Hyppää sisältöön

Lauri Markkanen oli EM-kisojen paras pistemies NBA-tähtien keskellä – ei mahtunut silti kisojen tähdistöviisikkoon

Lauri Markkanen teki eniten pisteitä EM-kisoissa, kun lasketaan pisteet yhteen koko turnauksen ajalta. Ottelukohtaisessakin keskiarvossa Markkanen oli toinen, mutta ei silti mahtunut kisojen tähdistöviisikkoon.

Lauri Markkasen huimin hetki nähtiin neljännesvälierässä, kun Markkanen pussitti peräti 43 pistettä Kroatiaa vastaan. Kuva: EPA-EFE / All Over Press

Lauri Markkanen oli EM-kisojen paras pistemies, kun lasketaan tehdyt pisteet yhteen. Markkanen teki EM-kisoissa 195 pistettä. Toiseksi kovin noteeraus nähtiin Slovenian Luka Doncicilta, joka teki 182 pistettä.

Perinteisesti korikuninkuus jaetaan kuitenkin ottelukohtaisella keskiarvolla, kuten nytkin. Korikuninkuuden nappasi Kreikan Giannis Antetokounmpo, joka teki 29,3 pistettä ottelua kohden. Tässäkin vertailussa Lauri Markkanen on korkealla eli Antetokounmpon takana toisena. Hän teki 27,9 pistettä ottelua kohden.

Markkasen teholukema (30,4) oli myös EM-kisojen neljänneksi kovin. Edellä olivat vain Bulgarian Aleksandar Vezenkov (31,2), Serbian Nikola Jokic (31,7) ja tämänkin tilaston ykkönen Antetokounmpo (32,7).

Antetokounmpo, Jokic ja Doncic kuuluvat eittämättä tällä hetkellä NBA:n viiden parhaan pelaajan joukkoon, joten Markkanen on lukemillaan todella kovassa joukossa EM-kisojen päätteeksi. Jokic on valittu kahdella edelliskaudella NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi. Sitä edellisillä kahdella kaudella saman palkinnon sai Antetokounmpo.

Markkasen EM-kisojen huippuhetki oli, kun suomalaistähti tykitti peräti 43 pistettä Kroatiaa vastaan neljännesvälierässä ja johdatti Suomen kahdeksan parhaan joukkoon. Suomi oli kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa 55 vuoden tauon jälkeen.

Katso Lauri Markkasen kaikki 43 pistettä Kroatiaa vastaan!

Markkanen ei silti mahtunut EM-kisojen tähdistöviisikkoon. Suomen EM-turnaus päättyi puolivälierätappioon Espanjalle, joka rynni lopulta mestariksi. Espanja kaatoi EM-finaalissa Ranskan 88–76.

Tähdistöviisikkoon valittiin Giannis Antetokounmpo, Espanjan takamies Lorenzo Brown ja iso pelaaja Willy Hernangomez, Ranskan sentteri Rudy Gobert sekä Saksan takamies Dennis Schröder.

– Markkanen on ollut spekulaatiossa tähdistöviisikkoon. Lorenzo Brown ja Hernangomzez ovat oikeita valintoja. Gobertia on vaikea sivuuttaa. Antetokounmpo pelasi kovat kisat. Ymmärrän hänen valintansa. Varmaan valinta on ollut Markkasen ja Antetokounmpon välillä, Yle Urheilun asiantuntija Pieti Poikola sanoi tuoreeltaan.

– En olisi nähnyt vääryyttä Markkasen valinnassa. Pitää huomioida, että Markkanen vei Suomen samalle sijoitukselle kuin Kreikka.

Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin mestarijoukkueen Willy Hernangomez. Tähdistöviisikon ja arvokkaimman pelaajan valitsivat kisoihin akkreditoidut toimittajat.

EM-kisojen historiassa on vain kertaalleen valittu suomalaispelaaja tähdistöviisikkoon. Vuoden 1967 EM-kotikisoissa Jorma Pilkevaara oli kisojen tähdistöviisikossa eli samoissa EM-kisoissa, kun Suomi ylsi viimeksi kahdeksan parhaan joukkoon.

Lue lisää:

Espanja Euroopan mestariksi, suomalaiskanadalainen Gordon Herbert johdatti Saksan EM-pronssille: "Yksi erityisimmistä hetkistä elämässäni"