole liikahtanut tällä kaudella, mutta ei kannata laittaa kenkiä naulakkoon.

Myös Suomen kolmas kilpailija Ilari Manninen karsiutui. Hän juoksi ensimmäisessä erässä vaatimattoman ajan 14,08.

– Puhdas ja rento veto, mutta hidas. On äimistynyt olo. Heti kun varmistelee, käy näin. En kolhinut ja tuntui hyvältä, mutta yllätyin, miten olin noin hidas. Aika raskas olo, kun on aikainen aamu, Manninen summasi.

Aleksi Ojala jäi kauas hienosta MM-suorituksestaan

Nathalie Blomqvist oli naisten 1 500 metrin toisessa alkuerässä kolmanneksi viimeinen, 12:s, ajalla 4.14,90.

Kovaa alkuvauhtia lähteneen Blomqvistin voimat eivät riittäneet viimeisellä kierroksella ja hän jäi ennätyksestään reilun neljän sekunnin päähän. Finaaliin olisi vaadittu kymmenenen sekuntia kovempaa aikaa.

Alta voit katsoa Blomqvistin haastattelun.

Nathalie Blomqvistin haastattelu 1 500 metrin alkuerän jälkeen.

Kilpailua alusta asti hallinnut Espanjan Miguel Angel Lopez voitti miesten 35 kilometrin kävelyn. Hyvin kuumat olosuhteet hallinnut espanjalainen käveli ajan 2.26,49. Aiemmin Lopez oli voittanut MM- ja EM-kultaa 20 kilometrillä.

Saksalaisen yleisön suosikki, Christopher Linke otti hopeaa, uran ensimmäisen arvokisamitalin ajalla 2.29,30. Italian Matteo Giupponi oli kolmas ajalla 2.30,34.

Miguel Angel Lopez saapui voittajana maaliin. Kuva: EPA-EFE / All Over Press

Suomen Aleksi Ojala taisteli maaliin sijalle 12 ajalla 2.39,06. Takareisivaivoista jo ennen EM-kisoja kärsinyt Ojala joutui oksentelemaan matkalla, kun nesteet eivät imeytyneet. Hän jäi voittajasta reilun 12 minuutin päähän.

MM-kisoissa Ojala oli komeasti 13:s SE-ajalla 2.28.22, josta hän nyt jäi noin 11 minuuttia. Ojala kommentoi kisan jälkeen, ettei palautuminen MM-kisoista jännittänyt, mutta takareiden kunto kylläkin.

Naisten kisan voitti Kreikan Antigoni Ntrismpioti ajalla 2.47,00. Espanjalainen Raquel Gonzales oli toinen ajalla 2.49,10. Kisaa alussa johtanut Unkarin Viktoria Madarasz ylitti maaliviivan kolmantena ajassa 2.49,58.

Elisa Neuvonen ylsi kymmenenneksi loppuajalla 2.59,00. Kisa oli Neuvoselta hieno taistelu, sillä hän jäi ennätyksestään vain reilun minuutin. Neuvonen jäi voittajasta reilun 12 minuutin päähän.

Antigoni Ntrismpioti voitti EM-kultaa. Hän oli aiemmin ollut arvokisoissa parhaimmillaan neljäs, Oregonin MM-kisoissa heinäkuussa. Kuva: EPA-EFE / All Over Press

Lue lisää:

Suomalaistuomari tyrmistyi, kun päättäjät ottivat Münchenin EM-kisoissa käyttöön parhaita suosivan säännön – "Sotii kaikkea oikeudentajua vastaan"

"Aika harvassa ovat ne paikat" – Ylen asiantuntija huomasi saksalaisyleisön poikkeuksellisen käytöksen yleisurheilun EM-kisoissa

Camilla Richardssonilta hirmuveto finaalissa, jossa nähtiin harvinainen moka – "Tytöt edessä hyytyivät pahoin ja oli kiva ottaa heidät kiinni"

Maratonista tuli suomalaisille toinen toistaan rajumpi tuskien taival – takareiden napsahdus, oksentelua ja kramppeja: "Ihan katastofia"

Yleisurheilun EM-avaus toi suomalaisonnistumisia ja kyyneleitä – Saga Anderssonille ja Alisa Vainiolle karu kohtalo, kymmenottelu sai dramaattisen alun

Tämä testi erottaa jyvät akanoista – kuinka hyvin tunnistat Suomen EM-yleisurheilijoita?

Katso tästä yleisurheilun EM-kisojen ohjelma ja lähetysajat