Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Dario Cologna - hiihtotähti norjalaisten varjoista

Salpausselän maailmancupin yhdistelmähiihtoa lauantaina suvereenisti hallinnut Dario Cologna on lähellä uransa kolmatta ja toista perättäistä maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa. Ero toisena olevaan Norjan Petter Northugiin on lähes 600 pistettä, kun jäljellä on enää kaksi kisaviikonloppua.

urheilu
Dario Cologna
EPA

Tour de Skin sveitsiläinen on valloittanut niin ikään kolmesti ja olympiakultaa hän voitti vuonna 2010 Vancouverissa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Silti ensi viikolla 26 vuotta täyttävä Cologna on noussut lopullisesti suurten norjalaistähtien varjosta yhdeksi hiihtomaailman seuratuimmaksi urheilijaksi vasta tällä kaudella.

- Petter Northug on iso nimi maastohiihdossa. Hänkin on pärjännyt hyvin. Hän on tunnettu myös siksi, että laji on niin suosittua Norjassa. Kaikilla on silti samanlaiset mahdollisuudet menestyä. En enää koe olevani hänen varjossaan, Cologna kertoo Yle Urheilulle.

Maastohiihto on viime vuosina kasvattanut suosiotaan myös Sveitsissä, osittain Colognan menestyksen myötä. Maailmancupin kisat näkyvät käkikellomaan televisiossa ja lajista kirjoitetaan päivittäin. Cologna saa kuitenkin kulkea kadulla rauhassa, toisin kuin norjalaishiihtäjät omassa kotimaassaan.

- Sveitsiläiset ovat hiljaista väkeä. He eivät huuda, vaikka näkisivät minut kadulla. Luulen kyllä, että he tunnistavat minut.

Jalkapalloa ja koti-ikävää

Vapaa-aikaansa hiihtotähti viettää kuten kuka hyvänsä hänen ikäisensä nuori mies.

- Tykkään ottaa rennosti kotona, nähdä kavereita, käydä ulkona ja pelata jalkapalloa. Pelasin itse pitkään Italiassa ja siksi AC Milan on yhä suosikkijoukkueeni, Italian rajalta Val Müstairin kunnasta kotoisin oleva Cologna kertoo.

Jalkapallofaniksi tunnustautuva Cologna osaa iloita myös sveitsiläisjoukkueiden menestyksestä. Baselin mainiot otteet Mestareiden liigassa eivät ole jääneet häneltä huomaamatta.

- Se on iso juttu sveitsiläiselle jalkapallolle, että meillä on joukkue Mestareiden liigassa. He pelaavat hienoa jalkapalloa. Seuraan heidän pelejään ja toivon, että joukkue menee pitkälle.

Cologna kertoo olevansa muutenkin kotiseuturakas ja tyypillinen sveitsiläinen.

- Tykkään suklaasta, juustoista ja kelloista. Olen siis todella tavallinen sveitsiläinen. Rakastan vuoria ja luontoa. On ollut onni saada kasvaa Sveitsissä.

- Matkustaminen on hienoa, kun näkee paljon erilaisia paikkoja. Parasta pitkän kisareissun jälkeen on kuitenkin aina palata kotiin Sveitsiin.

Synnyinseutunsa Val Müstairin lähellä Davosissa nykyään asuva Cologna jakaa asuntonsa veljensä kanssa. Hyvän ruuan ystäväksi tunnustautuvat veljekset eivät itse ole mitään huippukokkeja.

- Joskus on pakko tehdä ruokaa itse, kun aina ei ehdi ulos syömään. Me teemme veljen kanssa yleensä vain pastaa. Tai ainakin yritämme, Cologna nauraa.

- Täällä Suomessa saa aina perunoita ja kalaa. Ne eivät ole minun suosikkejani, mutta tärkeämpää onkin, että pidän Lahden laduista, hän virnistää.

Cologna viihtynee Salpausselän laduilla vielä pitkään. Hänen suunnitelmissaan on jatkaa hiihtouraansa vielä vuosia.

- Minun täytyy hiihtää vielä pitkään, koska en tosiaankaan tiedä, mitä tekisin hiihtourani jälkeen.

Lähteet: Yle Urheilu, Petra Manner, Lahti

Suosittelemme

Tuoreimmat