Hyppää sisältöön

Nuoret Leijonat MM-finaaliin! Yllätysvalinnalta unelmapeli, ruotsalaispelaajan laiskuus kostautui

Nuoret Leijonat pelaa sunnuntaina loppuottelussa Kanadaa vastaan. Suomen sankariksi nousi maalivahti Juha Jatkola.

Kuva: Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue eteni MM-kisojen loppuotteluun Kanadaa vastaan Edmontonissa. Suomi kukisti välierässä Ruotsin turnauksen parhaalla pelillään 1–0.

Suomen sankariksi nousi maalille vaihdettu Juha Jatkola, joka oli torjunut turnauksessa aiemmin vain yhden ottelun. Jatkola koppasi ottelussa kaikkiaan 23 kiekkoa.

– Paikka, mihin sen nollapelin piti tulla oli varmasti tämä. Pitää nostaa hattua pelaajille. Tänään sain aika paljon apujakin heiltä. Blokkasivat laukauksia paljon ja enemmän kuin aikaisemmissa peleissä, Jatkola kehui.

Jatkola sai tietää eilen, että hän korvaa aiemmin ykkösvahtina torjuneen Leevi Meriläisen välierässä. Asiasta kertoi maalivahtivalmentaja Juha Lehtola.

– Kysyin kyllä kahdesti Lehtolalta, että mitä että? Mutta kyllä ajatukset siitä selkiytyivät.

Jatkola oli torjunut aiemmin turnauksessa ainoastaan Slovakiaa vastaan.

– Valmistauduin ihan normaalisti, en yrittänyt mitään ylimääräistä. Hyvä henkinen valmistautuminen ja olin fyysisesti valmis. Lähdin nauttimaan. Näitä ei mahdollisesti tule montaa kertaa elämässä.

Finaali pelataan sunnuntaiaamuna Suomen aikaa kello kolmelta. Suomi lähtee hakemaan ottelussa revanssia Kanadasta, sillä alkulohkon kohtaaminen meni vaahteralehtipaidoille 6–3.

Juha Jatkola torjui loistavasti Suomen maalilla. Kuva: Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

'

Viihdyttävä alku

Turnauksessa aiemmin vaikeuksissa ollut Suomi teki täyskäännöksen välieräotteluun. Suomi esitti erityisesti viisikkotasolla turnauksen parasta peliään, eikä antanut Ruotsille varsinkaan toisessa erässä mahdollisuuksia tasakentällisin.

Kamppailu alkoi viihdyttävästi. Ruotsi piti yllä kovaa tempoa, mikä sai myös Suomen luistelu- ja kamppailuvoiman esiin. Suomen kiekollinen pelaaminen jäi hieman vajaaksi, sillä Ruotsi iski kovalla paineellaan kiinni kentän jokaisella osa-alueella.

– Tämä oli meiltä paras peli tähän asti. Emme vaihtaneet taktisesti mitään. Tarkensimme, miten puolustamme suoria hyökkäyksiä ja teimme tietenkin kokoonpanoon muutoksia, päävalmentaja Antti Pennanen tiivisti.

Ruotsalaishyökkääjä hölmöili

Toisen erän alussa Ruotsi ei karvannut yhtä ahnaasti. Suomi sai kiekollisesta pelistään paremmin kiinni ja laittoi Ruotsin todella ahtaalle.

Jo erän alussa Ruotsi joutui kolmannen kerran ottelussa alivoimalle ruotsalaishyökkääjä Albert Sjöbergin laiskuuden takia. Sjöberg palasi vaihtoaitioon hyvin hitaasti, minkä takia Ruotsille tuomittiin jäähy kuudesta kenttäpelaajasta.

Suomi käytti ylivoimansa tehokkaasti suoralla hyökkäyksellä. Viimeistelyssä onnistui Kasper Puutio, joka luisteli läpiajoon ja ujutti kiekon loistavasti pelanneen Jesper Wallstedtin jalkojen välistä verkkoon.

Kuva: Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

Puution suoritus oli monella tapaa taidokas. Hän nimittäin otti Aatu Rädyn korkeaksi nousseen rystysyötön vauhdissa kädellä haltuunsa ja karkasi ruotsalaispuolustukselta.

Erän lopulla Suomi sortui kahteen jäähyyn ja Ruotsi pääsi pelaamaan yli puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimaa. Suomi kuitenkin laittoi alivoimansa niin ikään kuntoon, sillä se oli ollut aiemmin turnauksen heikointa.

Viimeinen peli yhdessä

Päätöserässä Suomelle tarjoutui useita paikkoja. Juuso Mäenpää kilautti ylärimaa, Eetu Liukas tolppaa ja Aatu Räty pääsi läpiajoon. Nuoret Leijonat ei kuitenkaan saanut kasvatettua johtoaan.

– Varmaan isoin asia oli se, että emme antaneet kauheasti maalipaikkoja vastustajalle. Se oli tärkeintä. Kolmannessa erässä meillä oli erinomaiset paikat tehdä toinen tai kolmas maali, mutta ei tehty. Huomenna sitten uusi haaste, Pennanen kommentoi.

Suomelle lisäenergiaa tuonee joukkueen yhteiset kokemukset. Vuoden 2002 ikäluokalta peruttiin alle 18-vuotiaiden kisat, minkä lisäksi U20-kisat keskeytettiin joulukuussa.

– Sitä on myös korostettu, että monesti on jäänyt kesken ja nyt on oikeasti yksi mahdollisuus täyttää se unelma. Aiomme pitää siitä kynsin ja hampain kiinni, Jatkola sanoo.

– Nyt pääsemme huipentamaan uran juniorimaajoukkueessa. Ei malta mitenkään odottaa, mutta samalla haikea fiilis, että viimeinen peli yhdessä. Emmeköhän lähde kuitenkin nauttimaan, puolustaja Topi Niemelä puolestaan sanoo.

Lue myös:

Nuorten Leijonien hullunkuriset tilastot hämmentävät – Asiantuntija povaa Ruotsin voittoa unelmavälierässä

Erityisesti yksi asia uhkaa Nuoria Leijonia mitalipeleissä – asiantuntija sättii alivoimapeliä: "Sen suhteen pitääkin olla huolissaan"

"Suomi ei saanut mitään aikaiseksi" – asiantuntija yllättyi suuresta tasoerosta Kanadaa vastaan