1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Sandellille jäi hyvä maku MM-kisoista

Marcus Sandellin suoritus pujottelun MM-rinteessä päättyi vain muutaman portin jälkeen ulosajoon. Hänelle jäi kuitenkin suurpujottelun kymmenennen sijan ansiosta hyvä maku Garmisch-Partenkirchenin MM-kisoista.

Kuva: YLE

- Lähdin täysillä niin kuin suunnittelin. Minulla kävi sama kuin Kallellakin, mutta vähän ylempänä. Tein virheen neularin sisääntulossa ja sitten se oli ohi, Sandell kommentoi pujottelulaskuaan.

Suurpujottelussa Sandell kirjautti hienosti kymmenennen sijan. Pujotteluunkin mies on panostanut aiempaa enemmän, mutta onnistumisia pitää vielä odottaa.

- Suurpujottelukilpailu meni hyvin ja se auttaa ensi kauteen. Pujottelussa mentiin sitten ulos. Vaatii kärsivällisyyttä, kun on niin suuri lähtönumero kuin minulla, Sandell selitti.

- Olen laskenut paljon enemmän suurpujottelua aikaisempina vuosina. Kun haluaa menestyä suurpujottelussa niin se vaatii aikaa. Olen kuitenkin tänä vuonna laskenut aiempaa enemmän pujottelua. Kuten sanoin, homma vaatii kärsivällisyyttä.