Hyppää sisältöön

Tuukka Taponen, 15, ylsi harvinaiseen saavutukseen kartingissa – tavoittelee seuraavaksi paikkaa formulasarjoista

Tuukka Taponen on voittanut kolmena vuonna peräkkäin kartingin MM-mitalin. Huippulupauksen seuraava osoite on todennäköisesti formula 4 -luokassa.

Tuukka Taposen kartingmenestys on huimaa. Kuva: Tuukka Taposen nettisivut

MM-hopeaa. MM-kultaa. MM-hopeaa.

Formulalupaus Tuukka Taposen edesottamukset kartingin MM-kisoissa ovat vuodesta toiseen taattua laatua. Tuorein näyte tästä nähtiin sunnuntaina, kun 15-vuotias suomalaislahjakkuus ylsi MM-hopealle kartingin OK-luokassa (pääluokka) Italian Sarnossa.

Vuosi sitten Taposesta tuli ensimmäinen kartingin maailmanmestaruuden voittanut suomalainen. Vuonna 2020 hän voitti puolestaan junioriluokassa OK Juniorissa hopeaa.

Taponen lähti sunnuntain finaalikisaan kakkosruudusta, mutta tipahti lähdössä kolmanneksi. Suomalainen kuitenkin taisteli sijan takaisin. Mestaruuteen ajoi Taposta kolme vuotta vanhempi brasiliaiskuljettaja Matheus Morgatto.

Taponen jätti viikonlopun aikana kovia päänahkoja taakseen. Yksi sellainen oli Red Bullin junioriakatemian helmi Arvid Lindblad.

Monet F1-kuskit ovat olleet moottoriurheilu-uransa alussa kartingin MM-kisoissa mukana. 2000-luvulla vain yksi F1-sarjaan päässeistä kuskeista on saavuttanut kaksi mitalia kartingin pääluokassa. Kyseessä on F1:ssä hiljattain debytoinut hollantilainen Nyck De Vries. Hän ajoi kahteen peräkkäiseen mestaruuteen vuosina 2010 ja 2011.

– Ei kovin moni maailmassa ole pystynyt kolmeen mitaliin peräkkäisinä vuosina. Onhan se hieno juttu, Taponen myöntää Yle Urheilulle.

Tuukka Taponen kuvattuna FIA:n palkintogaalassa 2021. Kuva: All Over Press

Kajahtaako Maranellosta kutsu?

Taponen pohti viime vuonna tulevaisuuttaan. Vaihtoehtona oli jatkaa kartingissa vielä yksi kausi tai siirtyä formuloiden pariin. Hän päätyi taustatiiminsä kanssa ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Millainen tämä vuosi on ollut?

– Kartingin osalta oli vähän samantyylinen vuosi kuin viime vuonnakin. Alkukaudesta kisat lähtivät hyvin käyntiin, mutta sitten tuli pieni notkahdus. EM-sarjassa oli vähän vaikea saada tulosta, mutta loppukaudesta alkoi tulla parempaa menestystä.

Taponen täyttää lokakuussa 16 vuotta. Lohjalta lähtöisin olevan nuorukaisen lähitulevaisuuden tavoite on selvä.

– Tämä oli viimeinen kartingkisa tällä erää. Tiedä sitten, tuleeko joskus vanhempana ajettua jotain kilpailuja. Nyt keskitytään formula nelosen testeihin loppukaudesta. Ensi vuonna olisi tarkoitus ajaa formula nelosia kilpaa, mutta ei ole lyöty vielä mitään lukkoon.

Taposen mukaan paikkoja löytyy. Hänen kiikarissaan on ainakin Italian tai Espanjan F4-sarja.

Taponen oli vuosi sitten tyrkyllä Ferrarin junioriakatemiaan, jonka on käynyt formula ykkösten tämän kauden MM-kakkonen Charles Leclerc. Taponen oli viisipäiväisissä testeissä, mutta jäi lopulta niukasti tiukan seulan ulkopuolelle.

Taposen mukaan Maranellosta ei ole kuulunut vielä tämän vuoden testileirille.

– Jos paikka tulee sinne leirille, totta kai sinne mennään ja teen parhaani.

Formula ykkösissä hiljattain debytoinut Nyck de Vries on juhlinut 2000-luvulla kahta peräkkäistä kartingin maailmanmestaruutta. Kuva: ANP via Getty Images

Lue myös:

Tuukka Taponen, 15, teki suomalaista urheiluhistoriaa – asiantuntijan mukaan F1-unelman toteutumiseen vaaditaan seitsemän miljoonaa euroa

Kartingin maailmanmestari Tuukka Taponen jäi viime metreillä ilman Ferrarin akatemiasopimusta

Suomi on ensi kaudella F1-sarjassa tilanteessa, jossa se ei ole ollut kymmeneen vuoteen – nämä nimet ovat potentiaalisia F1-kuljettajia