Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki

Ilveksen ajautuminen karsintoihin varmistui

Ilves menetti teoreettisenkin mahdollisuutensa karsintojen välttämiseen, kun Lukko kaatoi sarjajumbon kotonaan jääkiekon SM-liigassa voittomaalikilpailussa 2-1. Ilvekselle tappio oli jo yhdeksäs peräjälkeen vierasotteluissa.

urheilu
Seppo Hiitelä.
YLE

Ennakkoasetelmat

Lähtökohdat illan SM-liigakamppailuun Raumalla olivat selvät. Kotijoukkue Lukko on taidollisesti niin paljon vierailija Ilvestä parempi joukkue, ettei voittajasuosikista ollut epäilystä.

Lukon pahin vastustaja illan ottelussa oli joukkue itse. Miten Lukko on saanut valmistautumisensa hoidettua, ettei joukkue luistele jäälle niin sanotusti ”takki auki”. Kotijoukkueelle kolme sarjapistettä olisivat erittäin tärkeät kamppailussa pudotuspelipaikoista.

Ratkaisu

Vierasjoukkue Ilves todisti kuitenkin taas sen tosiseikan, että jääkiekossa eivät ennakko-odotukset aina käy toteen. Tamperelaiset olivat avauserän ensimmäiset kymmenen minuuttia selkeästi niskan päällä kamppailussa.

Lukko oli täysin jäässä ja tuntui siltä, että joukkue ihmetteli jäällä sitä, että jokin muu joukkue määrää Äijänsuolla tahdin. Vain Ilveksen huono viimeistely esti avausosuman syntymisen vierasjoukkueelle.

Toinen erä alkoi sitten jo antaa viitteitä siitä, että kotijoukkuekin alkaa herätä. Lukko painosti erän alkuminuutteja lukuun ottamatta lähes koko erän ajan. Vesa Toskala Ilves-maalissa oli kuitenkin huikealla pelipäällä ja esti rumien lukemien synnyn.

Yksi osuma erään kuitenkin nähtiin ja sen viimeisteli kotijoukkue Lukko. Mark Bomersbackin nosto etunurkkaan yllätti hyvin pelanneen Toskalan, ja erätauolle mentiin 1-0-lukemissa.

Ilves teki vielä päätöserässä kotijoukkueen pelaamisen vaikeaksi, kun se iski tasoituksen aivan päätöserän alussa. Erän lopun Lukko painosti väkevästi, mutta Vesa Toskalan unelmapeli esti kotijoukkueen maalin teon.

Jatkoeräkään ei ratkaisua otteluun tuonut, joten jouduttiin voittolaukauskisaan. Sen Lukko vei nimiinsä ja otti yhden lisäpisteen ottelusta.

Kommentit

Ilves-hyökkääjä Jesse Niinimäki myönsi tamperelaisten katseiden olevan jo liigakarsinnoissa.

- Meillä on ollut todella vaikea kausi, ja nyt pitää saada hyviä pelejä ja itseluottamus kuntoon sarjakarsintaa varten, Niinimäki peilasi tulevaa.

- Ne ovat meille kauden tärkeimmät pelit ja jos joku on varmaa, niin se, että helpolla siellä ei päästä, pamautti Niinimäki.

Lukko-kapteeni Otto Honkaheimo antoi täyden tunnustuksen Ilvekselle.

- Ilves pelasi hyvin, oli terävästi liikkeellä ja puristi meidät ahtaalle. Me ei saatu hyökkäyksien lähtöjä riittävän nopeiksi ja oman pelin käynnistäminen tuli vaikeaksi, analysoi Honkaheimo.

- Tiukka tilanne sarjataulukossa vaikuttaa varmasti pelaamiseen, mutta sille ei pidä antaa liikaa valtaa, sanoi Honkaheimo.

Muuta

Tappion myötä Ilveksen teoreettisetkin mahdollisuudet karsintojen välttämiseen sulivat. Nyt joukkue vain odottaa Mestiksen mestaria vastaansa.

Lähteet: Yle Urheilu / Mika Heino, Rauma

Suosittelemme

Tuoreimmat