Hyppää sisältöön

50 vuoden takainen Münchenin kultainen puolituntinen herkistää yhä selostajalegenda Anssi Kukkosen – "Itkeä vollotin lähetyksen jälkeen"

Syyskuun kymmenes päivä vuonna 1972 on yksi Suomen urheiluhistorian merkittävimmistä. Suomalaiset villiintyivät Münchenin olympialaisten juoksumenestyksestä.

Münchenin "kultaisesta puolituntisesta" tasan 50 vuotta – palaa syyskuun 1972 tunnelmiin
Münchenin "kultaisesta puolituntisesta" tasan 50 vuotta – palaa syyskuun 1972 tunnelmiin

Münchenin 1972 kultainen puolituntinen nähdään tänään TV2:ssa klo 19.15. Sen perään esitetään myös dokumentti Lasse Virénistä.

Tänään 10. syyskuuta tulee kuluneeksi 50 vuotta yhdestä Suomen urheiluhistorian merkittävimmistä hetkistä, Münchenin "kultaisesta puolituntisesta".

Ensin Lasse Viren voitti 5 000 metrillä Münchenin olympialaisten toisen kultansa ja hetkeä myöhemmin Pekka Vasala pinkoi olympiavoittajaksi 1 500 metrillä.

Selostaja Anssi Kukkosta, 88, Münchenin legendaarisen juoksupäivän muisteleminen herkistää yhä.

– Jo viikkoa aikaisemmin, kun Viren voitti kympin, minulla oli tippa silmässä. 10. syyskuuta oli enemmänkin kuin tippa silmässä. Ihan itkeä vollotin lähetyksen jälkeen, koska olen herkkä sielu, Kukkonen kertoo nyt.

Kukkosen mukaan ilmassa toki oli ollut korkeita odotuksia. Viikkoa aikaisemmin Viren oli kaatunut ja silti voittanut kymppitonnilla olympiakultaa uudella maailmanennätysajalla.

Hirmukuntoiseksi suomalainen tiedettiin myös lyhyemmällä matkalla, sillä hän oli ennen olympiakisoja juossut maailmanennätyksen kahdella maililla ja lähelle myös 5 000 metrin maailmanennätystä.

Vasala oli yksi tonnivitosen voittajasuosikeista. Hän oli ennen olympialaisia juossut 800 metriä hämmästyttävään aikaan 1.44,5, joka jäi vain kaksi kymmenystä silloisesta maailmanennätyksestä.

– Ikuiseksi arvoitukseksi jää se, että olisiko Pekka voittanut myöskin 800 metriä Munchenissä. Mutta Pekka ei riskeerannut, vaan valitsi yhden varman ja hyvä niin. Nyt on helppo sanoa, että oli väristyksiä, että Viren ja Vasala voivat voittaa, vaikka en tietenkään ollut varma. Kyllä silloin henki oli kova ja luottamus oli suomalaisiin urheilijoihin, Kukkonen sanoo.

Anssi Kukkonen muistelee 50 vuoden takaista kultaista puolituntista.

Nykypäivänä vastaavanlainen temppu juoksulajeissa kuulostaa absurdilta.

– Olen välittänyt ja selostanut 38 suomalaista olympiakultamitalisuoritusta. Se on selostajana Suomen ennätys ja näillä näkymin tulee valitettavasti sellaisena pysymäänkin. Tämmöinen kultainen puolituntinen, jolloin Suomeen tulee kaksi juoksulajien kultamitalia puolen tunnin sisään, ei tule todennäköisesti ikinä enää toistumaan kellekään, kertoo Kukkonen.

Presidentti Urho Kekkosen kahvit olivat jäähtyä

Vuonna 1961 Yleisradiossa aloittanut Kukkonen nostaa Münchenin puolituntisen selostusuransa ykköstapahtumaksi. Mutta kysymys siitä, säväyttikö Viren vai Vasala tuona päivänä enemmän, saa hänet mietteliääksi.

– Vaikea kysymys. Kyllä se Virenin 5 000 metriä oli huippusuoritus löysän alun jälkeen. Loppu tultiin kovaa. Se sävähdytti hirveästi. Pekka meni kuin hirvi. Siinäkin oli aivan fantastinen viimeinen kierros. Se menee "fifty-fifty", en pysty sanomaan, kumpi fiilisti enemmän. En halua panna näitä herroja arvojärjestykseen, Kukkonen sanoo.

Suomi meni kultaisesta puolituntisesta sekaisin. Urheilutoimittaja ja tietokirjailija Kalle Virtapohja kertoo, että Helsingin lentokenttä oli "aivan tukossa", kun olympiasankarit palasivat Suomeen.

– Lentokentällä oli 3 000 ihmistä ottamassa heitä vastaan. Viren ja Vasala lähtivät Rolls Roycella presidentin linnaan, jossa Urho Kekkonen odotti heitä kahville. Väkeä oli niin paljon, että poliisi joutui huutamaan, että "Urkin kahvit jäähtyvät, tehkää tilaa", Virtapohja kertoo.

Virtapohjan mukaan yleisurheilun asema oli ollut vahva jo ennestään, 1960-luvun aallonpohjasta huolimatta, mutta Münchenin tapahtumien myötä se nousi Suomen urheilun ykköslajiksi. Kultaisella puolituntisella oli kauaskantoinen yhteiskunnallinen vaikutus.

– Meillä palasi usko juoksemiseen, palasi usko siihen, että suomalaiset voivat menestyä maailmalla. Meillä oli samaan aikaan virinnyt kuntoilu- ja hölkkäinnostusta. Kansanterveyden kannalta se on myönteistä aikaa, koska koko kansa oli pururadoilla.

Lue myös:

Lasse Virén paljastaa, mitä hän sanoi Topi Raitaselle EM-kultajuoksun jälkeen – legendalta kova ennustus

Selvitimme USA:n myyttisen yleisurheilukaupungin salaisuutta, johon liittyy myös Lasse Virén – paikan päällä odotti hämmentävä kokemus juuri ennen MM-kisoja

Näin te äänestitte: Paavo Nurmi on suurempi kuin Usain Bolt tai Michael Phelps

Nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén täyttää tänään 70 vuotta ja on huolissaan Suomen kestävyysjuoksusta – uskoo silti tulevaisuuden arvokisavoittoon: ”Kaikki on mahdollista”