Hyppää sisältöön

Kuningatar Elisabet yllätti Jarkko Niemisen tennisottelun jälkeen – harvinaisessa tapaamisessa keskusteltiin Suomen kauneudesta

Kuningatar Elisabet teki Jarkko Niemiseen vaikutuksen, vaikka he tapasivat vain lyhyen hetken ajan Wimbledonin tennisturnauksessa 12 vuotta sitten.

Andy Murray (vas.) ja Jarkko Nieminen tapasivat kunigatar Elisabetin ottelunsa jälkeen Wimbledonissa. Kuva: Getty Images

Suomen tenniksen entinen ykkösässä Jarkko Nieminen kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon, jolla oli kunnia tavata Ison-Britannian kuningatar Elisabet tämän elinaikana. Kuningatar teki Niemiseen vaikutuksen maanläheisellä olemuksellaan.

– Hän oli hyvin maanläheinen ja ystävällinen. Siitä huolimatta, että hän oli kuningatar, minun oli yllättävän helppo olla siinä, Nieminen muisteli tapaamista.

Kuningatar oli kuollessaan 96-vuotias. Pitkäaikaisen monarkin poistuminen oli Niemisen mielestä valtavan ajanjakson loppu, jota miettimään hänkin on pysähtynyt.

Niemisen ja kuningatar Elisabetin tapaamisesta on kulunut jo 12 vuotta, mutta se on vuosien varrella noussut puheeksi useammankin kerran. Etenkin kun Nieminen päätti kilpauransa seitsemän vuotta sitten, häneltä kysyttiin usein parhaita muistoja uran varrelta. Kuningatar Elisabetin tapaaminen oli yksi niistä muistoista.

Jarkko Nieminen muistelee tapaamistaan kuningatar Elisabetin kanssa.

Nieminen kohtasi skotti Andy Murrayn Wimbledonin tennisturnauksen toisella kierroksella vuonna 2010, ja jo ottelua edeltävänä päivänä alkoi liikkua huhuja, että kuningatar mahdollisesti saapuu paikalle.

Vaikka Wimbledonin kuninkaallisessa aitiossa nähdään lähes vuosittain kuninkaallisia, kuningatar Elisabet ei ollut käynyt tennispyhätössä 33 vuoteen. Tapahtuma oli harvinainen niin kisajärjestäjille kuin pelaajillekin, ja se näkyi muun muassa kiristyneissä turvatoimissa.

Jarkko Niemiselle ja Andy Murraylle annettiin ohjeita protokollaan ja etikettiin liittyen, jotta pelaajat tiesivät, mitä tekevät kentälle saapuessaan, missä kohtaa pysähtyvät sekä milloin ja miten he kumartavat kuninkaallisen aition suuntaan.

– Ohjeet eivät olleet niin monimutkaisia, että pelirutiinit olisivat menneet sekaisin. Jokainen tajuaa, että se oli ainutlaatuinen tapahtuma. Kuningatar oli käynyt siellä todella harvoin, niin olihan se hauska sattuma, että minulle sattui näin.

Andy Murray ja Jarkko Nieminen saivat tarkat ohjeistukset siitä, mihin heidän pitää pysähtyä ja miten kumartaa kuningatar Elisabetille. Kuva: Nils Jorgensen/Shutterstock/All Over Press

Nieminen hävisi Murraylle 3–6, 4–6, 2–6. Ottelun jälkeen kuningatar järjesti pelaajille vielä odottamattoman hetken, sillä hän ilmoitti yllättäen haluavansa tavata sekä Niemisen että Murrayn. Nieminen ehti sen verran reagoida, että hän vaihtoi nopeasti kuivan paidan ylleen, mutta hän ei ehtinyt esimerkiksi pohtia tilannetta skottipelaajan kanssa.

– Ymmärtääkseni hänenkään arkirutiineihin ei kuulunut tavata kuningatarta.

Pelaajia ohjeistettiin ennen kuninkaalliseen aitioon menoa, että etiketin mukaan kuningatar aloittaa aina keskustelut ja kysyy kysymykset ensimmäisenä. Tervehdysten jälkeen kuningatar aloitti keskustelun Niemisen kanssa.

– Hän kehui kohteliaasti peliä. Sen jälkeen puhuttiin muutama lause Suomesta, Suomen luonnosta ja kuinka kaunis maa Suomi on. Murrayn kanssa keskustelu jatkui luonnollisesti pidempään, koska Murrayn vuoksi me sinne pääsimmekin.

Nieminen myöntää, että tilanne oli samaan aikaan absurdi ja kokemus kaikessa hienoudessaan. Arvokkuudestaan ja asemastaan huolimatta kuningatar teki lyhyen tapaamisen aikana vaikutuksen.

– Ensimmäiset lauseet, ensivaikutelma ja ihmisen olemus luovat tietyn ilmapiirin. Jotenkin hän osasi rikkoa jään aika nopeasti maanläheisellä olemuksellaan.

Etikettiin kuului, että pelaajat kumarsivat yhtäaikaa. Kuva: Graham Chadwick/Daily Mail/Shutterstock/All Over Press

Niemisen mielestä kuninkaalliset sopivat erityisesti ikoniseen Wimbledonin turnaukseen, sillä se on kaikista tennisturnauksista hyvin poikkeava. Kaikesta huokuvat vanhat perinteet, joista myös pidetään kiinni.

– Kun kausi kestää läpi vuoden, niin sitten on yksi tuollainen hyvin poikkeava, perinteikäs turnaus, josta aistii sen historian ja arvokkuuden. Siihen sopii, että siellä käy eri tavalla kuninkaallisia kuin jossain muissa maissa tai kisoissa.

Tapaaminen kuningattaren kanssa jätti Niemiseen vahvan ja ainutlaatuisen muistijäljen, vaikka se oli vain lyhyt kohtaaminen. Nieminen naurahtaa, ettei hän olisi voinut pikkupoikana kuvitellakaan, että tenniksen harrastaminen veisi hänet tällaisiin hetkiin.

– Tennispallon lyöminen johti siihen, että tapasin jopa kuningattaren, niin onhan se absurdia! Ihan positiivisessa mielessä tietenkin.

Lue myös:

Muistatko laskuvarjohypyn, jonka kuningatar teki James Bondin kanssa? Elisabet oli kruununsa takana myös hassutteleva kulttuuri-ikoni

Kuningattaren kuolema pysäytti Ison-Britannian urheilun – suomalaispelaajat odottavat tietoa, miten pelit jatkuvat: "Ymmärrän täysin, että kaikki pysähtyy"

Tennisässä Jarkko Niemisellä on ainutlaatuinen muisto Wimbledonista – kuningatar Elisabet ilmoitti yllättäen haluavansa tavata