Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Hirmuvireinen Huml ja Backlund TPS:n kauhut

Oulun Kärpät haki jääkiekon SM-liigan torstaikierroksella jo kauden viidennen voittonsa TPS:sta. Kärppien kultakypärä Ivan Huml sekä peräti 37 torjuntaan venynyt Johan Backlund olivat TPS:lle liikaa.

urheilu
Oulun Kärpät SM-liiga
YLE

Lähtökohdat

Pohjoisen pikkupeto on tällä kaudella ollut Palloseuralle liian vikkelä. Neljä tappiota puhuvat puolestaan.

Illan joukkueet taistelevat kevään tärkeistä pisteistä. Kärppien tavoite on kuuden sakissa. Tepsin toive on säilyä kympinjunassa.

Joni Ortio jatkaa urakoimistaan Tepsin maalilla. Artturi Lehkonen on nostettu jo kolmosketjuun. Vuonna 1995 syntynyt Lehkosen klaanin tuorein liigatähti jatkaa nousuvoittoista tietään tähtiin.

Kärppien maalille tekee paluun ruotsalaisvahti Johan Backlund. Philadelphian lainamies on esiintynyt SM-liigassa vakuuttavasti.

Ratkaisu

Kärppien tehokaksikko iski seitsemän minuutin jälkeen. Juha-Pekka Haataja syötti ja Ivan Huml maalasi. Kärppien liike hyökkäysalueella oli liikaa TPS-puolustukselle.

Tepsin tasoitus avauserässä on vähintään erikoinen. Ylivoimalla Kärppäverkkoja heiluttaa Kimmo Koskenkorva. Hän yritti siivota maalinedustan ja huitaisi kiekon omiin.

Toisessa erässä TPS myllytti Kärppiä ihan tosissaan. Kärppävahti Backlundille toisessa erässä peräti 18 torjuntaa. Maalia TPS ei kuitenkaan onnistunut tekemään.

Kolmannessa erässä Kärpät raapaisi ylivoimalla illan kolmen maalin. Joonas Donskoi kirjattiin tilastoihin. Pelin lopussa TPS otti Joni Ortion pois maalilta. Verkko soi kotijoukkueen päädyssä. Ivan Huml teki 1-4 lukemat.

Kommentit

- Hyvin me ollaan hitsaannuttu joukkueeksi. Kopissa on hyvä tunnelma ja joukkue taistelee yhdessä. Tästä tavoitteena on ensiksi kuuden sakkiin pääseminen, kertoi Kärppien Joonas Donskoi.

- Ei tässä mitään, hyvä taistelu meillä oli kentällä. Kun me pidetään kiekkoa niin niitä kiekon menetyksiäkin tulee. Vastustaja käytti omat paikkansa tosi tehokkaasti, totesi TPS-maalivahti Joni Ortio.

Muuta

Maalivahtien taistelun voitti Kärppä-vahti Johan Backlund. Hänelle peräti 37 torjuntaa.

Lähteet: Yle Turku, Osku Laukkanen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat